Vietin viime perjantain siivoamalla. Viideltä lähdin lähinnä vaihtelun vuoksi kävelemään vauvan kanssa kauppaan palauttamaan tyhjiä pulloja, sillä olin ollut poikkeuksellisesti koko päivän sisällä. Mies oli lähtenyt edellisenä iltana poikein kalareissulle ja vienyt keskimmäisen lapsen mummolaan, joten normaaleja tarhaanviemisiä tai puistoulkoiluja ei ollut. Esikoinen kun kulkee kouluun jo keskenään.

Tämä alustuksena sille, että en ollut vilkaissut sitä vähääkään peiliin, mitä yleensä edes yritän tehdä, kun lähden ihmisten ilmoille. Virttyneeet siivousjumppahousut jalassa, tuulitakki ylle ja lippis syvälle päähän. Hiukset olin harjannut edellisenä iltana esikoisen vanhempainiltaan, joten survoin semitakkuisen ponnarin vaan nopeasti lippiksen sisään. Ja kyllä vain, naamatauluni ei varmasti ollut se hehkein viiden viikon yövalvomisten jäljiltä. 

Asumme jouluun asti väliaikaisessa vuokra-asunnoissa kerrostalossa, kun odotamme kotimme valmistumista. Sijainti on näppärä; lähellä keskustaa ja juna-asemaa. Kerrostalokomspelissa asuu mielestäni suht rauhallista porukkaa, toki myös muutamia sellaisia, joille saattaa jokunen olut maistua myös keskellä päivää. Myös talomme ja aseman välissä olevalla rinteellä istuskelee hyvällä säällä jonkunmoisia ryyppyporukoita. Nämä jengit ovat yleensä harmittomia, joskus joku huutaa perää hyvääpersettä tms (jota tosin ei kumma kyllä ole käynyt meikäläisen kohdalla ainakaan viimeiseen puoleen vuoteen), mutta muuten olen saanut ohittaa heidät rauhassa.

Perjantaina paistoi aurinko ja joku remmi oli taas kokoontunut rinteeseen paistattelemaan ja maistelemaan. Joku heistä saattoi huomata minut jo, kun tulin rattaiden kanssa kerrostalokompleksin pihalta (johtopäätös nro1: vuokra-asunto =joku sosiaalitapaus). Kun tulin heidän kohdalleen yksi miehistä huusi:

” Kato, mamma on lähtenyt palauttamaan vanhat pullot, että voi ostaa muksulle maitoa ja itselle simaa, jotta voi dokata lisää!”

Lähdin kävelemän nopeammin ja olla kuin en olisi juoppojen huutelua kuulevinanikaan. Nopeasti vilkaisin vain porukkaa ja joku miehistä (ilmeisesti tämä huutaja) oli noussut seisomaan mutisi ”Mä meen antaa tolle ämmälle pataan”. Tässä vaiheessa meikäläinen muutti juoksuksi. Kuulin kun joku porukasta sanoi, että Make älä nyt lähe tohon. Enempää en kuullut, sillä juoksin – eipä ole tullut hetkeen juostuakaan – niin kovaa kun jaksoin kaupalle.

Pullonpalautusautomaatilla aloin hengästyneenä katsomaan kassejani. Läpikuultavista kasseissa oli lähinnä Pepsi max -ja vichypulloja. Mutta kyllä sieltä pilkisti jokunen crowmoori ja karjalatölkkikin, jos ne halusi bongata. Ilmeisesti tämä ”Make” halusi  (johtopäätös nro 2= kaikki tyhjät pullot epäilemättä ädin ja hän on vetänyt sisällöt viimeisen vuorokauden aikana). Vilkaisin myös peiliin (johtopäätös nro 3= kaikki väsyneen näköisen ihmiset on dokuja) ja kieltämättä näytin siltä, että takana olisi voinut pidempikin ryyppyputki. Jos en olisi ollut niin peloissani, olisin varmaankin alkanut nauramaan.

 Väsynyt ja rumasti pukeutunut kotiäiti hakattiin – syynä tyhjät kaljapullot.

Tällä otsikolla olisi päästy iltapäivälehden top5 -klikatuimipen joukkoon.

Mitä tästä opimme? Ziljoona vuotta vanhan totuuden. Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Minun pelkoni ei ollut mitään verrattuna pelkoon, jota miljoonat muuta ihmiset joutuvat päivittäin tässä maailmassa kohtaamaan.  Lähinnä pelkoni johtui varmaankin lähinnä, että minua vastassa oli vastapuoli, jolle tiesin, että on turhaa alkaa edes yrittää selvittää asioiden todellista laitaa. Johtopääökset oli jo vedetty. Piste. Tämä pätee jollain asteella myös keskusteluun turvapaikanhakijoista. Kyllä. Suomen vastaanottokeskuksissa on tällä hetkellä varmasti myös paljon henkilöitä, jotka voi luokitella ns. elintasopakolaisiksi, jotka vievät paikan oikeilta pakolaisleirillä odottavilta ihmisiltä. Osa ihmisistä vastaanottokeskuksissa on varmasti siellä myös ihan oikeista syistä.  Osa tyhjiä kaljapulloja kauppaan roudaavista vaunuja työntävistä äideistä voi olla alkoholisteja, jotka ovat menissa ostamaan pullorahoilla lisää viinaa. Toiset työntelijöistä ovat ihan vaan väsyneen näkäisiä kotiäitejä.  Mutta kuuluuko heistä ketään vetää pataan saati heitellä polttopulloilla? En näe yhtään järkevää syytä, miten makeksi heittäytyminen auttaisi näistä kenenkään tilannetta. Että jos vedettäisi henkeä ennen kuin tehtäisiin johtopäätökset. 

Perjantain tapaus pyöri mielessäni koko viikonlopun. Varsinkin pyörittelin mielessäni laineja: palauttaa pulloja/ jotta voi ostaa muksulle maitoa/jotta voi itse dokata lisää. Tämä huomio oli itselle niin vieras ja sellainen, että sitä tuskin esittäisi mieshenkilö, jolla ei olisi asiasta omakohtaista kokemusta.  

Missähän Maken muksu(t) ja niiden äiti on? 

PSsssT. Ylläolevissa kuvissa väsynyt äiti kahtena edellisenä perjantaina. Mietin, että jos olisin ollut viime perjantaina lähtenyt palauttamaan pulloja Maija–keikan meikissä, olisinko silloinkin saanut melkein pataani?

PssssT2. Toivottavasti kukaan ei ota tätä postausta pelkkänä mielikuvahöttönä. Olen monelta osin Hjallis Harkimon kanssa samaa mieltä, että joku tolkku näihin pakolaiskustannuksiinkin on saatava. Kuitenkin Suomessa on nyt X-määrä turvapaikanhakijoita. Jos osa heistä on täällä väärin perustein, vahinko on jo tapahtunut. Jos kohdeltaisi heitäkin ihan ihmisinä.