25. lokakuuta 1947 on päivämäärä, joka suomalaisten tulisi painaa mieleen. Tuona päivänä Bloomington Victory –niminen laiva toi New Yorkista Helsinkiin yli 300 tonnia maitopulveria ja laardia. Tämä Unicefin toimittama elintarvikelähetys saapui Suomeen Lastenlinnan sairaalan ylilääkärin Arvo Ylpön pyynnöstä. Suomessa oltiin tilanteessa, jossa lasten aliravitsemus oli todellinen ongelma. Sotaorpojen elättämisen kanssa kipuileva valtio tarvitsi kipeästi ulkopuolista apua.

Noista vuosista ei ole kulunut vielä ihmisikää. Tästä huolimatta asia on unohtunut meidän mielistämme. Tulevan pääministerin Juha Sipilän hallitus on valmis vähentämään Suomen antamaa apua maailman köyhimmille.

Kehitysavun asiantuntijat ovat seisseet yhdessä rintamassa, kehittämässä ja tehostamassa kehitysyhteistyöllä aikaansaatua hyvää. Yksikään kehitysavun puolestapuhuja ei ole eri mieltä arvostelijoiden kanssa siinä, että avun on saavutettava sitä aidosti tarvitsevat ihmiset.

Nykyisen järjestelmän kehittämistä ja läpinäkyvyyden lisäämistä on jatkettava. Paljon on jo tehty. Järjestelmää on parannettu, ja mikä tärkeintä, apua on viety perille. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopan unionin maksamalla kehitysavulla on estetty 24 miljoonaa ihmistä näkemästä nälkää ja järjestetty 9 miljoonalle lapselle peruskoulutusta. Tuen varassa on mahdollistettu yli 31 miljoonalle ihmiselle puhtaan veden käyttö ensimmäistä kertaa sekä rokotettu yli 5 miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan.

Mitä tapahtuu tänään, vuonna 2015? Afrikan maiden sisällissodat pakottavat ihmiset lähtemään kodeistaan ja etsimään parempaa tulevaisuutta Euroopasta. Kymmenet tuhannet käyttävät viimeiset säästönsä ja lunastavat lipun Syyrian kautta Välimerelle, tavoitteena päästä Euroopan mantereelle. Matka on valtavan vaarallinen. Pakolaisia kuljettavat laivat tupataan täysinä aaltoihin. Vain muutama kuukausi sitten yhdessä ainoassa laivaturmassa hukkui 800 ihmistä. Pelastusoperaatioissa on noukittu tuhansia pakolaisia täpötäysistä veneistä ja uppoamassa olleista laivoista.

Tällä hetkellä yksin Syyriassa odottaa miljoona pakolaista, vailla toivoa tulevasta. Näiden ihmisten elämässä pienikin mahdollisuus selvitä hengissä Eurooppaan on parempi vaihtoehto kuin jäädä kotimaahan, kärsimyksen keskelle. Jokainen meistä tietää, ettei kotimaasta lähdetä ilman painavaa syytä. Ihmisillä on aito hätä.

Sen sijaan meillä Suomessa on resursseja ja mahdollisuus jatkaa oman vastuumme kantamista. Kehitysapu on nähtävä keinona tasata maailman varallisuuseroja. Se on paras mahdollinen keino ihmisten auttamiseksi heidän omissa kotimaissaan.

Mika Waltari kirjoittaa: Ihminen on ihmisen ainoa veli tässä maailmassa. Tätä jaloa ajatusta voi muokata sopivammaksi nykyihmisen suuhun: Ihmisellä on ihmisarvo myös Syyriassa pakolaisleirillä.

Kirjoitus on julkaistu Kepa ry:n blogissa 27.5.2015