Lasten liikunnasta – täytyykö kaiken olla aina hauskaa?
Laitan tähän alkuun nyt sporttisen ja edustavan näköisen mutsin, eli Mari Valosaaren ja hänen suloisen Mila-tyttärensä. He osallistuivat perjantaina myös Keiju Kids Runille, joka on lasten oma juoksutapahtuma Helsinki City Runia edeltävänä päivänä. Myös meidän nassut osallistuivat juoksuun ja sen oheistapahtumiin Olympiastdionilla ja sen kulmilla kavereidensa kanssa.
Tervehdin ilolla tällaisia tapahtumia, joissa lasten ulkoilu ja liikunta hoituvat vapaapäivinä näin huomaamatta. Vanhemmalle riittää, kun vaivautuu paikalle ja katsoo, että tyypit eivät katoa ihmisvilinään. Kivaa tekemistä ja kokeiltavaa leikin varjolla riitti. Meidän jengin suosikki oli tämä pikajuoksu ajanotolla, jota jokainen lapsi veti varmaan kymmenisen kertaa.
Suomalaisten lasten liikkumattomuus ja sen myötä kasvavat terveysongelmat ovat puhututtaneet koko kevään. Enemmän ja vähemmän koko ajan työtä tekevänä vanhempana ymmärrän hyvin, että kiireisen vanhemman on työpäivän päätteeksi helpompi ojentaa padi kuin lähteä reippailemaan pimeään ja kylmään vaihtelevasti kitisevän jälkikasvun kanssa. En tiedä, olenko laiska ja huono vanhempi, mutta olen sen vuoksi arkisin ulkoistanut lasten liikuntaharrastukset seuroille. Toisen lapsen liikuntavuoron aikaan ulkoilen keväällä ja syksyisin toisen kanssa, mutta talvella olen työpäivän jälkeen onnettoman huono lähtemään ulos. Puolustelen itselleni, että lapset ovat ulkoilleet ja liikkuneet päiväkodissa jo sen terveydelle vaadittavat 2-3 tuntia.
Ja puuh länsimaisen (terveiden lasten) mamman valitus jatkuu. Uusien lajien opettaminen jälkikasvulle se vasta puuduttavaa onkin. Vai mitä mieltä olette?
a) luistelu: noin puolen tunnin autossa ja pukukopissa hikoilun jälkeen tyyppi kävelee luistimilla vakuuttavan näköisesti kaukalon laidalle. Kunnes. Pikkutyyppi astuu jäälle ja muuttuu veltoksi ja raahattavaksi kiukkupussiksi. Noin kahdenkymmenen harjoituskerran jälkeen voitte poistua jäältä niin, että selkäsi ei enää ole krampissa.
b) uinti: (valmistautuminen sama kuin alussa) istut ja hytiset uima-altaan reunalla, kun pikkutyyppi leikkii kellukkeilla (siis se sama, joka autossa vielä hihkui uivansa niiiin kovaa). Jos hyvin käy, saat nassun räpiköimään käsiesi varassa lastenaltaan ympäri ja leikkimään uivaa ankkaa. Voit hyvällä omatunnolla uskotella itsellesi uimataidon olevan taas askeleen lähempänä.
c) hiihto ja laskettelu: näissä lajeissa on ehkä pisin matka mielikuvaan yhdessä laskettelevista tai retkihiihtävistä perheistä. Olimme viime vuoden alussa lomalla Lapissa. Tuntui välillä, että kahta pientä laskettelijaa kohti vaadittiin neljä aikuista. Pieniä välipalkintojakin tuli, kun pääsin 6-vuotiaan kanssa laskemaan kahdestaan isoon rinteeseen tai hän jaksoi hiihtää papan kanssa viisi kilometriä laavulle.
Koska lasten ajasta kilpailevat varsinkin vanhemmilla lapsilla muut viihdykkeet, harrastusliikunnalle on asetettu tiukka hauskuuden vaatimus. Ja jotta harjoittelu voi olla lapselle hauskaa, yleensä edesauttaa, että lapsella on jotain liikunnallisia perutaitoja, kuten hyppiminen ja juokseminen. Siksi alle kouluikäisten kanssa olisi ehdottoman tärkeää ulkoilla, liikkua ja kokeilla vähitellen uusia lajeja. Siksi koen vanhempana velvollisuudeksi kestää myös nuo puuh-hetket uusien lajien opettelun parissa. Ja vääntäytä välillä ulos sinne kylmään ja pimeäänkin. En ajattele, että ehkä heistä tulee nyt maajoukkuetason hiihtäjiä, mutta eipähän hiihtoharjoittelu ole myöhemmin vaikkapa koulussa niin vastenmielistä, jos suksi luistaa joten kuten. Ja toki lapsen kanssa yhdessä liikkuminen on välillä myös kotioloissa hauskaa (siis myös vanhemmalle..viimeistään sen parin vuoden hajoilun jälkeen).
Mutta voiko lasta vaatia liikkumaan ja kokeilemaan uusia lajeja? Tässä huomaan kaukaloiden ja kenttien laidoilla erilaisia kasvatusmenetelmiä, riippuen tietysti lapsen luonteestakin. Toiset saattavat käydä lapsen kanssa vain katselemassa pari kertaa, miltä vaikkapa yleisöluistelussa näyttää ennen kuin lapsen kanssa tullaan varsinaisesti luistimilla jäälle. Jos lapsi on valmis. Toiset tyrkkäävät lapsen luistelukouluun ja toivovat parasta, että lapsi pärjäilee. Tai lykkivät itse menemään lapsen kanssa jäällä. Osa vanhemmista ajattelee, että luistelun opettaminen kuuluu päiväkodille.. ja ehtiihän sitä koulun liikuntatunneillakin oppia. On vaikea sanoa, onko tämä paras mahdollinen tapa varsinkaan lapselle, joka ei ole kiinnostunut liikkumisesta.
Olen valmentanut lasten ja nuorten voimistelua puolet elämästäni. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kotiliikunnan ja harrastusliikunnan (huom en tarkoita nyt kilpaurheiluun tähtäävää tms muuta valmennustoimintaa, se on joltain osilta tarina erikseen) tulee olla 90 prosenttisesti lasta motivoivaa, lapsen ehdoilla tapahtuvaa ja hauskaa. Seuraavasta moni on eri mieltä (välillä myös oma mieheni), mutta kirjoitan kuitenkin. Minusta länsimaisen kasvatuksen ongelma pääongelma on, että suurimmasta osasta tekemisestä on tehty lapselle liian hauskaa ja huikeaa. Minusta kymmenen prosenttia lasten liikunta-ajasta voi olla myös tylsempää, ei sitä kaikkein kivointa tekemistä. Tähän kymmeneen prosenttiin sisältyy myös se, että minusta lasta voi kerran, kaksi patistaa kokeilmaan vielä jotain juttua. Luistelemaan vielä se yksi kierros tai kokeilemaan josko harrastukseen kannattaisi sittenkin lähteä, vaikka ei huvittaisi. Tämä kymmenen prosentin epämukavuusalueella käynti saattaa olla ratkaiseva myöhemmässä elämässä, kun ei huvita lähteä lenkille, tai muuten vain huvittaisi tehdä jotain muuta vähän epämiellyttävää. Muisto siitä, että viimeksikin oli lopulta ihan kivaa. Tai parhaimmassa tapauksessa lapsi ylittää itsensä, joka kasvattaa itsetuntoa seuraavia koitoksia varten.
Juttelin aiheesta viikonloppuna eritysopettajana työskentelevän ystäväni kanssa. Hän sanoi, että hän kohtaa päivittäin työssään sen tosiasian, että ne lapset joilla on jokin liikuntaharrastus pärjäävät ja jaksavat keskittyä myös koulussa paremmin.
Toivotaan, että tää meidän pikkujengi jaksaa jatkaa arkiharrastuksissaan yhtä innokkaasti kuin syödä jätskiä Keiju Runilla ;)
Kiitos Keiju Kids Run, lapsille juoksu Olympiastadionilla oli upea elämys. Ja jee! Näissä kisoissa kaikki voitti!
Kuva yllä: Jaakko Jaskari