Me epäonnistujat

13. lokakuuta vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Suomalaisopiskelijoiden aloitteesta lähteneen teemapäivän keskeinen sanoma on se, että epäonnistumisesta oppiminen on avain onnistumiseen. Päivän tavoitteena on hälventää epäonnistumiseen liittyviä pelkoja ja jopa kannustaa epäonnistumaan.

Tämän päivän Suomi näyttää kylmältä. Tehokkuuden, tuottavuuden ja tuloksellisuuden eetos on vaikuttanut tapaan, jolla suhtaudumme itseemme ja muihin. Näin on tapahtunut hiljaa huomaamattamme, halusimme sitä tai emme. Osalle ihmisistä tämä ajattelu on avannut uusia portteja ja intohimon hanoja. Samalla se on vaatinut veronsa. Työuupumus, anoreksia, burnout ja masennus ovat paitsi inhimillisiä tragedioita, myös aikaamme kuvaavia diagnooseja. Mistä ne kertovat? Siitä, että kuuroudumme itseemme kohdistuvalta inhimillisyydeltä.

Yhteiskunnan maallistuminen on myös lisännyt hyväksymiseksi tulemisen vajetta. Ihminen ei kuule tarpeeksi sanoja ”sinä riität sellaisena kuin olet”. Olet hyvä ihminen, ystävä ja vanhempi, vaikka epäonnistut ja teet asioita väärin. Vastoinkäymiset työelämästä, avioero tai sairastuminen eivät tee sinusta epäonnistujaa. Eikä myöskään keskinkertaisuus, josta on tehty ruton lailla vältettävä tauti. Unohdamme, ettei elämä ole siirtymistä vihreältä kummulta toiselle. Se ei ole täydellistä tarinaa ja jatkuvaa paremmin suoriutumista. Päinvastoin, se on ajoittaista rämeikköä, naamalleen kaatumista ja synnissä elämistä.

Suomi tarvitsee kipeästi epäonnistumista sallivaa kulttuuria. Kansainvälinen epäonnistumisen päivä voisi toimia virikkeenä tämän ajattelun esiin nostamiselle. Kerrotaan hetkistä kun epäonnistuttiin sekä yhtälailla kerroista kun oma uteliaisuus ja uskaltaminen on ollut vahvempi tunne kuin epäonnistumisen pelko. Vaikka aiemmin on astuttu harhaan ja saatu näpeilleen, uskalletaan laittaa itsensä alttiiksi. Kirjoitetaan vaikka kolumni, vaikkei jokainen aiemmista teksteistä ei ole onnistunut. Laitetaan itsensä alttiiksi, silläkin uhalla, että epäonnistutaan. Pahinta epäonnistumista olisi jättää uskaltamatta. 

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Kehitysyhteistyön leikkaukset on peruttava

Suomi on sitoutunut YK:n vuosituhatjulistuksen kehitystavoitteisiin, joiden päämäärä on äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Juha Sipilän (kesk) hallitus näyttää unohtaneen, mitä julistuksen takana on. Kyse ei ole juhlavasta sanahelinästä vaan konkreettisesta päätöksestä auttaa maailman heikompiosaisia.

Hyväosaisena suomalaisena odotan myös Suomen hallituksen kunnioittavan tätä sitoumusta. Miksi? Koska ihmiskunnan karkkikulholle on päästetty vain osa meistä. Meidän vauraudestamme riittää jaettavaa niille miljardille köyhälle, jotka elävät murehtien tulevaa päivää. Minun veroeuroistani riittää jaettavaa myös nälänhädästä kärsiville yli 800 miljoonalle ihmiselle.

Odotan pääministeri Sipilän ottavan vastuun arvojohtajan roolissaan ja peruvan kehitysyhteistyöhön kaavaillut leikkaukset.

Sipilän ohella myös muiden hallituspuolueiden puheenjohtajat Alexander Stubb (kok) ja Timo Soini (ps) ovat 1960-luvun lapsia. Herrojen ottaessa ensiaskeliaan Suomi sai Maailmanpankilta enemmän kuin sinne antoi. Meitä autettiin, kun tarvitsimme apua.

Eiväthän ministerit anna tämän vastavuoroisuuden unohtua?

 

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 2.7.2015

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta