Tuntuu.

Tänään oli hyvä päivä pääni sisällä. 🙂

Sain uuden saliohjelman ja sain motivaatiota tuohon kuntoiluun, vaikka olen aika hyvin säännöllistänyt elämääni kuntoilun sekä uuden tavan syödä, niin nyt tuntuu tulleen se kaivattu motivaatiopotkaisu.. varsinki kun huomasi, ettei ne liikkeet ihan niin hallinnassa olekkaan..varsinkin mitä tulee minun ja jumppapallon kohtaamiseen. Ja miehänn sille pallolle näytän että kuka määrää.. xP

Olen myös löytänyt hyvän tavan ottaa ilo irti jopa yhden päivän vapaista. Ennen tuntui, ettei saa mitään tarpeellista/ hyödyllistä aikaiseksi. Nyt olen opetellut viimeisen vuoden downsiftaamaan ja se alkaa tuottaa tulosta. Sitä kun päättää ettei elä kellon mukaan ollenkaan niin huomaa tehneensä vaikka mitä (pyykinpesu, tiskaus, siivous yms.) samalla hyvää musiikkia kuunnellen. Musiikin valintaan olen päättänyt, että vähintään yksi lempibiisi pitää kuunnella vähän kovemmalla (ei tietenkään niin että naapurit häiriintyvät) ja yhen äkin niitä biisejä sitten löytyykin cd:ltä ja Youtubesta enemmänkin. 🙂

Kaikki alkaa siitä, kun heräämisen jälkeen ensimmäisenä avaa sälekaihtimet ja aamun hämärässä alkaa odottaa päivän ensi säteitä 🙂 Nyt varsinkin tämä on ihanaa kun kevät alkaa tulla tänne pohjoiseenkin eikä ole enää yhtä pimeää kuin mitä oli viikko sitten 🙂 Jesh.

Illan kruunasi hyvä kalkkunanakkikeitto, iltakahvi ja puhelu äiteen kanssa. Nyt kun vielä avokki tulisi kotio reenaamasta ni moiskautan kunnon suukon <3

näihin kuviin ja tunnelmiin

 

 

Suhteet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään