Megamokat töissä, siviilissä ja yleissivistyksessä TOP 5
Kai määkin, jos muutkin. Mokia matkan varrelta. Tässä julkaisukelpoisimmat.
Ambulanssi! Tein tosiaan kymmenisen vuotta sitten töitä eräässä tanssiryhmässä. Ajoimme tyttöjen kanssa vuorotellen keikkamatkoja, ja tuona elokuisena iltana olin vuorostani ratissa, kun ajoimme tekemään jotain promohommaa Kuninkuusraveihin. Menomatkalla vastaamme tuli erityisen paljon ambulansseja. Kiinnitimme tähän muiden tyttöjen kanssa sen verran huomiota, että se jäi paluumatkalle mieleen. Lähdimme ajamaan takaisin Helsinkiin keikkapaikalta kolmen aikaan yöllä. Tuohon aikaan (nuori =tyhmä ja kuolematon) en yöaikaan juuri katsellut nopeusrajoituksia. Ajelin tuona yönä suht kaasu pohjassa, sillä muuta liikennettä ei juurikaan ollut. Kun päädyimme moottoritien alussa olevalle kiihdytyskaistalle, ihmettelin tytöille ääneen, että tuleepa ambulanssi kovaa takaa. Muut olivat samaa mieltä. Ajattelin, että sillä on kiire (vilkkuivathan sen valotkin), joten painoin kaasua entistä kovempaa, jotta se pääsee nopeammin moottoritielle. Päästyämme moottoritielle, aloimme ihmetellä (lue: huutaa) kovaan ääneen miksi tuo ambulanssi kiilaa meitä!! Eihän täällä ole edes muuta liikennettä!
Kunnes. Sentään jollain välähti. Se on poliisiauto! Pysähdy! Ajoin tien reunaan, jossa poliisi avasi automme oven suuren maailman tyyliin ja käski minun nousta ylös (näytin varmaan hupparin huppu vedettynä päähän vähintäänkin epäilyttävältä). Puhallusten jälkeen – kun poliisit ymmärsivät, että en ole minkään energiajuomaa kummoisemman vaikutuksen alaisena – poliisitkin rauhottuivat. Tilanne hallinnassa, poliisi tiedotti rätisevään puhelimeensa. Olimme aiheuttaneet heille tietämättämme kunnon takaa-ajotilanteen. Olin ajanut 60km/h rajoitusalueella 130 kilometria tunnissa. Kortti lähti puoleksi vuodeksi hyllylle ja sain sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. En todellakaan ole ylpeä tuosta mokasta, mutta tuon jälkeen olen ajanut ihmisiksi myös yöaikaan. Enkä sekoittanut poliisiautoa ja amubulanssia toisiinsa.
Haastattelu levymogulin huoneessa! Olin erään levy-yhtiön pippaloissa työkeikalla. Minulle oli sovittu pilleiden alkuun haastattelu erään uuden artistin kanssa. Artistin promoottori ohjasi meidän tekemään haastattelua suht tunnetun levymogulin huoneeseen. Yllätyin haastattelupaikasta, mutta toki otin tilanteesta kaiken irti. Istuin tämän mogulin työpöydän ääreen, nostin jalkani tuolin kaiteelle ja totesin haastateltavalle jaahas, sitä miellittäisi alkaa levytyshommiin. Omasta nerokuudestani vaikuttuneena polttelin samalla muka sikaria kynälläni. Tietenkin samalla hetkellä moguli tuli työhuoneeseen. Hän kohotti kulmiaan ja mumisi hakevansa viinipullon (tai viskin) ja lähti takaisin juhliin. Onneksi edes artistin mielestä läppäni oli hauska. Häm nauroi vedet silmissä. Minä vasta vähän myöhemmin.
Haastattelu Kaliforniassa! Olin tosiaan taannoin Los Angelesissa Kauniiden ja rohkeiden studiolla haastattelemassa Brookea näyttelevään Katherine Kelly Langia. Ennen haastattelua tuottaja kutsui meidät huoneeseen. En ollut hetkeen (tai no 15 vuoteen) katsonut kyseistä sarjaa, mutta ennen haastista olin toki kerrannut juonenkäänteet. Keikka alkoikin hyvin tuottajan huoneessa, jossa huoneen monitorista saattoi seurata kuvauksia. Näin yhdessä ruudussa näyttelijän, jonka muistin näytelleen Tunteita ja tuoksuja -sarjassa. Ai en tiennytkään, että kuvaatte myös Tunteita ja tuoksuja täällä, tokaisin tuottajalle. Tuottaja katsoi minua hetken ja totesi Heather Tom (siis tuo saippuatähti, jonka urakäänteitä en ihan just ollut tajunnut kerrata) on näytellyt viisi vuotta Kauniissa ja rohkeissa. No tuo tuli kuvauspäivän aikana vähintäänkin selväksi.
Lohenpoikanen! Eiku lumme! Pesukarhu! Olen huomannut mieheeni tutustumisen myötä, että luontotuntemukseni on perin heikko. Olen vielä ollut 25-32 ikävuoden välissä muun muassa seuraavaa mieltä: Hirvet nukkuvat talviunta. Taimen on lohenpoikanen. Suomessa on pesukarhuja (luulin kerran auton ajaneen sellaisen päälle, mieheni korjasi että kyseessä on supikoira). Viimeisin luontohavainto sattui viime viikolla, kun olimme mieheni kanssa iltakävelyllä (synnytyskäynnistysyrityksiä). Mieheni poimi puusta tammenterhon ja kysyi, että tiedänkö mikä kyseinen lajike on? Vastasin epäröimättä: lumme.
Juice elää! Mietimme erään kollegan kanssa hieman tapahtumaköyhällä työkeikalla, että keitä suomalaisia julkkikisia emme olleet ikinä tavanneet. En äkkiseltään keksinyt ketään. Saman viikon perjantaina olin menossa junaan Pasilan asemalla, jossa bongasin Leskisen Juicen röökillä. Ilahduin. Häntä en olekaan ikinä tavannut. Ajattelin jo lähettäväni kollegalle junasta viestin, ehkäpä olisi jopa Facebook-päivityksen paikka? Kunnes tajusin sen, minkä muut tätä lukevat varmaan jo tajusivat.
Toimituksen mokia voit lueskella täältä.