Blogi 1 kk

Siitä on jo kuukausi, kun julkaisin tänne ensimmäisen blogitekstini. Miten nopeasti aika onkaan vierähtänyt!  Kuitenkin blogini on vielä aika nuori. Lapsi. Ihan vauva. Mutta siitä on kehittymässä varsin hyvä.

Olen huomannut, että blogin pitäminen ja kirjoittaminen on oikeastaan aika terapeuttista hommaa. Samalla saan jäsenneltyä omia ajatuksiani ja voin kenties todeta, että hei, mullahan on elämässä asiat aika hyvin ja saan olla monesta asiasta kiitollinen. Ehkä kirjoittaminen todella on minulle luontainen tai kenties luontaisin tapa ilmaista itseäni.Olen tavallaan löytänyt uuden harrastuksen.

Ja mikä parasta, tämä blogi ei edeltäjänsä tavoin jäänyt vain yhden kirjoituksen mittaiseksi. Innostusta on onneksi riittänyt – tämä on jo viides kirjoitukseni (*taputtaa itseään olalle). Liekö tämä jotain alkuhuumaa, joka haihtuessaan sammuttaa samalla kipinän? Anyway. Vaikka tämä olisikin jotain alkuhuuman tapaista, en usko kyllästyväni tämän blogin pitämiseen. Jotenkin tästä blogistani on tullut minulle jo tämän yhden kuukauden aikana hyvin rakas, jonka parissa haluan viettää silloin tällöin aikaa. (Myönnettäköön, että välillä kirjoittaisin paljon mieluummin postauksia tänne blogiin kuin esimerkiksi psykan oppimistehtäviä.)

Ehkä kipinä blogin pitämiseen on säilynyt osittain myös Instagram-tilin ansiosta. Kun olen julkaissut postauksia @kuu_ukon_kertomaa -tilille (kannattaa muuten ottaa se seurantaan!)  ja saanut sinne kuukaudessa jo melkein sata seuraajaa (!), lisää se luonnollisesti paloa kirjoittaa tekstejä. Se on vähän kuin laittaisi bensaa liekkeihin. Kipinä roihahtaa, ja yhtäkkiä pursuan ideoita jo seuraavista postauksista. Yleensä onkin niin, että saatuani uuden tekstin eetteriin minulla on jo seuraava teksti työn alla tai ainakin useammasta aiheesta luonnoksia odottamassa hiontaa. Olen positiivisesti yllättynyt, että täällä Lily-sivustolla kirjoituksistani on tykätty ja osaa jopa kommentoitu (eli niitä on käyty lukemassa). Sekin motivoi minua, kun tiedän edes jonkun niitä lukevan. Ja myös se, kun tiedän osan lukijoista olevan minulle tuttuja.

Mutta en aio ottaa stressiä tai painetta siitä, jos innostus jossain vaiheessa lakkaakin eikä tekstejä enää synnykään. Aivan varmasti tulee jakso, jolloin ei huvita kirjoittaa tai ajatuksiaan ei osaa sanallistaa. Ja se on täysin ok. Silloin voi pitää taukoa ja odottaa, syttyykö kipinä kirjoittamiseen uudelleen.  Mutta nyt, kun kirjoitussuoneni selvästi sykkii, nautin siitä ja annan sanojen tulla ja tekstien syntyä.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ihanaa helmikuuta juuri Sinulle! ♥