13. lokakuuta vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Suomalaisopiskelijoiden aloitteesta lähteneen teemapäivän keskeinen sanoma on se, että epäonnistumisesta oppiminen on avain onnistumiseen. Päivän tavoitteena on hälventää epäonnistumiseen liittyviä pelkoja ja jopa kannustaa epäonnistumaan.

Tämän päivän Suomi näyttää kylmältä. Tehokkuuden, tuottavuuden ja tuloksellisuuden eetos on vaikuttanut tapaan, jolla suhtaudumme itseemme ja muihin. Näin on tapahtunut hiljaa huomaamattamme, halusimme sitä tai emme. Osalle ihmisistä tämä ajattelu on avannut uusia portteja ja intohimon hanoja. Samalla se on vaatinut veronsa. Työuupumus, anoreksia, burnout ja masennus ovat paitsi inhimillisiä tragedioita, myös aikaamme kuvaavia diagnooseja. Mistä ne kertovat? Siitä, että kuuroudumme itseemme kohdistuvalta inhimillisyydeltä.

Yhteiskunnan maallistuminen on myös lisännyt hyväksymiseksi tulemisen vajetta. Ihminen ei kuule tarpeeksi sanoja ”sinä riität sellaisena kuin olet”. Olet hyvä ihminen, ystävä ja vanhempi, vaikka epäonnistut ja teet asioita väärin. Vastoinkäymiset työelämästä, avioero tai sairastuminen eivät tee sinusta epäonnistujaa. Eikä myöskään keskinkertaisuus, josta on tehty ruton lailla vältettävä tauti. Unohdamme, ettei elämä ole siirtymistä vihreältä kummulta toiselle. Se ei ole täydellistä tarinaa ja jatkuvaa paremmin suoriutumista. Päinvastoin, se on ajoittaista rämeikköä, naamalleen kaatumista ja synnissä elämistä.

Suomi tarvitsee kipeästi epäonnistumista sallivaa kulttuuria. Kansainvälinen epäonnistumisen päivä voisi toimia virikkeenä tämän ajattelun esiin nostamiselle. Kerrotaan hetkistä kun epäonnistuttiin sekä yhtälailla kerroista kun oma uteliaisuus ja uskaltaminen on ollut vahvempi tunne kuin epäonnistumisen pelko. Vaikka aiemmin on astuttu harhaan ja saatu näpeilleen, uskalletaan laittaa itsensä alttiiksi. Kirjoitetaan vaikka kolumni, vaikkei jokainen aiemmista teksteistä ei ole onnistunut. Laitetaan itsensä alttiiksi, silläkin uhalla, että epäonnistutaan. Pahinta epäonnistumista olisi jättää uskaltamatta.