Perjantaina juhlittiin Maija Vilkkumaan Aja!-levyn julkkareita. Vaikka olin paikalla, en tarkalleen vieläkään tiedä, missä olin. Älkää säikähtäkö: kuukauden ikäisen vauvan äiti ei suinkaan intoutunut ensimmäisestä vapaaillasta kodin ulkopuolella vallan juomalla muistiaan, vaan Vilkkumaan levyjulkkareita on alusta asti markkinoitu faneille salamyhkäisenä spektaakkelina. 

Lipun ostaneita kehoitettiin kokoontumaan perjantaina Vallilan ammattiopiston (!)  eteen kello 19-19.30 välisenä aikana. Olin paikalla hyvissä ajoin, kuten muutama muukin. Pienen odottelun jälkeen paikalle saapui ylävitoisia heittelevä gorilla (!) ilmapallojen kera, joka viittoili jengin peräänsä. Talsimme letkassa jokusen minuutin tämmöseen mestaan, eli varsinaisen keikkapaikan pihalle odottelemaan sisäänpääsyä.

Seuraava yllätys oli ovella: lippuja ei kysytty lainkaan. Narikan jälkeen sisätiloihin käveltiin tunnelia pitkin. Tunnelin päässä ei näkynyt suinkaan pelkkä valo, vaan klubia muistuttava tila, jossa keskiössä oli tietenkin lava. Keikka oli loppuunmyyty aikoja sitten ja kesti jokusen hetken, että kaikki tyypit johdatettiin keikkpaikalle.

En ole objektiivisesti paras arvioimaan Maija Vilkkumaan uutta musiikkia tai keikkaa, sillä olen kasvanut kyseisen artistin musiikin parissa nuoresta – paikkaansa etsivästä – aikuisesta, keski-ikää kolkuttelevaksi (melkein) aikuiseksi. Levy levyltä Vilkkumaan kappaleiden tarinat ovat myötäilleet muuttuvia elämäntilanteitani. Viimeisimmällä, Kunnes joet muuttaa suuntaa -albumilla (2010) piehtaroitiin jonkunmoisissa keski-iän meiningeissä. Epäilin, että se oli jonkunlainen piste ja ettei Vilkkumaa palaa enää soolona. Hyvästelinkin henkisesti Maijan ja (nuoruuteni) jäähyväiskeikalla Tavastialla kesällä 2011. 

Onneksi olin väärässä. 

Tsadaaa! Näin jumalaisena Vilkkumaa asteli perjantaina lavalle glitterviitassa ja mustassa bodyssa. Ensi hetkistä asti tuntui, kun hän ei olisi poissa ollutkaan. Vähän rääväsuinen, vähän röyhkeä, paljon hymyilevä, mutta jotenkin niin sympaattinen Maija. Varsinainen keikka oli rakennettu tietenkin perjantaina ilmetyneen Aja!-levyn ympärille. Kuuntelin levyn pikaisesti autossa matkalla keikalle. Vasta keikalla ehdin todella syventymään kappaleisiin. Ne olivat jotenkin toisenlaisia kuin aikaisemmin, mutta onneksi mukana oli myös tuttua Vilkkumaata: tarinoita ulkopuolisuudesta ja elämää suurempia, syleileviä kertosäkeitä.

Kappaleet kuulostivat livenä todella hyviltä, ja levy soikin sitten meillä koko viikonlopun kotona. Mulla on plätyltä jo useita suosikkeja: Kenen sylissä istuit, Uula, Bonnie&Clyde sekä nimikkokappale Aja!  Sanoituket ovat taas priimaa. Vain Vilkkumaa voi näin tyylikkäästi sanoittaa levyn yhdeksi teemaksi sellaisenkin asian kuin autoilun. Tai sekstailun. Kuulostaa oudolta, mutta kuunnelkaa itse.

Sitten viime näkemän bändin kokoonpano oli muuttunut. Mukana jo kesän keikoilla kiersi basisti Malla Rantanen. Lisäksi uusi tyyppi oli taustalaulaja Marika Tuhkala. Taustalaulaja oli mahtava lisä taidokkaaseen musisointiin. Itseäni vähän ärsytti koreografisesti taustalaulajan liika nostaminen esille. Tämä on varmasti Maijan toiveiden mukaista, mutta jotenkin minulle Vilkkumaan tontti on liian pyhä jaettavaksi – edes Tuhkalan kaltaisen, megataitavan laulajan kanssa.

Mutta olipahan mahtava meno! Kontrasti kuukauden kotona hengailuun oli aikamoinen. Kun biisien välillä Maija intoutui heittämään tavallista pidempiä välispiikkejä ja kylpi screenillä gorilloiden kanssa, tuntui jälkeenpäin kuin olisin ollut omituisessa unessa. Ja kyllä pukkas mammalla hikkee kainaloon (ja maitoo tisseihin) viimeistään piitkän encoren aikana, jossa kuultiin läjä Vilkkumaan vanhoja hittejä.

Tervetulloooo takaisin Maija Vilkkumaa! 

Tämä oli ensimmäinen osa Keikalla-juttusarjaa, jossa äitiyslomalainen ujuttautuu mahdollisimman monen haastateltavan keikalle. Meikit, ketjut ja rintapumppu. Näillä tamineilla vedetään ensi kevääseen.

Vilkkumaan Aja!-levy tietenkin kuultavissa myös Spotifyssa.

Maijan keikat täällä.