Hemmetinmoinen hämmennys

Tunnesiteen kehittyminen lapsipuolen ja aikuisen välille kestää noin viisi vuotta. Näin kirjoittaa uusperheneuvoja Minka Mansikka Väestöliiton sivuilla. Tai siis vähintään viisi vuotta. Se tuntuu pitkältä ajalta.

Välillä tuntuu, että olen vähän yliherkkänä tämän tilanteen kanssa ja niin kuin puoliso sanoo: keksin ongelmia sinne, missä niitä ei ole. Minkä sitä toisaalta luonteelleen voi. Lapsi oli äitinsä kanssa lomamatkalla ja lähetti sieltä kortin, jonka äiti oli kirjoittanut. Sitä ei oltu osoitettu minulle. Se tuntui tylsältä. Sitten kun yhden päivän aikana on tarpeeksi monta pientä tylsää asiaa, niin saattaa uusperhe-elämä alkaa ahdistaa.

En osaa oikein suhtautua siihen, että lapsi kiukuttelee. Jos hän ei pidä minun laittamastani ruuasta, minua ottaa päähän. Puoliso sanoo, etten saa alkaa kiukutella lapselle kuin itse olisin 6-vuotias. Puolison tekemät ruuat lapsi tietenkin syö mukisematta. Mutta minä käytänkin kookosmaitoa ja johonkin salaattiin erehdyin laittamaan majoneesia ja lapsen toivomat bataattiranskikset olivatkin niin makeita, ettei hän pystynyt niitä syömään. Minusta teen älyttömän hyvää ruokaa ja ajattelen, että ihme nirsoilua tai mielenosoitusta, jos ei siitä tykkää.

Puoliso kysyy aina välillä, että enkö näe tässä sitten mitään hyviä puolia. Kriisi myllää välillä niin rajusti pääni sisällä, etten aina muista ajatella niitä hyviä puolia, vaikka tietenkin pitäisi. Osa lapsenhankkimisen hyvistä puolista ei edes ole minun ulottuvillani. Siitä muistutti tuttavani, toinen lapseton äitipuoli, jonka kanssa juttelin uusperheen negatiivisista puolista. Hänkin oli etsinyt netistä erilaisia perhe-elämän kuvailuja ja kertoi, että kuinka sitten äidit kirjoittavat, että vaikka on ollut kamala päivä kiukuttelevan lapsen kanssa, on ihanaa mennä nuuskuttelemaan nukkuvan lapsen niskaa, kun lapsi on vihdoin nukahtanut. Mutta äitipuoli ei kyllä siitä nuuskuttelusta saa mitään. Siihen lisälapseen ei välttämättä synny minkäänlaista rakkaudentunnetta, joka palkitsisi tai lohduttaisi sitten inhottavan päivän jälkeen.

Toinen tuttavani kysyi, että miten me maksamme vuokran, että maksaako mies 2/3-osaa, kun miksi minun pitäisi maksaa siitä lapsenhuoneesta. En ollut tullut moista ajatelleeksikaan. Kaikkein negatiivisimmillaan voi siis ajatella, että uuden, lapsia jo hankkineen, puolison myötä joutuu hyväksymään siis lisäkustannuksia, lisäaikatauluja ja ihmeellisen kiukuttelevan tyypin, jolle ei kelpaa minun tekemäni ruoka.

Uusperhe oli aluksi shokki, otsikoidaan juttu muusikko Jukka Pojan elämästä KaksPlus-lehdessä. Jukka Poika on eronnut lastensa äidistä ja hänellä on uusi avovaimo Teija, joka nyt on saanut totutella elämään Jukka Pojan ja tämän kolmen lapsen kanssa.

”Kun sinkkunaisen elämään pölähtää yhtäkkiä kolme lasta, se on aluksi shokki. Se on erikoistilanne, jossa vallitsee hemmetinmoinen hämmennys. Teija on kyllä alusta asti suhtautunut lapsiin hyvin myönteisesti, ja on paljon minua jämäkämpi kurinpitäjä!” Jukka Poika sanoo artikkelissa.

Kyllä sillä omallakin asenteella on tekemistä tämän kaiken kanssa. Että miten siihen lapseen suhtautuu. Mutta sekin on monimutkaista ihmissuhdeverkostoa: miten eronneet vanhemmat suhtautuvat toisiinsa ja miten uusiin puolisoihin suhtaudutaan siellä toisessa perheessä. Kaikki vaikuttaa siihen, miten lapsi tai lapset suhtautuvat siihen uuteen jäseneen. Jos äiti haukkuu äitipuolta, on tilanne varmasti todella raskas äitipuolelle. Minun bonuslapseni on reilu ja kiltti, siinä mielessä en todellakaan valita.

Äitipuoli voi siis löytää uudesta elämästä kaikkea positiivistakin sen hemmetinmoisen hässäkän ja tunnemylläyksen vastapainoksi. On aivan mahtavaa, kun voi kikattaa lapsen kanssa jollekin päättömälle sanaleikille. On aivan ihanaa lukea vanhoja Viisikoita ja muita satukirjoja lapselle (Roald Dahlin Jaakko ja jättiläispersikka oli huikea, samoin Paula Norosen Supermarsut). Välillä harmittaa, että lapsi on pois sen joka toisen viikon, kun joku kirja jää iltasatuaikaan pahasti kesken. Meidän arki ei ainakaan pääosin ole sitä negatiivista kiukuttelua, vaan ihan normaalia arkea, jossa aikuiset jakavat kulut tasan.

Erityisen ilahduttavia ja voimakkaita tunteita aiheuttavat sellaiset hetket, kun lapsi luottaakin minuun jossain jännittävässä tilanteessa tai ihan yllättäen tulee luo ja sanoo haluavansa halia.

suhteet oma-elama mieli vanhemmuus

Perskatti soikoon noita airjitzuja

Voin kertoa, että matka citysinkusta lähiössä asuvan uusperheen lisäaikuiseksi ei ole ihan yksinkertainen. Monet asiat ovat herättäneet minussa hämmästystä.

Vaikein asia on tietenkin ollut se oman ajan puute niinä viikkoina, kun lapsi on meillä. Hetket, jolloin voi vaikka maata rauhassa sohvalla ja lukea kirjaa, ovat noin kolmen minuutin mittaisia. Ja silloinkin on koko ajan huono omatunto, että nyt se lapsi vieraantuu minusta ja sillä ei ole tarpeeksi virikkeitä ja kohta se haluaa muuttaa vaan äitinsä luokse.

Toinen on ollut se, miten paljon omaa kielenkäyttöään joutuu miettimään. En kiroile paljoa, mutta en ole koskaan myöskään miettinyt sitä, että paljonko kiroilen. Nyt sitten yritän käyttää hitsiä, vitsiä, himpulaa ja perskattia. Tai muuta möngerrystä. Tai ylipäätään pitää mutinat mielessäni. Toinen puoli tästä kielenkäytöstä on se, että pitää selittää asioita siten, että lapsi ymmärtää. Ja niissä keskusteluissa ei saa käyttää sellaisia sanoja kuin konsepti, diskurssi, teoria ja käytäntö, ydinpommi. Tai saa, mutta sitten joutuu selittämään lisää ja lisää. En osaa, eikä aina jaksa. (Taas syyllisyydentunteita, kyllähän hyvä tyyppi aina jaksaa selittää, eihän se lapsi muuten opi.)

Ylitse kaikkien, mikä jaksaa minua hämmentää on Ninjago. Minunkin lisälapseni rakastaa ninjoja ja nämä Legon ninjat ovat parasta mahdollista viihdettä. Minua hämmentää se järkyttävä mainostaminen, tuotteiden ostaminen ja lasten upottaminen siihen kulttuuriin. Ninjago on tv-sarja, se on kännykkäpeli, se on lehti ja se on kerho. Se on vaatteita ja tilpehööriä, kuten vaahtomuovista tehtyjä miekkoja ja kilpiä. Ja siis kyse on legoukoista ja legoaluksista. Mutta pojan mielestä joka ikinen sentti voitaisiin näihin oheistuotteisiin tuhlata.

Erityisen ärsyttävää on se, että kaikki lego-tekstit on surkeasti käännettyjä, niiden suomi on lähes ala-arvoista. Ninjago-tehtävävihkoja lukiessa joutuu miettimään moneen kertaan, että mistä tässä edes on kyse.

BR-Lelujen nettisivuilta löytyy esimerkiksi kappale ”Ihmeellinen airjitzu”. Siitä kerrotaan seuraavaa: ”AIRJITZU on muinainen taistelulaji, jonka kehitti Sensei Yang. Airjitzussa Spinjitzu-mestari pystyy nostamaan itsensä hetkeksi ilmaan. Jayn mielestä se on ”mieletöntä”. Se ei ole helppoa, mutta erittäin tärkeä osa ninjakoulutusta. Eeppisellä Lloydin pelastusretkellä ninjat kulkevat kartoittamattomille maille, tapaavat uusia liittolaisia ja hankkivat tehokkaita aseita sekä vapauttavat tuntemattomia voimia taistellessaan yliluonnollisia kirottuja henkiä vastaan. He yrittävät estää Moroa vapauttamasta uutta taitavaa ja hirviömäistä isäntäänsä – joka on saapunut Kirotusta valtakunnasta kiroamaan koko Ninjagon.”

Airjitzu, ”mieletöntä”, eeppinen? Just joo.

Teknisesti olen ollut vaikuttunut ainoastaan Legon 3D-kuvastosta, en tiedä, se saattaisi toimia aika kivasti myös vaikka Bilteman tai Ikean mainonnassa. Tai ihan missä vaan. Mä haluan tollasen lego-lohikäärmeen, joka syöksee tulta! Haluan!

Siis idea on se, että kuvaston sivuja voi osoittaa kännykkään ladattavalla sovelluksella, jonne kukin sivu on animoitu. Eli kännykkäkameraa katsoessa näyttää siltä, että katsoo kuvaston sivua, josta osa elementeistä lähtee liikkeelle: alukset lentävät, työmaan legomiehet ryhtyvät hommiin, vesiputoukset solisevat.

Tehtävävihkoon saa BR-lelukaupoista tarran parin kuukauden välein, kun suorittaa ninja-tehtävän. Sitten kun kaikki tehtävät on suoritettu, on oikea ninja, vihko lupaa. Hienoa markkinointia, sanoisin. Lapsen mielenkiinto pysyy kuukaudesta toiseen samassa aihepiirissä, eikä ninjago-ukkelit vaihdu muihin leluihin.

Asiapuolta: Lego on maailman suurin leikkikalujen valmistaja, taustaltaan tanskalainen perheyritys. 1940-luvulta lähtien legot on tehty muovista, alun perin leikkikaluja tehtiin puusta. Suomen-maajaosto on perustettu vuonna 1960. Taloussanomat uutisoi vuonna 2013, että ”Leluyhtiö loi superrikkaita”: ”Yhtiön liikevoitto kasvoi vuonna 2012 neljänneksellä, ja myynti kipusi 4,04 miljardiin dollariin. Yhtiön arvoksi on laskettu 14,6 miljardia dollaria.”

Sanoisin, että ei se leluyhtiö niitä rikkaita luonut, vaan perheet ympäri länsimaita.

Myös BR-Lelut on tanskalainen perheyritys. On varmasti kiva, että Lego ja BR-lelut tekevät yhteistyötä. BR-Lelulla on 290 myymälää Pohjois-Euroopassa. BR-lelut kuuluu Top Toy A/S holdingyhtiöön, jonka muita yrityksiä ovat Toys’R’Us ja Top Toy Hongkong Ltd. Markkinointiosasto sijaitsee Hongkongissa. Liikevaihto on 500 miljoonaa euroa. Suomessa 24 lelumyymälän tuottama liikevoitto on 1,3 miljoonaa euroa.

BR-Lelujen asiakaspalvelusta kerrotaan, että nettisivuista vastaa emoyhtiö Tanskassa. Suomennoksien tekijästä asiakaspalvelija ei tiedä mitään.  

Kyllä, minulta lapsi tulee saamaan aina lahjaksi jotain vähemmän riehakasta: vesivärejä, liituja ja kirjoja, joista niiden tekijät tai suomentajat ovat ylpeitä.

suhteet oma-elama suosittelen vanhemmuus