Väsyneen äidin tunnustuksia

väsymys muistamattomuus

Muistatteko, kun toimittaja Kirsi Alm-Siira kertoi jokunen vuosi sitten, että hän oli univeloissaan unohtanut kahden kuukauden ikäisen vauvansa vahingossa kauppaan? Nooo, sanotaanko, että sattuuhan sitä muillekin.

”Miten voit kuulostaa noin tehokkaalta”, ystäväni kysyi äsken puhelimessa. No varmaan koska meidän beibi on nukkunut viisi yötä aamuun keskeytyksettä. 

Ennen tätä putkea näin oli tapahtunut vain kerran.Tiedän, että minun pitää olla supertyytyväinen, sillä neiti täyttää viikonloppuna viisi kuukautta.Tieädn toki, että tässä tulee vielä kaikenlaisia vaiheita, mutta tänä aamuna uskalsin varovasti iloita, että jos säännöllinen yökukkuminen olisi tämän elämän osalta taaksejäänyttä.

Jonkunmoista hajamielisyyttä tuo unenpuute on ehtinyt tälläkin kierroksella aiheuttaa. Tässä TOP5 -sattumukset huonosti nukuttujen öiden (ja päivien) jälkeen.

1. Salille lähti mukaan eripariset treenikengät. Mutta olivatpa sentään molemmille jaloille. Hyvin sujui noinkin. Pari vuotta sitten tää oli kai oikein muotiakin.

2. Yhdellä kauppareissulla olin pokalla nostamassa rahaa pullonpalautusautomaatista. Havahduin vasta kortille paikkaa etsiessä, että joku ei nyt täsmää.

3. Lähdin viemään esikoista kaverinsa synttäreille. Autoa käynnistäessä tajusin, että minulla oli pino pikkuveljen puhtaita pyykkejä kainalossa. Olin ehkä ollut viemässä niitä ennen lähtöä kaappiin. Tai jotakin. 

4.  Kaadoin maidon sijaan pepsimaxia esikoisen aamiasmuroihin.

5. Puin vauvan ulkovaatteisiin ja laitoin kannettavaan turvaistuimeen. Puin kiukuttelevalle keskimmäiselle ulkovaatteet ylle, otin rattaat ja suuntaisin ulos. Pihalla säikähdin, että jotain puuttuu. Käännyin ja vein tyhjät rattaat sisälle ja nappasin turvaistuimen ja VAUVAN. Onneksi beibi oli nukahtanut.

Kirsi Alm-Siira

 

Onks sulle käynyt jotain, jonka haluaisit jakaa kanssamme?

Täällä megamokia, joita ei voi perustella univelalla.

Kuva: MTV3

 

 

Suhteet Oma elämä Lapset Uutiset ja yhteiskunta