Hemmetinmoinen hämmennys
Tunnesiteen kehittyminen lapsipuolen ja aikuisen välille kestää noin viisi vuotta. Näin kirjoittaa uusperheneuvoja Minka Mansikka Väestöliiton sivuilla. Tai siis vähintään viisi vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta.
Välillä tuntuu, että olen vähän yliherkkänä tämän tilanteen kanssa ja niin kuin puoliso sanoo: keksin ongelmia sinne, missä niitä ei ole. Minkä sitä toisaalta luonteelleen voi. Lapsi oli äitinsä kanssa lomamatkalla ja lähetti sieltä kortin, jonka äiti oli kirjoittanut. Sitä ei oltu osoitettu minulle. Se tuntui tylsältä. Sitten kun yhden päivän aikana on tarpeeksi monta pientä tylsää asiaa, niin saattaa uusperhe-elämä alkaa ahdistaa.
En osaa oikein suhtautua siihen, että lapsi kiukuttelee. Jos hän ei pidä minun laittamastani ruuasta, minua ottaa päähän. Puoliso sanoo, etten saa alkaa kiukutella lapselle kuin itse olisin 6-vuotias. Puolison tekemät ruuat lapsi tietenkin syö mukisematta. Mutta minä käytänkin kookosmaitoa ja johonkin salaattiin erehdyin laittamaan majoneesia ja lapsen toivomat bataattiranskikset olivatkin niin makeita, ettei hän pystynyt niitä syömään. Minusta teen älyttömän hyvää ruokaa ja ajattelen, että ihme nirsoilua tai mielenosoitusta, jos ei siitä tykkää.
Puoliso kysyy aina välillä, että enkö näe tässä sitten mitään hyviä puolia. Kriisi myllää välillä niin rajusti pääni sisällä, etten aina muista ajatella niitä hyviä puolia, vaikka tietenkin pitäisi. Osa lapsenhankkimisen hyvistä puolista ei edes ole minun ulottuvillani. Siitä muistutti tuttavani, toinen lapseton äitipuoli, jonka kanssa juttelin uusperheen negatiivisista puolista. Hänkin oli etsinyt netistä erilaisia perhe-elämän kuvailuja ja kertoi, että kuinka sitten äidit kirjoittavat, että vaikka on ollut kamala päivä kiukuttelevan lapsen kanssa, on ihanaa mennä nuuskuttelemaan nukkuvan lapsen niskaa, kun lapsi on vihdoin nukahtanut. Mutta äitipuoli ei kyllä siitä nuuskuttelusta saa mitään. Siihen lisälapseen ei välttämättä synny minkäänlaista rakkaudentunnetta, joka palkitsisi tai lohduttaisi sitten inhottavan päivän jälkeen.
Toinen tuttavani kysyi, että miten me maksamme vuokran, että maksaako mies 2/3-osaa, kun miksi minun pitäisi maksaa siitä lapsenhuoneesta. En ollut tullut moista ajatelleeksikaan. Kaikkein negatiivisimmillaan voi siis ajatella, että uuden, lapsia jo hankkineen, puolison myötä joutuu hyväksymään siis lisäkustannuksia, lisäaikatauluja ja ihmeellisen kiukuttelevan tyypin, jolle ei kelpaa minun tekemäni ruoka.
Uusperhe oli aluksi shokki, otsikoidaan juttu muusikko Jukka Pojan elämästä KaksPlus-lehdessä. Jukka Poika on eronnut lastensa äidistä ja hänellä on uusi avovaimo Teija, joka nyt on saanut totutella elämään Jukka Pojan ja tämän kolmen lapsen kanssa.
”Kun sinkkunaisen elämään pölähtää yhtäkkiä kolme lasta, se on aluksi shokki. Se on erikoistilanne, jossa vallitsee hemmetinmoinen hämmennys. Teija on kyllä alusta asti suhtautunut lapsiin hyvin myönteisesti, ja on paljon minua jämäkämpi kurinpitäjä!” Jukka Poika sanoo artikkelissa.
Kyllä sillä omallakin asenteella on tekemistä tämän kaiken kanssa. Että miten siihen lapseen suhtautuu. Mutta sekin on monimutkaista ihmissuhdeverkostoa: miten eronneet vanhemmat suhtautuvat toisiinsa ja miten uusiin puolisoihin suhtaudutaan siellä toisessa perheessä. Kaikki vaikuttaa siihen, miten lapsi tai lapset suhtautuvat siihen uuteen jäseneen. Jos äiti haukkuu äitipuolta, on tilanne varmasti todella raskas äitipuolelle. Minun bonuslapseni on reilu ja kiltti, siinä mielessä en todellakaan valita.
Äitipuoli voi siis löytää uudesta elämästä kaikkea positiivistakin sen hemmetinmoisen hässäkän ja tunnemylläyksen vastapainoksi. On aivan mahtavaa, kun voi kikattaa lapsen kanssa jollekin päättömälle sanaleikille. On aivan ihanaa lukea vanhoja Viisikoita ja muita satukirjoja lapselle (Roald Dahlin Jaakko ja jättiläispersikka oli huikea, samoin Paula Norosen Supermarsut). Välillä harmittaa, että lapsi on pois sen joka toisen viikon, kun joku kirja jää iltasatuaikaan pahasti kesken. Meidän arki ei ainakaan pääosin ole sitä negatiivista kiukuttelua, vaan ihan normaalia arkea, jossa aikuiset jakavat kulut tasan.
Erityisen ilahduttavia ja voimakkaita tunteita aiheuttavat sellaiset hetket, kun lapsi luottaakin minuun jossain jännittävässä tilanteessa tai ihan yllättäen tulee luo ja sanoo haluavansa halia.