Teemu Selänteen vieraat

Teemu Selänne

Myönnän. Katselin viime viikolla kollegoiden somefeedejä vähän kadena. Joka toinen oli päässyt halailemaa Teemu Selännettä! Siis sitä yhtä ex-kiekkoilijaa, oman mieheni jälkeen Suomen toiseksi seksikkäintä miestä.

Onneksi Teemua saa katsella ensi keväänä tällainen housewifekin ainakin telkkarissa, sillä Nelosella alkaa Supertähdet -ohjelma, josta Selänne isännöi. Ohjelmassasa Selänteen vieraaksi Kalifornian kotiin saapuu viisi suomalaista huippu-urheilijaa, oman lajinsa supertähteä. Teukka oli siis Suomessa viime viikolla promoamassa tätä ohjelmaa.

Arvuuttelin aikani kuluksi, keitä tyyppejä ohjelmassa saatetaan nähdä:

Jarkko Nieminen

1. Tennispelaaja Jarkko Nieminen, joka päätti uransa viime tiistaina pelastussa ottelussa Hartwall Areenalla.

Kiira Korpi

2. Syksyllä taitoluistelu-uransa päättänyt Kiira Korpi tai 

Laura Lepistö

EM-kultamitalisti Laura Lepistö, joka päätti uransa jo kaksi vuotta sitten.

Jari Litmanen

3. Mukaan on saatettu ex-jalkapalloilijoista saada jopa itse Jari ”Kuningas” Litmanen.

Kalle Palander

4. Pujottelija Kalle Palander on todennäköisesti mukana.

Kimi Räikkönen

5. Jää nähtävästi, onko yksityiselämästään vaitonaista Kimi Räikköstä saatu mukaan. 

Teemu Selänne

Meni aika miesvaltaiseksi tämä kööri, mutta kovin montaa supetähden titteliä kantavaa urheilijaa ei meiltä löydy. 

Unohtuiko multa joku olennainen?

Pssst. Ja pääsin määkin halailee onneksi Teemua viime kesänä.

Kuvat: A-lehdet

 

Hyvinvointi Liikunta Uutiset ja yhteiskunta

Pariisi ja musta yö

prayforparis

Viime yö tuntuu yhä epätodelliselta, pahalta unelta.

Puolen yön aikaan katsoin mieheni kainalossa jotain hömppäleffaa. Torkahdin.

Kuulen unen läpi miehen äänen.

Pariisissa on kuollut kolmekymmentä.

Havahdun. Avaan kansainvälisiä uutissivustoja, somen. Twitter osottautuu nopeimmaksi tiedonjakajaksi. Heti selviää, että kyse on laajamittaisesta terrori-iskusta.

Ranskalainen tv-kanava näyttää meille koko yön suoraa lähetystä. Tapahtumat vyöryvät lähes reaaliajassa näytölle. Joku konserttitalon panttivangeista twiittaa, että kiirehtikää. Panttivankeja listitään yksitellen. Oksettaa.

Hollande kertoo, että sulkee maan rajat. Tunnen siinä, omalla kotisohvallani, kun koko Eurooppa pidättää hengitystään. Miten monta iskua vielä? Montako jonkun lasta, sisarta tai vanhempaa vielä kuolee tänä yönä – niin turhaan. En saa nukuttua.

Vauva herää neljältä syömään. Avaan puhelimen. Yli sata kuollutta.

Aamulla tiedot alkavat tarkentua. Somefeedit täyttyvät rauhanmerkeistä. Kaikkien rukoukset ja ajatukset ovat Pariisissa. Myös minun. Tosiasia on, että terrorismi on viimeistään nyt saapunut virallisesti Eurooppaan.

Pelolle ei saa silti antaa sijaa. Ei ole vaihtoehtoja.

Viime yön koko Eurooppa tulee silti muistamaan aina. 

 

 

Hyvinvointi Mieli Uutiset ja yhteiskunta