”Valehtelisin jos väittäisin vihaavani kauneutta.”
Viikko hurahti ohi käytännössä kirjastossa istuen. Taas vaihteeksi tuntuu, ettei mikään määrä lukemista tai tekemistä saa noita kouluhommia vähenemään, vaikka kuinka toisin yritän itselleni uskotella. Mitään sen ihmeellisempää ei siis viikon aikana ole tapahtunut. Maanantain kiipeilystä ei oikein tullut mitään edellisen perjantain ryökytyksen takia. Mustelmat on edelleen kiitettävät, mutta onneksi muuten kroppa toimii, pääsi perjantaina päästämään vähän höyryjä (jonka seurauksena polvet on mustelmilla, johtuen onneksi mun ihosta, johon tulee mustelmia ilmeisen herkästi). Treenien jälkeen menin Patrickin seurauksi Bar1:iin seuraamaan hyväntekeväisyys-”university challengeen” eli tietokilpailuun, jossa Elena oli mukana. Häviö tuli viimeisestä kysymyksestä, jotka ratkaisia pelin lakiopiskelijoiden hyväksi politiikan opiskelijoista. Vastaavat tietokisat ovat kuulemma tosi suosittuja, ja yliopistot kisaa keskenään BBC:llä esitettävässä tv-ohjelmassa (Google kertoi). En ollut myöhään liikenteessä, mutta ilta venyi pitkäksi kotona; hyvin hyvin pitkästä aikaa vain makasin sängyllä ja laitoin Spotifystä ”radion” (eli perustuen kuuntelemaasi musiikkin Spotify ehdottaa seuraavan kappaleen) päälle.
Voi sitä nostalgian määrä. Tässä välissä on ehkä hyvä mainita, että mä olen kasvanut Suomipopin kanssa. Meillä poikkeuksetta aina isä ajoi autoa kun olin pieni, ja isä kuunteli Suomipoppia. Joskus kun äiti oli ratin takana, taajuus vaihtui Kiss FM:lle, mutta käytännössä mut on pienestä pitäen aivopesty suomalaiseen musiikkiin. Olen joskus saanut kuittailua musiikkimaustani, sillä pääsääntöisesti kuuntelen suomenkielisiä artisteja, osa hyvin kaukaa menneisyydestä. Suurta iloa ja riemua perjantain pimeässä saivat aikaan esimerkiksi Mamban Valokuvia ja Kolmannen Naisen Valehtelisin jos väittäisin. Myös Suurlähettiläiden Elokuun 11 nostatti hymyn huulille. Olin aivan hulluna Vain Elämää-sarjan ensimmäiseen tuotantokauteen, tää toinen on mennyt vähän ohi Englannissa kun ei ihan hirveästi ole ollut aikaa telkkaria katsella. Mutta, yksi helmi on nostettava; Pauli Hanhiniemen tulkinta Juha Tapion Minä olen, sinä olet -kappaleesta. Myönnän, kyynel tai kaksi pääs karkaamaan.Takaisin pointtiini; suosittelen vastaavaa meditaatio muillekin. Pelkästään hyvää musiikkia, ei edes omia ajatuksia.
Lauantain istuin keittiön pöydän ääressä ja yritin saada yhden johtamisen esseen raameja kasaan, jotta olisi joku suunta sen tekemisessä. Ja ehkä jotain suuntaa oikeasti sain aikaiseksi! Jes! Vaikka se ei ole kuin hämärä mind map paperilla ja muutama uutisartikkeli, mutta on jotain. Vielä pitäisi raapustaa ne 2500 sanaa, huoh…
Illalla suunta oli Ranmoor, tuntui etten ole ollut siellä ikuisuuksiin! Brigette ja Clara kokkasivat, ja illallisen kruunasi Brigetten tekemä omenapiirakka. En yleensä pidä omenapiirakasta, mutta tää versio oli ihan mieletön! Voidaan saada sitä kuulemma toistekin. Ruuan jälkeen siirryttiin kerrosta alemmas B3:n poikien ”flat partyihin”. Hauska ilta, joka sisälsi köyhän miehen bearbongin (pallo oli paperitollosta tehty), sekä skotlantilaisen korttijuomapelin (jossa olin aivan surkea, puolin tuoppia bisseä piti kumota ygösellä, ei tapahtunut). Myöhään meni, ja olo on ryönäinen, mutta hauskaa oli!
Muutenkin tänä viikonloppuna on erityisesti tuntunut, ettei ollut huono idea lähteä vaihtoon, ja että mulla on myös täällä oma paikka (toivottavasti myös edelleen koti-Suomessa, vaikka oon ollu pirun huono pitämään yhteyttä, ketään en kuitenkaan ole unohtanut!).
Tänään on mun vuoro kokata Sunday Dinner, whish me a good luck!
PS. Isille onnea <3 Kiitos kaikista niitä kerroista, kun olet minuun uskonut ja ollut ylpeä minusta, vaikken itse ole aihetta nähnyt.