”Why are you laughing?”
Enää ei paista aurinko, perinteinen englantilainen ilmasto on palannut. Ei varsinaisesti sada, mutta ilma on täynnä vesipölyä ja sumua (näillä on ero!). Kattoikkunasta ei näy kuin harmautta likaranttujen lisäksi (en yleensä kiinnitä ikkunoiden puhtauteen sen suurempaa huomiota, mutta kerrankin kun on kattoikkuna niin olisi kiva nähdä ulos). Seuraavana hankintalistalla on kumpparit, niin nahkakengät säilyisi vähän paremmin hengissä, eikä varpaat kastuisi converseissa. ”Miten sä oot voinu lähteä Englantiin ilman kumppareita ja sadetakkia?” Tuomas kysyi kun kerroin (yllättävästä) sää muutoksesta (sadetakki mulla on mukana, koska se ei vienyt kohtuuttomasti tilaa matkalaukussa), ja ”Miksi ihmeessä sä haluat ostaa kumpparit?!” hämmästeli Brigette, kun kerroin, että tarvitsen kumisaappaat. En riittävän uskottavasti osannut kertoa, että Suomessa jos sataa, niin käytetään kumppareita. Mutta myönnettäköön, että syy kumisaappaattomuuteni saattai ehkä vähän vaikuttaa se, että uskon (toivon hartaasti) himoitsemieni Hunter-saappaiden olevan halvemmat täällä kuin koto-Suomessa. Minä haluan ne. Piste.
Tällä viikolla alkoi siis oikea koulu, joka ei vielä toistaiseksi ole tuntunut. Maanantaista tiistaihin on kielenkurssit, torstai on vapaapäivä lukupäivä ja perjantaiaamupäivällä johtamisen kurssi. Johtamisen kurssiin kuuluu myös joka toinen viikko case-harjoitukset. Jokaisen kielenkurssin tuntia (joita siis on neljä, koska yhtä kurssia on kaksi kertaa viikossa) varten odotetaan 2-3 tuntia itsenäistä työskentelyä (voin laskea itseni suoraan tuohon kolmeen tuntiin), sekä johtamiskurssin luento-osuudelle odotetaan 11 tuntia itsenäistä työskentelyä ja case-harjoitusten valmisteluun oma aikansa, varmaan noin kolme tuntia omalla tahdillani, eli 26 tuntia viikossa itsenäistä työskentelyä. Luentoja on yhteensä 10 tuntia viikossa. Vähän eri meininki kuin kotona, lähinnä suhteessa siihen, kuinka paljon vietetään aikaa luennoilla ja (yksin) kirjojen ääressä.
Muuten viikko oli vähän alavireinen. Myönnettäköön: muutaman kerran olisin halunnut vaihtaa joulun lentolipun ensi viikonlopulle. (En mä oo oikeesti lähössä, mutta…) Olisi vaan voinut ehkä vähän aikaisemmin (taas) muistaa, ettei se kotona kökkiminen mitään auta, vaan pitäisi lähteä liikenteeseen. Olin eilen kokeilamassa zumbaa Brigetten kanssa. En ole koskaan kokenut vastaa, enkä halua toiste kokea. En tiedä mitä kokkealia tunnin ohjaaja oli nenäänsä huitaissut, mutta silmät pyörivät kuin hyrrät ja yltiö-muka-positiivisuus oli kuin toiselta planeetalta (tai sitten mun asennevammaisuus nosti päätään). Muutenkin tunti oli vähän sekainen, mitään liikkeitä ei käyty läpi, sen kuin räiskittiin menemään. Ei ollu ihan mun juttu. Koko komeuden kruunasi ohjaajan käsittämätön ääntely; hän kiekui välillä kuin tappajavalas, joka haluaisi aktiivisesti yhtyä toiseen tappajavalaaseen. Meni vesihuikka todellakin väärään kurkkuun. Odotan nyt enemmän kuin innolla huomista thai-nyrkkeilyä!
Traumaattisen tunnin jälkipyykki hoidettiin Ranmooressa. En ollut ollut (meniköhän nyt oikein?) siellä melkein viikkoon, ja ainoa asia mikä harmitti, oli etten ollut tullut aikaisemmin kylään. Siellä on muutama vaan niin huipputyyppi ettei voi olla masis! Muutavan viikon jälkeen myös ne omituiset ja ehkä vähän ärsyttävät luonteenpiirteet ovat nousseet esille. Ilta oli kuitenkin onnistunut nauruterapiapläjäys, parhaimmat tarjosi kiinalaistyttö, joka ihan vakavissaan kysyi: ”What is penis?”, ja Frank juuri ehti hysteeriseltä nuarultansa väliin ennen kuin hän yritti googlata sanan kuvahaulla (raukka ei siis tiennyt mitä sana englanniksi tarkoittaa, mutta kyllä siitä silti sai vuosisadan huutonaurut!)
Myös oma kämppiselämä menee ihan kivasti. Keittiö ei aina (sen jälkeen kun viikonloppuna puunasin sen) ole siisti, eikä astiat löydä aina ruokapöydältä keittiöön asti, eikä muutenkaan tavarat omille paikoillein käytöön jälkeen, mutta ehkä aina ei tarvitse pingottaa? (Tää saa mut kuulostamaan joltain hullulta siivousfriikiltä, joten en todellakaan ole, mutta jos kolme ihmistä elää kuin siat pellossa, näky on kolmen päivän jälkeen karmea, eikä ole kiva aloittaa ruuanlaittoa ensin siivoamalla toisen sotkut pois). Pojat ovat olleet monta vuotta parhaat ystävät jo ennen yhteenmuuttoa, mutta yritän rohkaistua ja punkea mukaan yhteiseloon. Ehkä karaistun ja uskaltaisin ehdottaa leffailtaa. Hurja minä. Sain myös omaan huoneeseeni viimein vaaterekin, jee! Pitää enää käydä ostamassa lisää henkareita, että saan kaikki vaatteet nätisti roikkumaan. Ehkä saan jonain päivänä myös verhot, sekä toimivan patterin huoneeseeni (täällä on ihan järkyttävän kylmä, terveisin kerrasto ja villahousut jalassa).
(Oikeasti tällä hetkellä pitäisi olla nenä kiinni kirjassa, tai oikeastaan ensimmäinen kirja luettuna ja olla hakemassa lisää valmistautumismateriaalia huomiselle luennolle, mutta paljon paremmalta tuntui laittaa ensimmäinen erä pyykkiä koneeseen ja kirjoittaa. Seuraavaksi juon teetä, ja alan heti lukemaan kun saan seuraanvan koneellisen pyöriessä.)