Ladataan...
Kuplia by Emilia S.

Kukapa ei rakastaisi uusia alkuja. Melkein tyhjää, uutta työpöytää.

Pakasta vedettyjä uusia käyntikortteja.

Jokainen äitiysvapaalta paluu on tuntunut uudelta alulta. Vaikka työ ja ihmiset sen parissa ovat pysyneet lähes ennallaan, niin äitiysloman jälkeen tutut asiat ja ihmiset tuntuvat innostavilta.

Ja on myös ihanaa, että pääsen välillä kotikonttorilla pusuttelemaan vielä vauvan pulleita poskia. Iskä jäi meillä nyt neljäksi kuukaudeksi vanhempainvapaalle.

Kuherrusviikkoni työelämässä oli viime viikolla ja tämä viikko on ollut jo täyttä äksöniä. Hengästyttävää, kuumottavaa, mutta ihanaa.

On kehitelty uutta ja muokattu vanhaa. Tänään sanonkin haikein mielin heipat Lilylle ja siirryn Apu-lehden bloggaajien joukkoon. 

Haluan kiittää Lilyn jengiä ja lukijoita, joilta olen oppinut ja saanut näinä viitenä (!) vuonna aivan hurjasti. Tuntuu, että viimeisenä vuonna olen löytänyt bloggaajan sen äänen joka tuntuu omalta ja ne asiat, mistä haluan kirjoittaa. Ja tokihan mää täällä käyn jatkossakin lukemassa, tykkäämässä ja kommentoimassa.

Mutta omat vanhat hommat jatkuvat nyt siis uudella twistillä. Uusi blogini löytyy täältä. Tervetullooo lukemaan <3

Ladataan...

Kun omasta lempikirjasta tulee yllättäen jatko-osa niin ainakin minä käyn ennen julkaisua malttamattomaksi. Jokohan? Lähetin toiveikkaana viikko sitten sähköpostia Otavalle ja jo, sain ennakkolukuun Juha Itkosen Palatkaa Perhoset -teoksen. 

Ajattelin, että lukisin kirjan täällä missä nyt olen täällä, Barcelonan minilomalla. Sen päivän iltana kun teos tipahti sähköpostiini annoin kuitenkin pikkusormen.

Kun poikamme ei malttanut oikein nukahtaa niin sain hyvän tekosyyn vetäytyä alakertaan pitämään jöötä. Samalla avasin Perhoset-tiedoston.. Parempi lukea vähän alkua, jos kirja on ihan floppi. Sitten mulla ei ole lentokoneessa mitään luettavaa.. Kello kaksi yöllä puolisoni toteaa vähemmän ystävällisesti, että padin hohtava valo ja sekopäiseltä kuulostava niiskutukseni ei varsinaisesti paranna hänen unenlaatuaan. Mut kun tääää on niiiin hyvääää.. Elämä on jotenkin niiin kaunista tässä kuitenkin, ulisen ja puolisoni, joka lukee lähinnä urheilijoiden elämänkertoja tai muuten vain ei-fiktiivisiä teoksia ja jonka tapaa tehdä (hauskoja) huomiota itsestäni rakastan yhtä paljon kuin Itkosen tapaa tehdä havaintoja ihmisisitä ja maailmasta antaa minun jatkaa maanista lukuani. On parempi, että luen tän kuitenkin kotona loppuun jää harmittamaan jos lentokone vaikka tippuu..

Hyvä, että sulla kolmen lapsen äidillä on arvojärjestys kunnossa.

Kuten aikaisemmin kirjoitin tykkään todella paljon Itkosen tyylistä rakentaa tarinoita. Tarinoiden ja ihmiskohtaloiden kautta Itkonen kuvaa maailmastaan tekemiä havaintoja, jotka lukija tunnistaa, mutta ei osaa laittaa niitä yhtä kiinnostavasti tai syvällisestikin sanoiksi ja lauseiksi. Saati monikerroksiseksi tarinaksi. 

Maalasin olohuoneen seinät sävyllä, jonka Elisan kanssa yhdessä valitsin. Tapetoin makuuhuoneet. Kokosin rivistön kaappeja ja porasin ne seinään. Tavallisia asioita, jokapäiväisiä, hyviä asioita, jos vain hyväksyi ne hyviksi ja lakkasi vähättelemästä niitä; vertaamasta johonkin olemattomaan ja siksi parempaan."

Kirjan näyttämönä on aika lailla koko maailma, mutta hyvin pitkälle Lontoo ja Kalifornia, jossa Antti Salokoski käy läpi kymmentä kulunutta vuotta, eli aikaa sen jälkeen mihin Anna minun rakastaa enemmän -kirja päättyi.

 Jo ensimmäisissä luvuissa käy selväksi, että tällä kertaa Antti ei kuvittele, unelmistaan hän ei raskisi luopua. Tarinan toista puolta kertoo poptähti Suvi Vaahteran Leena-äiti, joka kiertää maailmaa tyttärensä ja lapsenlapsensa mukana. Aikuisuus tuo lisää vastuuta, joiden vaatimuksia Suvi ja Antti koittavat aikuisuuden rooleissaan eri tavoin täyttää. Unelmista maksetaan hintaa, mutta millaista. Espoossakin ollaan ja espoolainen Antti Salokoski on kaikessa porvarillisessa keskiluokkaisuudessaan tragikoomisen hauska. 

Sitä teki elämässään valintoja, jotka johtivat johonkin. Jollain perusteella ne teki, elämänvaiheessa jossa oikeasti mietti aivan jotain muuta, ajattelematta lainkaan niiden kauaskantoisuutta.

Kuten alustuksestani saattaa päätellä, minua loppua kohti tiivistyvä tarina piti tiukasti otteessaan ja täytti kaikki odotukseni, jotka olin kirjalle asettanut. Olin kiitollinen, että Itkonen ei jättänyt asioita ilmaan vaan punoi tyylillä joskus alkaneet tarinat uskottavasti päätökseen ilman siirappia tai muuta öklömakeaa.

Minulle tarinan viihdearvoa lisäävät Itkosen tähän toiseenkin osaan (hieman sarkastisesti) kirjoittamat lehtijutut, jotka tekevät Summer Maplen ja Antti Salokosken tarinasta todentodentuntuisen. Vaikka en ole Antti Salokosken (tai Juha Itkosen) lailla musiikin suurkuluttuja, niin promot ja lehdistötilaisuuksien näyttömöt ovat minulle työni kautta tuttuja. Huvitti ja ilahdutti, miten samanmosia havaintoja Itkonen oli tuosta maailmasta tehnyt ja punonut tietysti hienosti osaksi tarinaa.

Mutta nämä ovat vain sivuhuomiota. Palatkaa perhoset on ennen kaikkea kirja unelmista - ja rakkaudesta. 

Kun aloitin lukemaan tarinaa uudelleen lentokoneessa kirjana (ei vain sähköisenä tiedostona) toivoin silloin ja tänään täällä Barcelonan auringossa, että empä olisi lukenut sitä vielä.

Hyvät tarinat kestävät onneksi useammankin lukukerran. 

Siinä minä olin ja kaipasin ja rakastin samoja asioita kuin ennenkin

(Terkkuja Barcelonasta, yritän saada täällä haaviini yhtä jättimäistä perhosta)

Juha Itkosen Palatkaa perhoset (Otava) ilmestyi tällä viikolla

Ladataan...

Lupasin alkuvuodesta raportoida, kuinka liikunnan ilo ja teho löytyy, jos yrittää edes kerran viikossa harrastaa itselleen mieluista lajia. 

Palasin siis vuoden alussa StepUp Schooliin Marco Bjurströmin ohjaamille Happy hour -ja Power Stretch -tunneille. Alkuperäinen tarkoitus oli saada keho voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin ruuhkavuosien yksipuolisen salitreenikauden jälkeen. Ruuhkavuodet jatkuvat yhä, mutta olen saanut irrotettua kevään ajan tuon maanantai-illan aika usein omaan käyttööni. Toki väliviikkoja on tullut omien ja puolison työjuttujen, sairasteluiden ja lasten menojen vuoksi, mutta olen päässyt Steppareille kahtena kolmesta maanantaista, mikä on tässä elämäntilanteessa ihan riittävä saavutus.

LÄHTÖTILANNE: Oli aika karmea. Kerroin lähtötilanteestani tarkemmin aikaisemmin. Mutta lyhyesti: tyyppi, joka aikaisemmin sai tanssillisesta toiminnasta opiskelujen ohessa elantonsa, ei kolmannen lapsen raskauden ja synnytyksen jälkeen osannut enää tanssia. Epäilin jo aikaisemmin, että syy ei ollut raskauksissa, vaan ykispuolisessa liikkumisessa: stepperiä, juoksumattoa ja vähän puntteja. Tuloksena oli väsynyt ja tukkoinen keho, joka tuntui vanhentuneen muutamassa hetktisessä vuodessa kymmenen vuotta.

KEHITYS: Nyt olen treenannut Bjurströmin opissa kolmisen kuukautta. Power stretch -tunnilla on tyypillistä, että kehitys tapahtuu hitaasti. Syvien lihasten, nivelkudosten ja lihaskalvojen huolto ja hermoratojen linkittyminen takaisin ihanteellisiin asemiin vie ymmärrettävästi aikaa ja vaatiii siis paaaaaljon toistoja.

Tästäkin huolimatta varsinkin ensimmäisillä tunneilla tuntui, että kehon eri osat löysivät/linkittyivät pikkuhiljaa toisensa. Tämä tuntui ehkä konkreettisimmin tanssiessa: se ei tuntunut enää yhtään vaikealta ja olen intoutunut käymään Happy hourin lisäksi vähän vaativammillakin tanssitunneilla. Lisäksi muutenkin urheillessa tulee kokonaisvaltaisemmin kuuma. En esimerkiksi juokse enää pelkillä reisilihaksilla, vaan olen saanut vähän taas keskivartalon lihaksia mukaan touhuun. 

Muuten palautuminen ja kehittyminen on ollut hitaampaa. Power Stretch on siitä julman hurmaava, että se osoittaa aika konkreettisesti kropan heikot kohdat ja  kehityskohteet. Liikkuvuus on parantunut selvästi kevään aikana: pääsen välillä taas toisenpuolen spagaatin maahan ja pystyn nousemaan siltaan. Sen sijaan voimani ovat vielä olemattomat. Ja kun hallittuun liikkuvuuteen tarvitaan myös sitä voimaa niin tollaset pystyspagaatit ovat meikäläisellä vielä aikasta vaatimattomia tunneilla pitkään käyneisiin guruihin verrattuna (joista jotkut on mua muuten parikymmentäkin vuotta vanhempia, hattu päästä!). 

JATKO Mutta siis. Olen saanut tähän mennessä kevätkaudelta sen mitä lähdin hakemaan: liikkumisen iloa ja kehon hyvinvointia. Olen myös aika ylpeä, että olen kehdannut mennä hankalimmillekin tanssitunneille, vaikka minulla ei ole mitään hinkua treenatessa esille. Toisaalta vaativimmilla tanssitunneilla käyminen tuo motivaatiota myös tuohon Powerin treenaamiseen. Olisi ihan kiva vaikka saada keskivartalon lihakset sellaiseen kuntoon, että pysyisin ihan peruspiruetissa pystyssä. Tuntuu omituiselle, kun erilaiset liikkeet ja sarjat ovat selkeänä lihasmuistissa, mutta kroppa ei vain suostu tekemään niitä.

Ja ennen kaikkea powerin oppeja olisi hyvä muistaa toteuttaa ihan normiarjessakin Bjurström muistutti tämän viikon tunnilla. Onneksi tehokasta peliaikaa on koko loppuelämä.

Mää palailen kuulkaa ensi viikolla takaisin työhommiin, jolloin postaustahti palaa taas tiiviimmäksi. Kalenteri näyttää muutenkin ihanan hurjan täydeltä ja kiinnostavalta. Jatkan tätä maltillista elämäntapamuutosta työelämään palattuakin. Realistisesti se tarkoittaa sitä, että yritän päästä edelleen noin kahtena kolmesta viikosta Steppareille. Koko illan treeni tanssikoulussa tuntuu useamman päivän, joten lisäksi yritän käydä kerran viikossa salilla ja tehdä yhden kotijumpan omilla jorailuilla. Välitavoite juhannukseksi on voida hyvin! 

Reipasta viikonloppua kaikille :)

Marco Bjurström pitää Power Stretch -tunteja Helsingin ja Espoon StepUp Schoolin toimipisteillä. Aikatalulut löydät täältä.

Osa Power Stretch -tunneista on saatu blogiyhteistyönä StepUp Schoolilta. 

Kuvat Riikka-Maria Slotte

Pages