Hetki ennen Linnan juhliin lähtöä

Valmistelut Linnan juhlia varten ovat loppusuoralla. Juhlien vieralista on osittain tiedossa, muistiinpanot, nauhuri ja kännykkä tallessa jo käsilaukussa. Jonkunmoinen (vuokra)iltapuku löytyi viikko sitten. Tämmösenä Apu-pallona vedetään tää ilta. Vähän olkaimet valuvat, mutta pitää sit olla koko ilta, vaikka näin..

 

Ihana meikkari-kampaaja Tiina lähti meiltä hetki sitten ja teki meikäläisestä vaihteeksi ihmisen näköisen. Mies ja lapset lähtivät äidin työputkea pakoon mummulaan. Ennen puolitoista vuorokautta kestävää työrypistystä on hetki aikaa hengähtää. Muistaa olennainen.

Keskutelu 6-vuotiaan tyttären kanssa eilen tarhamatkalla:

– Äiti, oliko sun äiti oli sodassa?

– Ei, kun mun mummi oli. Sun isomummisi. Se kenen mukaan sä olet saanut toisen nimesi. Se oli lottana siellä sodassa. 

– Ai suojeliko se niitä ritareita?

– Ää, no vähän niinku…

Saatan kuulla mummin naurun siellä jossain. Ehkä se on jäänyt aivoihini vain muistijälkenä, mummi nimittäin nauroi usein.

Itsenäisyyspäivän aikaan mummin kertomukset sodasta palaavat.  Kun poikaystävä, jonka kanssa piti perustaa perhe, jäikin rintamalle. Kun yöllä kiivettiin vartiotorniin tarkkailemaan taivasta.

Elämä sodassa ei ollut kuitenkaan pelkkää surua. Siellä mummi tapasi ukkini. Ukin kotitalo Karjalassa piti luovuttaa. Lapsena piilosilla mummolan pöydän alta saattoi löytää kirjoitusta, huonekalut olivat Karjalan kodista. Kukin sai viedä omansa. 

Mummi ei koskaan tarinoita tuputtanut tai alkanut itse kertomaan. Kertoi, kun kysyin. Onneksi kysyin.

Kun mummi kuoli reilu kaksi vuotta sitten, sotaveteraanit toivat arkun päätyyn havuseppeleen. Lauloivat Nälkämaan laulun.

Ikävä on yhä suunnaton.

Kynttilät palavat ja kristallit loistavat tänään sotiemme veteraaneille.

Hyvää itsenäisyyspäivää!