Karvapallot
Ajattelin heti alkuun esitellä mun karvapallot, eli kissat. Mulla on kaks kissaa, Möhli 2,5 vuotias sekarotuinen ja Nipsu 0,5 vuotias sekarotuinen.
Perjaatteessa mulla on kolmekin kissaa, mut yks asuu mun vanhemmilla, koska ei tullut Möhlin kanssa toimeen. Nero on mun aito ja alkuperänen kissa, maailman rakkain otus. Mua välillä surettaa niin paljon etten voi pitää Neroa meillä. Mut parempi näin, hänellä ei oo yhtään hyvä olla näiden mun riiviöiden kanssa.
Möhli tuli meille siis parisen vuotta sitten, olin ehdotellu poikaystävälle kauheesti kissaa, et meijän on pakko hommata karvavauva. Löydettiin sit sattumalta ihana oranssi poikavauva, ja se oli sit siinä.
Möhli oli pentuna aika riiviö, vauhtia herralta ei tosiaan puutu. Hän ei oo mitenkään sylikissa, viihtyy ennemmin pienen välimatkan päässä. Kun nälkä yllättää (ja se yllättää muuten usein!) niin herra tulee kovinkin kerjäämään rapsutuksia (ruokaa…) ja on seurallinen hetken aikaa. Joko siihen asti kunnes saa ruokaa tai kyllästyy kerjäämään!
Melkein heti, kun Möhlin pentuaika oli ohi, rupesin kaipaamaan toista kissaa. Rakastan ylikaiken kissanpentuja, mut valitettavasti nekin kasvaa, eikä pysy aina vaavina… Ei kuitenkaan heti otettu toista, vaikka siitä niin kovasti haaveilinkin. Mun koulukaveri mainitsi ohimennen, et hänen miehen porukoiden kissalle tulee vauvoja. Ohimennen heitin, et mä voin ottaa yhen haha. Sitten kun vaavit synty ja näin niistä kuvia, olin ihan rakastunut. Kun ne tuli luovutusikään, niitä oli just yks mustavalkonen poika jäljellä, ja me saatiin meille toinen vauva.
Ja me kun pidettiin Möhliä vauhdikkaana riiviönä… Voi miten väärässä me oltiin! Nipsu on jo ihan omaa luokkaansa, sillä on omat vakiojekkunsa ja sillä vasta vauhtia riittääkin. Möhli on rauhottunut ihan hirveesti sen jälkeen, kun sai pikkuveljen. Hyvä vaan, yks riiviö riittää vallan mainiosti. Nipsukaan ei oo kovin sylikissa, joskus hän tulee vähän kiehnäämään, ja saattaa jäädä johonkin lähelle nukkumaan. Ja raukka nukkuu aika usein mun jaloissa, ja herään välillä siihen, kun tönäsen Nipsua ja tulee aina hirvee tarve pyytää anteeks et herätän toisen potkasemalla…
Se on jotenkin jännä kun on nyt kaks kissaa, niin huomaa niin niiden eroavaisuudet. Ja miten paljon toinen muuttikaan toista! Haaveilen jo kolmannestakin kissasta, mutta näillä pitää nyt pärjätä, taitaa kämppäkin käydä jo pieneks jos kolmas karvapallo tänne muuttais. Mutta eihän sitä ikinä tiedä… ;)
