Kirjoitin lokakuun alussa imettävän äidin painonpudotuksesta ja syyllistymisestä.  Lupasin palata aiheeseen vuoden alussa, eli niinku nyt – elämäntapamuutosten kuumimpana sesonkina. 

Minä, ihminen jolle kohtuus on vaikeaa vähän kaikessa, onnistuin pudottamaan elopainostani kahden (loka-marraskuu) kuukauden aikana neljä kiloa. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin guru kertomaan kenellekään miten toimia. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin lähellä fitnesskuntoa tai edes hoikkaa olemusta – joista edellinen ei ole ollut missään vaiheessa tavoitteenikaan. 

Itse asiassa minä 163cm pätkä ihminen, olen näissä kahdessa alemmassa kuvassa yhtä pitkä kuin painava (63kg). Painoa tuosta ensimmäisestä kuvasta on pudonnut nelisen kiloa. Eli matkaa niin sanottuun omaan hyvänolon painoon (58kg) on vielä, mutta olen ollut itselleni siinä kohtaa armollinen, että olen antanut keholleni aikaa sopeutua muutokseen. 

Muuten olen huomannut, että juuri hokemat armollisuus ja kohtuullisuus ovat elämäntapamuutoksessa niitä vaikempia asioita. Armollisuus pyöröhtää helposti laiskuuden puolelle tai verukkeeksi, jotta voisi poistua sieltä kuululta mukavuusalueelta. Kohtuullisuus ei taas sovi kaikki tai ei mitään -henkiselle ihmiselle. 

Omalla kohdallani toimivimpia metodeja painonpudotukseen olivat (iän tuoma) itsetuntemus ja suunnitelmallisuus. Elämäntilanteeni vuoksi (kolme pientä lasta, taloprojekti, vauvavuosi, miehen työmatkat ulkomailla ja töitäkin pitäis alkaa taas tehdä) päätin, että painonpudotustahti ei voi niin nopea kuin kärsmättömänä ihmisenä toivoisin.

Tietyissä asioissa olin tiukka:  Pidin tiukasti kiinni kolmesta liikuntakerrasta, jotka olin merkinnyt kalenteriin. Korvasin myös useana päivänä (4-5kertaa) viikossa toisen aterian rahkalla tai soijasmoothiella. Toisen aterian söin normaalisti. 

Näissä asioissa olin armollinen: Jos liikunta-ajan järjestiminen kävi joku ilta mahdottomaksi (jumppasin lähinnä kotona), niin siirsin treenin seuraavaan iltaan. Välillä liikuntakerta saattoi vauvan epäsäännöllisen rytmin takia siirtyä kolmekin päivää, mutta olin tiukkana, että en uhrannut omia liikuntahetkiäni joka kerta jonkun muun tarpeiden alle. En muuten yhtään ihmettele, että äitien on hankala löytää omaa liikunta-aikaa. Aina löytyy nimittäin jotain perheen tai kodin eteen tehtävää, mikä menee äidin liikkumisen edelle. Joskus väsymys näiden päivien jälkeen on niin kokonaisvaltaista, että liikkumisessa ei ole mitään jiitä.

 Kun joulukuussa muutto uuteen kotiin lähestyi, päätin, että pyrin pitämään joulukuun saavutetun painon, enkä yritä edes kaventua enempää ennen tammikuuta. Päätös oli oikea, sillä muuttoa ja kodin laittoa tehtiin yötä myöten ilman meikäläisen jumppaamisiakin.

Näissä asioissa opettelin kohtuutta: Istuin syksyllä iltaa kavereiden kanssa  hyvän ruuan ja juoman äärellä, kerran käväisin jopa juhlimassa baarissa tappiin asti. Tällaisten iltojen jälkeen epäterveellinen syöminen jäi useaksi päiväksi päälle. Vähän niinku nyt, pyhien jälkeen.

Ryhtiliikettä on taas tehty taas nyt viikonlopun ajan. On vaikea totuttaa kehoa taas kohtuullisuuteen, kaiken ”olen nyt lomalla” -vaiheen jälkeen. Kaikenmaailman dieetit tuntuvat hyvältä idealta, kun napostelet sunnuntai-iltana sitä ”viimeistä suklaata puoleen vuoteen tai ehkä ikinä”. Tälleen maanantaina lähinnä hajottaa.

Olenkin kehitellyt muutaman motivaattorin alkaneeseen vuoteen:

Tänä vuonna pääsen jumppaamaan meidän uuden kodin makkarissa, johon olen ajatellut hankkia myös puolapuut.

Kotitreenien lisäksi yritän pääästä kerran viikossa Marco Bjurströmin Happy hour -tunnille. Otan tavoitteeksi myös käydä Marcon Power stretch -tunnilla jokusen kerran kevään aikana. Kävin pitkästä aikaa molempien tuntikonseptien tunneilla joululomalla. Vaikka vararengas ei muutamassa tunnissa keho tuntui omalta ja kasvojen väri oli taas terveempi. Teen näistä tunneista jossain vaiheessa oman postauksen. Fustraankin olisi kiva päästä taas jatkamaan, kunhan pääsen töihin taas tienaamaan. Uskoisin, että nämä liikuntatavat ovat juuri minulle juuri tähän elämäntilanteeseen sopivia. 

Itselle suurimpia haasteita on yhä tuo oman liikunta-ajan löytyminen ja järkevästä ruokailusta kiinnipitäminen. Armollisuuden ja kohtuullisuuden tasapainoa opettelen siis yhä alkaneena vuonnakin. Infoilen jossain välissä kuin kävi.

Kaikkea hyvää vuodelle 2016! Tehdään siitä yhdessä wallan upea!

Fustra-treeneistä kirjoitin aikaisemmin täällä.