Korona-ahdistus
Se iskee aina välillä. Korona-ahdistus. Se iskee silloin, kun hallitus tiedottaa uusista rajoituksista. Ja silloin, kun näet päivän tartuntaluvut, jotka ovat edellistä päivää suuremmat. Ja ehkä erityisesti silloin, kun olet mielessäsi ajatellut tulevasta valoisasti: ”Kyllä kesällä on parempi tilanne, kyllä tämä tästä helpottaa”, ja joku toinen toteaa joko somessa tai kasvotusten vaikkapa kaupassa, että ”Kyllä taidetaan tämä vuosi mennä vielä maskit naamalla ja rajoitusten alla” tai ”En usko, että kesällä tulee olemaan yhtään helpompaa”.
Huoh. Ymmärrän, että jokaisella meistä on omat näkemyksemme siitä, kuinka tämä tilanne tulee jatkumaan, mutta karu tosiasia on se, että kenelläkään meistä ei ole absoluuttista totuutta. Tiedän, ettei kukaan meistä tiedä, onko kesä tai loppuvuosi parempi tai koska ei tarvitse enää pitää maskeja tai koska tämä paska helpottaa. Voimme ehkä nojautua THL:n arvioihin tautitilanteen kehittymisestä, mutta nekään eivät kerro koko totuutta. Itse antaisin tällä hetkellä vaikka miljoonan kristallipallosta, joka näyttäisi kuvan tulevaisuudesta. Mutta kun sitä ei ole, haluan yrittää pysyä positiivisena ja toiveikkaana.
Olen väsynyt koronauutisiin. Olen väsynyt kauhukuvien maalaamiseen. Olen väsynyt kyynisiin ihmisiin. Olen väsynyt rokotevastaisiin. Olen väsynyt koronan kyseenalaistajiin. Olen väsynyt hallituksen arvostelijoihin. Olen kerta kaikkiaan niin totaalisen väsynyt koko kirottuun koronaan. Kukapa ei olisi. Mutta ehkä kaikkein eniten olen väsynyt kaikkeen negatiivisuuteen koronakeskustelussa. Viikonloppuna Oikeusministeriö päätti, että kuntavaalit siirretään kesäkuulle. Minun mielestäni se oli järkevä ratkaisu, koska se pohjautuu THL:n arvioon huhtikuun tilanteesta, joka tulee olemaan synkkä. Oli olemassa riski, että vaalit epäonnistuvat, jos ne pidettäisiin sovitusti huhtikuussa, kun tartuntamäärät tulevat olemaan nousussa. No okei, viikonlopun aikana ehdittiin todeta sekin, että THL:n arvio oli puhdasta matematiikkaa. Siinä ei esimerkiksi ole otettu huomioon rajoitustoimien vaikutusta, vaan tarkoitus oli osoittaa, mitä eksponentiaalinen kasvu tarkoittaisi, jos sitä ei millään tavalla saataisi kuriin. Ehkä tarkoituksena oli myös vähän herätellä, mihin tilanne voi pahimmillaan johtaa. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että kesäkuussa on parempi tilanne, kun rokotettuja on enemmän. En siis oikein ymmärrä, miksi vaalien siirtäminen on niin huono asia joidenkin mielestä. Nythän ehdokkaat saivat kaksi ylimääräistä kuukautta aikaa tehdä vaalityötä.
Silti on heitä, joiden mielestä tämä päätös ei ole järkevä. Joidenkin mielestä tämä on poliittinen päätös, jolla ei ole demokratian kanssa mitään tekemistä. Erityisesti tällaisia kommentteja tulee Perussuomalaisten puolelta, koska he ainoana puolueena vastustivat vaalien siirtämistä. Osan mielestä hallitus on epäonnistunut, kun ei ole ymmärtänyt valmistautua tähän aikaisemmin. Vaalien siirtäminen on kuulemma osoitus siitä, miten huonosti hallitus on koronan hoitamisessa onnistunut.
(*syvä huokaus). Alan olla aika väsynyt. Ja ei. En tarkoita nyt sitä, etteikö omaa mielipidettään saisi kertoa. Toki saa. Peräänkuulutankin nyt suhtautumistapaa. Miksei tähänkin asiaan olisi voitu suhtautua myötämielisesti ja ymmärtäväisesti? Miksi pitää syyttää hallitusta tästäkin asiasta, vaikka lopullisen päätöksen teki Oikeusministeriö? Miksi on aina löydettävä jokin negatiivinen kulma, johon tarttua ja pitää siitä kynsin hampain kiinni? Eikö välillä olisi hyvä keskittyä positiivisiin asioihin? Esimerkiksi siihen, että rokotuksia pyritään koko ajan tekemään ja näitä rajoituksia asetetaan siksi, että tuleva kesä olisi parempi. Tai esimerkiksi siihen, että hallitus varmasti tekee parhaansa tämän pahuksen viruksen eteen. En kiistä, etteikö joitakin asioita olisi voinut tehdä toisin tai paremmin, mutta se on vain niin helppo huudella ja jossitella toiselta puolelta, mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä. Emme ole koskaan aikaisemmin olleet vastaavanlaisessa tilanteessa, joten ei ole olemassa myöskään aikaisempaa kokemusta, jota vasten peilata asioita. Tuntuu, ettei muisteta niitä asioita, joissa on onnistuttu ja että meillä Suomessa koronatilanne on kuitenkin parempi kuin monissa muissa maissa. Mihin unohtuu positiivisuus? Välillä tuntuu, että tekipä hallitus mitä tahansa, aina löydetään jotain valittamisen aihetta. En kerta kaikkiaan jaksa sellaista asennetta.
Tämä asia kuitenkin koskettaa meitä kaikkia. Me kaikki olemme tässä epidemiatilanteessa. Halusimme tai emme. Eikö olisi rakentavampaa ajatella, että me selviämme tästä epidemiatilanteesta? Vielä tulee päivä, jolloin ei tarvitse enää käyttää maskeja tai muistaa turvavälejä. Tulee päivä, jolloin voimme taas huolettomasti matkustaa ympäri maailmaa. Ja tulee päivä, jolloin muistelemme tätä korona-aikaa ehkä jopa pieni hymynkare suupielessä.
Nyt siellä joku lukija varmaan pyörittelee silmiään ja ajattelee, että mikä ihmeen naiivi positiivisuuden lässyttäjä siellä oikein naputtelee läppärinsä näppäimistöä. Voin kuitenkin kertoa, etten minäkään läheskään aina jaksa olla positiivinen. En todellakaan. Hyvin usein vajoan ahdistukseen ja epätoivoon (joskus monta kertaa päivässä), mutta onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka jaksavat valaa toivoa minuunkin ja toki osaan löytää toivon kipinän itsekin. Koronavirus itsessään on jo niin ikävä asia, että kai sitä kaiken tämä epävarmuuden keskellä haluaa vain uskoa parempaan ja siihen, että tilanne kyllä hellittää kesällä. Siksi minua ärsyttää kaikki negatiivisuus, koska se jos mikä kuluttaa henkisesti. Pessimisti ei pety, mutta itse haluan siitä huolimatta kylvää optimistisuutta.
Korona-ahdistus iskee voimakkaimmin silloin, kun mietin tulevan kesän kohtaloa. Meidän olisi avomieheni kanssa tarkoitus mennä elokuussa naimisiin. Välillä olen toiveikas ja luotan, että tilanne tulee olemaan kesällä parempi. Olihan viime kesäkin eikä rokotuksia viime kesänä vielä ollut. Mutta välillä iskee isomman kokoluokan epätoivo ja ahdistus. Entä jos koronatilanne ei olekaan parempi kesällä? Voiko muuntovirus sekoittaa tilanteen ihan täysin? Paniikkia lietsovat myös erilaiset hääaiheiset Facebook-ryhmät, joissa kesän morsiamet pohtivat kuumeisesti, voiko ensi kesänä häitä juhlia isommin. Osa on päättänyt suosiolla siirtää, koska ei usko kesän olevan parempi, kun taas osa on luottavainen ja uskoo, että isommatkin häät voidaan sovitusti pitää. Itse haluan avopuolisoni kanssa kuulua tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Ainakin vielä tässä vaiheessa.
Jossain vaiheessa ajattelimme avomieheni kanssa, että menemme joka tapauksessa naimisiin elokuussa, mutta jos isompia juhlia ei voida pitää, juhlitaan sitten tänä vuonna pienemmin vain lähipiirin kesken ja isommin myöhemmin. Yhtenä päivänä kuitenkin tajusin, että kyllähän minä haluan kaikkien häävieraiden näkevän vihkimisen. En halua, että sitä todistaisi vain lähipiiri. Haluan, että kaikki meille tärkeät ihmiset pääsevät näkemään ja kuulemaan, kun sanomme toisillemme ”Tahdon”. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos häitä ei voida juhlia ensi elokuussa isommalla vierasmäärällä (80-90), häät pitää siirtää johonkin toiseen ajankohtaan.
Vielä emme kuitenkaan ole häitä siirtämässä. Katsotaan rauhassa kevät ja alkukesä, miltä se koronan kannalta näyttää. Tässä vaiheessa luotamme, että elokuun 21.päivä tilanne sen verran parempi, että voimme tanssia häitämme isommalla porukalla. Nyt keväällä tartunnat voivat olla nousussa, mutta kesä voi hyvinkin olla parempi.
Viimee keväänä suunnilleen samoihin siteerasin somessa edesmennyttä presidenttiämme Mauno Koivistoa, ja teen sen nytkin:
Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.
Tuossa ajatuksessa on rutkasti optimistisuutta, valoa, positiivisuutta, uskoa, toivoa ja ehkä rakkauttakin. Niihin minä haluan turvautua. Erityisesti tämän koronaviruksen keskellä.
(Kuva: Pixabay)