Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu toimii

Kävimme katsomassa tyttäreni ja hänen kaverinsa kanssa Helsingin kaupunginteatterin Peppi Pitkätossun. 6-vuotiaisiin neitokaisiin Pepin meno upposi kuin väärä raha, mutta kyllä me mammatkin viihdyttiin (näin ei voi sanoa todellakaan aina kaikkien lapsille suunnatteujen esitysten kohdalla).

Astrid Lindgrenin luoma Peppi Pitkätossu täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Senkin suhteen oli ilahduttavaa, että näytelmäsovitukseen on koottu useampia Peppi-klassikoita: sirkusvierailu, koulunkäyntiyritys, kahvikutsut, poliisien ja rosvojen kanssa mittelöinti. Pepin ystävät Tommi ja Annika jäävät tässäkin tarinassa hieman taka-alalle. Sen sijaan steppaavat poliisit ja köyhät tanssitaiteilija-rosvot saivat hymyn meidän vanhempienkin huulille. 

Tarinan keskiössä on myös Pepin isän ikävä. Tämä tuo mielestäni sopivasti inhimillisempää näkökulmaa aina vaan vahvaan Peppiin. Tarina, tanssit ja musiikki pitävät otteessaan koko esityksen ajan, mutta täytyy muistuttaaa, että varsinaisesti musikaali Peppi Pitkätossu ei ole. Lähinnä musikaaleille ominaiset, massiivisemmat tanssi- ja laulunumerot jäävät uupumaan. Mutta se ei ainakaan meidän poppoossa fanitusta häirinnyt. Uskon, että kaupunginteatterin esityksen myötä yhä useampi seuraavasta sukupolvesta ottaa Pepin omakseen. Ja mikäpä siinä. Huonokäytöksinen ja valehteleva Peppi on kuitenkin pohjimmiltaan hyväsydämisenä ja vahvan pikkutytön mallina hyvä esikuva. Positiivinen anarkisti. 

Olemme viljelleet kotona esityksen jälkeen Pepin vuorosanoja:

” Isä sanoi, että jos on oikein vahva, täytyy olla myös oikein kiltti.”

Tähän ei liene lisättävää.

Helsingin kaupunginteatterin remontin takia Peppi Pitkätossua esitetään vain maaliskuun loppuun saakka. Eli kipin kapin lippuostoksille, jos mielii vielä mestoille.