Koukussa hyvään oloon
Mistä sinulle tulee hyvä olo? Mitkä asiat tuottavat sinulle mielihyvää?
Näihin kysymyksiin meillä jokaisella on omat vastauksemme. On hyvin tärkeää, että meillä on elämässä hyvää oloa tuottavia asioita. Ilman niitä elämä olisi aika kurjaa ja arki tuntuu raskaalta.
Itse saan hyvää oloa tällä hetkellä erityisesti liikunnasta ja avannosta. Varsinkin avantouinnista on tullut minulle suorastaan huumetta. Olen jäänyt siihen koukkuun. Se tunne, kun nouset vedestä laiturille ja euforia valtaa mielesi. Sitä oloa en vaihtaisi mihinkään.
Kuuluin monen monta vuotta siihen joukkoon, joka kauhisteli avantouimareita ja totesi päätään puistellen, miten joku voi olla niin hullu, että menee vapaaehtoisesti kylmään veteen ja vielä talvella. Ystäväni kuitenkin sai minut houkuteltua mukaansa avantoon talvella 2018. Muistan lähteneeni mukaan kauhunsekaisin tuntein ajatellen: ”Mitä jos mä saan sydänkohtauksen tai vaikka kuolen?” Noh. En kuollut enkä saanut sydänkohtausta, mutta kipinän avantouintiin sain. Se avantouintikerta jäi kuitenkin sen talven ainoaksi, mutta ymmärsin jo sen kerran jälkeen, miksi jotkut todella haluavat mennä vapaaehtoisesti kylmään veteen. Hyvän olon perässä tietenkin.
Onhan avantouinnilla toki terveydellisiäkin vaikutuksia. Tutkimukset osoittavat, että säännöllinen avantouinti lisää endorfiinin ja dopamiinin määrää veressä – toisin sanoen masentuneisuus ja stressi vähenee. Avantouintihan toimii siis mielialalääkkeen tavoin! Se auttaa myös muun muassa reumaan, särkyihin, kolotuksiin, treenistä palautumiseen, flunssat pysyvät paremmin loitolla, unen laatu paranee… Lista on loputon. Lisäksi se parantaa verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa, jolloin solujen vanheneminen hidastuu ja ihon kimmoisuus säilyy. Toki täytyy muistaa, ettei avantouinti välttämättä sovi kaikille, varsinkaan jos kärsii sydän- ja verisuonitaudeista.
Tänä talvena olen innostunut avantouinnista ensimmäistä kertaa ihan todella. Hommasin jopa uintihanskat ja -tossut, jotta sormet ja varpaat eivät jäädy. Avopuolisoni osti uuden uppopumpun, joka aggregaatin avulla pitää omassa rannassamme avannon auki. Emme tosin voi pumppua pitää yötä päivää päällä, koska aggretaatti vie jonkin verran bensaa. Tästä johtuen avanto ehtii joskus jäätyä takaisin kiinni, mutta silloin ollaan avuksi otettu moottorisaha, lapio tai milloin mikäkin rautatanko, jolla hakataan avanto taas auki. (Ollaan vakavasti harkittu jääsahan hankkimista.) 
Joka tapauksessa olemme onnistuneet pitämään omassa rannassamme auki jonkinlaista reikää, jossa käydä pulahtamassa. Tai nykyään en enää edes käy vain pulahtamassa, vaan saatan nojailla jäänreunaan ja vain oleilla ja hengitellä vedessä jonkin aikaa – kuitenkin vähintään puoli minuuttia. Kaikista hienointa on ollut huomata oma kehitykseni avantouinnissa: aluksi saatoin käydä vain pikaisesti pulahtamassa, nykyään suorastaan haluan pysytellä vedessä. Rauhallisuus onkin avantouinnin kaiken A ja O. Se auttaa jo paljon. Ei pidä liikaa panikoiden miettiä, että ”Hyi, hyi, toi vesi on varmaan tosi kylmää ja ei tässä ole yhtään mitään järkeä, enkä mä todellakaan mene tonne!” Toki aina tiedostan avantoon mennessäni, että ”Joo, nyt vesi tuntuu kylmältä”, mutta en kuitenkaan mieti sitä sen enempää, vaan menen kylmän rauhallisesti veteen. Yhtäkkiä sitä huomaa, ettei se vesi oikeastaan olekaan kylmää. Sitten vain keskityn hengittämiseen.
Parasta on avannon jälkeinen hyvä olo, joka on sekä fyysistä että psyykkistä. Fyysinen hyvä olo tulee siitä, kun veri lähtee kiertämään ja hyvän olon hormonit valtaavat elimistösi. Psyykkinen puoli on puolestaan sitä, kun olet taas kerran pystynyt voittamaan itsesi ja uskaltanut mennä veteen. Ja toki myös sitä, jos olet pystynyt haastaamaan itsesi olemalla vedessä pidempään kuin aiemmin.
Ylen sivuilla julkaistiin 11.2. avantouintiin liittyvä uutinen, jossa mielestäni kiteytettiin lajin olemus nerokkaasti: ”Avantouinti on kuin käänteinen ryyppyreissu. Ensin olo on aivan kamala, mutta sen jälkeen olo on mitä mahtavin.” Jep. Minulla ei ole tuohon mitään lisättävää.
Avannon lisäksi myös liikunta tuottaa minulle tällä hetkellä energiaa ja hyvää fiilistä. Erityisesti hiihto. Olen hurahtanut siihen niin pahasti, että raaskin tänä talvena jopa ostaa elämäni ensimmäisen hiihtopuvun ja teknisen aluskerraston, jotka ovat osoittautuneet kannattaviksi hankinnoiksi. Tälle talvelle hiihtokilometrejä on kertynyt jo 102! Se on mulle ihan mieletön saldo. Toki tämä talvi on ollut täydellinen hiihdon kannalta, kun lunta on kerrankin ollut kunnolla. Oman kotipaikkakuntani urheilukentältä lähtee erinomaiset hiihtoladut pururadalle ja 7 kilometrin metsälenkille, josta on tullut suosikkireittini.
Hiihdossa parasta on paitsi lenkin jälkeinen endorfiinipölly, myös maisemat ja raitis ilma. Erityisesti kauniilla aurinkoisella säällä on maailman parasta hiihtää – pikkupakkasella tietenkin. Varsinkin rakastamallani metsälenkillä on ihanaa välillä pysähtyä katselemaan kaunista talvista luontoa ja kuunnella hiljaisuutta. Ja toisinaan on kiva vähän haastaa itseään ja koittaa hiihtää sama matka vähän kovemmin kuin viimeksi.
Ja vielä kun yhdistetään avanto ja hiihto, saadaan aivan täydellinen hyvän olon yhtälö. Mikään ei ole parempaa kuin hikisen hiihtolenkin jälkeen mennä kylmään avantoon ja hengitellä siellä jonkin aikaa. Hyvä olo on taattu, ja taas jaksaa arjen askareita.