Kuu-ukon kertomaa

24.3.2021 niina1989

Näistä minä voisin luopua

Nyt eletään paaston aikaa, joka alkaa laskiaisesta ja päättyy pääsiäiseen. Toisin sanoen nyt on menossa paastoamisen loppusuora, sillä pääsiäinen on jo ensi viikon loppupuolella. (Miten nopeasti tämä kevät eteneekään!) Paastoja on nykyään hyvin monenlaisia. Jotkut pitävät herkkupaastoa, osa puolestaan vähentää somen käyttöä paaston ajaksi. Itse en tällä hetkellä paastoa mistään, vaikka hyvää se varmasti tekisi. Tai no, kyllähän olen jonkinlaisessa herkkulakossa, mutta sitä en laske paastoksi, koska olen aloittanut sen jo vuoden alusta ja se tulee jatkumaan pääsiäisen jälkeenkin. Paastoamisessa minua kiehtoo ajatus siitä, että luovutaan tietyksi ajaksi jostakin turhasta tai ylimääräisestä ja katsotaan paaston jälkeen, millaisia vaikutuksia luopumisella oli. Erityisesti somepaastoa haluaisin joskus kokeilla.

Bongasin tässä päivänä eräänä Facebookin feedistä Jyväskylän seurakunnan julkaisun, jossa oli kuva ja otsikkona 40 asiaa, joista kannattaa pitää paastoa. Lista sisältää juuri sellaisia asioita, paheita, joista jokainen voisi paaston ajaksi luopua tai ainakin vähentää. Pystyin heti luettelemaan listalta asiat, joista itse voisin luopua. Seuraavaksi haluankin paljastaa, mitkä kolahtivat erityisesti minuun. Kerrottakoon, että syyllistyn joskus varmaan kaikkiin listalla oleviin paheisiin, mutta tässä tekstissä keskityn käsittelemään vain muutamaa kohtaa.

Murehtiminen

Olen todennäköisesti murehtimisen maailmanmestari. Voi kun tietäisitte, miten monesta asiasta saankaan murheen aikaiseksi! Murehdin mennyttä, murehdin tulevaa ja ehkä joskus jopa käsillä olevaa hetkeä. Jään tosi helposti ja usein kiinni murheisiin enkä meinaa päästää niistä irti. Se on todella kuluttavaa. Yritän kyllä koko ajan opetella murehtimisesta pois, mutta voi Luoja, miten vaikeaa se onkaan. Minun on helppo sanoa muille, että ”Älä suotta murehdi, kaikki kyllä järjestyy”, mutta itse en osaakaan ottaa neuvoa vastaan. Ei kai murehtimisesta koskaan pääsekään ihan täysin eroon. Ainahan meistä jokainen murehtii jotain, mutta murheista pitäisi osata päästää irti. Se on itselleni jostain syystä todella vaikeaa.

Tätäkin tekstiä kirjoittaessani murehdin koko ajan jotain: koronatilannetta, tulevaa kesää,häitä, psykan opintoja, psykan pääsykokeita, tulevaa syksyä… Kyllähän näitä mielen päällä on joka päivä. Olen joskus nähnyt jossain sitaatin: ”Murehtiminen tarkoittaa, että kärsit kahdesti”. Ja sanotaan myös, että: ”Murehtiminen on kuin kiikkutuolissa keinuminen: se antaa tekemistä, mutta ei johda mihinkään.” Voiko sitä enää osuvammin sanoa?

Viime sunnuntaina oli Marian ilmestyspäivä. Silloin enkeli ilmoitti Marialle, että hän on raskaana ja tulee synnyttämään Vapahtajan, Jeesuksen. Voin kertoa ihan avoimesti, että uskon Jumalaan ja johdatukseen. Rukoilen oikeastaan päivittäin ja pyydän Jumalan varjelusta ja johdatusta itseni ja läheisteni elämään. Kuitenkin aika usein minun vaikea luottaa johdatukseen ja siihen, että asiat kyllä järjestyvät parhain päin. Siksi Marian tarina kiehtoo minua todella paljon. Vaikka Maria oli juuri saanut enkeliltä kuulla odottavansa lasta (jonka isä ei edes ole oma kihlattu!), hän silti luotti Jumalan johdatukseen ja siihen, että kaikki kyllä menee juuri niin kuin on tarkoitus. Maria oli varmasti epävarma ja pelokaskin, mutta jostain syvältä sisimmästään hän löysi rauhan ja luottamuksen. Hän ei siis murehtinut. Meillä on paljon opittavaa Mariasta! Hän on mun idoli kaikista Raamatun henkilöistä.

Kunpa jaksaisin itsekin herätä jokaiseen uuteen päivään ajatellen, että tapahtuipa mitä tahansa, kaikki järjestyy eikä minua jätetä yksin. Kaikki kääntyy hyväksi. Lempikohtani Raamatusta onkin:

”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi.” (Fil. 4:6)

Tuossa jakeessa on jotain niin lohduttavaa ja rauhoittavaa. Murheen keskellä jae tosin aika usein unohtuu.

Vertaileminen ja kateus

”Vitsi, kun mullakin olisi noin upea kroppa ja noin hyväkuntoiset hiukset!”

”Toi on mua nuorempi ja sillä on jo työ, josta se tykkää ja se on naimisissa ja mä vielä yritän miettiä, mikä musta oikein tulee isona.”

”Voi, miten ihana koti noilla onkaan! Miten ne saa pidettyä sen noin siistinä?”

Mielestäni vertaileminen ja kadehtiminen kulkevat käsi kädessä. Kun vertailemme omaa elämäämme jonkin toisen elämään ja jos huomaamme siinä olevan jotain parempaa kuin omassamme, nousee kateus pintaan. Sanotaan, että sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus pitää ansaita. En kuitenkaan tiedä, haluanko varsinaisesti ansaita kateutta. Niin kuin se nyt olisi jokin ylpeyden aihe, jos joku kadehtii minua. Kateus on itselleni melkein kuin kirosana, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten koskaan kadehtisi ketään. Tottakai. Sehän on inhimillistä. Ehkä kateus nostaa päätään erityisesti silloin, kun on itse tyytymätön johonkin asiaan omassa elämässään. Silloin näyttää aina siltä, että muilla on asiat paljon paremmin. Toisen hiukset ovat paremmat kuin omat, toisen kroppa näyttää kiinteämmältä omiin vatsamakkaroihin verrattuna.

Luulen, että some lisää vertailua ja nostattaa kateutta paljon enemmän pintaan. Nykyään näemme Instagramista tai Facebookista päivittäin ja melkein reaaliajassa, mitä muille kuuluu. Näemme kuvan harmonisesta aamiaiskattauksesta, johon kuuluvat tietysti puuro, vihersmoothie ja kahvi kauramaidolla. Tai silmiimme osuu kuva perheenäidistä treenaamassa jo ennestään timmiä vartaloaan hikikarpaloiden loistaessa otsalla ja leveän hymyn kehystäessä kasvoja. Löytyy sieltä myös kuva lapsista, jotka leikkivät sovussa ja halailevat toisiaan – naurun kikatuksen voi suorastaan kuulla kuvasta. Tai kuva romanttisesta treffi-illasta kalliissa ravintolassa. Tai siitä, kun joku tuttu on ostanut upouuden Iphonen, Applewatchin tai tuliterän auton. Raha on varmaan ollut aina kateuden aihe. Mutta mitä sitten, jos jollakin on varaa ostella kalliita vaatteita tai autoja tai käydä syömässä kalliissa ravintolassa? Onko se meiltä pois? Ei onni ja autuus asu rikkaudessa.

Totuus on kuitenkin se, että emmehän me yleensä halua someen julkaista kuvia huonoista hetkistä. Emme julkaise kuvaa sotkuisesta kodista tai valtavasta pyykkivuoresta tai siitä, kun lapset tappelevat keskenään tai siitä, kun aamupuuro paloi pohjaan. Somessa halutaan yleensä näyttää hyviä hetkiä. Eikä siinä ole mitään pahaa sinällään. Mutta seuraavan kerran, kun huomaat kadehtivasi jonkun elämää somepostauksen perusteella, muista että se on kuitenkin vain yksittäinen hetki hänen elämästään. Me emme voi tietää, mitä kyseinen henkilö oikeasti sillä hetkellä käy läpi. Eikä muutenkaan kannata kadehtia toisen elämää, kroppaa, hiuksia, autoa, taloa tai yhtään mitään. Toisen kadehtiminen pitäisi kääntää pikemminkin toisen ihailuksi ja miettiä, mikä omassa elämässä on sillä hetkellä hyvin. Koska niitä hyviä asioita varmasti löytyy. Ja niistä toiset ovat puolestaan kateellisia sinulle.

Itsensä vähätteleminen

Jos olen murehtimisessa mestari, olen sitä myös itseni vähättelemisessä. Tämä kuulostaa kamalalta, mutta moitin itseäni todella usein jostain asiasta. Olen jostain syystä itselleni välillä todella ankara. En osaa sanoa, mistä se kumpuaa. En osaa olla armollinen itselleni. Tai toisinaan ehkä osaan, mutta heti toisessa hetkessä taas ruoskin itseäni. Milloin olen ruma ja lihava, milloin taas huono avopuoliso ja äitipuoli tai teen työni huonosti. Omasta mielestäni en välillä osaa yhtään mitään, vaikka toisaalta tiedän sisimmässäni, ettei se pidä paikkaansa. Olen välillä todella kyllästynyt siihen, että sisäinen puheeni on enemmän negatiivista kuin positiivista. Siksi onkin ehkä hyvä, että aloitin eilen kuuntelemaan Unf*k yourself – Lopeta märehtiminen, aloita elämä – nimistä kirjaa. Kyseessä on Gary John Bishopin self-help-opas, joka on maailmanlaajuinen bestseller. Siksi odotan kirjalta paljon, ja toivon sen auttavan minua oman kielteisen sisäisen puheen lopettamisessa tai ainakin sen vähentämisessä. Haluan opetella puhumaan itselleni kauniimmin.

Löydätkö Sinä listalta jotain, josta itse voisit luopua?

Avainsanat: itsensä vähätteleminen, kateus, murehtiminen, pääsiäinen, paasto, paheet, vertaileminen

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä

8.3.2021 niina1989

Korona-ahdistus

Se iskee aina välillä. Korona-ahdistus. Se iskee silloin, kun hallitus tiedottaa uusista rajoituksista. Ja silloin, kun näet päivän tartuntaluvut, jotka ovat edellistä päivää suuremmat. Ja ehkä erityisesti silloin, kun olet mielessäsi ajatellut tulevasta valoisasti: ”Kyllä kesällä on parempi tilanne, kyllä tämä tästä helpottaa”, ja joku toinen toteaa joko somessa tai kasvotusten vaikkapa kaupassa, että ”Kyllä taidetaan tämä vuosi mennä vielä maskit naamalla ja rajoitusten alla” tai ”En usko, että kesällä tulee olemaan yhtään helpompaa”.

Huoh. Ymmärrän, että jokaisella meistä on omat näkemyksemme siitä, kuinka tämä tilanne tulee jatkumaan, mutta karu tosiasia on se, että kenelläkään meistä ei ole absoluuttista totuutta. Tiedän, ettei kukaan meistä tiedä, onko kesä tai loppuvuosi parempi tai koska ei tarvitse enää pitää maskeja tai koska tämä paska helpottaa. Voimme ehkä nojautua THL:n arvioihin tautitilanteen kehittymisestä, mutta nekään eivät kerro koko totuutta. Itse antaisin tällä hetkellä vaikka miljoonan kristallipallosta, joka näyttäisi kuvan tulevaisuudesta. Mutta kun sitä ei ole, haluan yrittää pysyä positiivisena ja toiveikkaana.

Olen väsynyt koronauutisiin. Olen väsynyt kauhukuvien maalaamiseen. Olen väsynyt kyynisiin ihmisiin. Olen väsynyt rokotevastaisiin. Olen väsynyt koronan kyseenalaistajiin. Olen väsynyt hallituksen arvostelijoihin. Olen kerta kaikkiaan niin totaalisen väsynyt koko kirottuun koronaan. Kukapa ei olisi. Mutta ehkä kaikkein eniten olen väsynyt kaikkeen negatiivisuuteen koronakeskustelussa. Viikonloppuna Oikeusministeriö päätti, että kuntavaalit siirretään kesäkuulle. Minun mielestäni se oli järkevä ratkaisu, koska se pohjautuu THL:n arvioon huhtikuun tilanteesta, joka tulee olemaan synkkä. Oli olemassa riski, että vaalit epäonnistuvat, jos ne pidettäisiin sovitusti huhtikuussa, kun tartuntamäärät tulevat olemaan nousussa. No okei, viikonlopun aikana ehdittiin todeta sekin, että THL:n arvio oli puhdasta matematiikkaa. Siinä ei esimerkiksi ole otettu huomioon rajoitustoimien vaikutusta, vaan tarkoitus oli osoittaa, mitä eksponentiaalinen kasvu tarkoittaisi, jos sitä ei millään tavalla saataisi kuriin. Ehkä tarkoituksena oli myös vähän herätellä, mihin tilanne voi pahimmillaan johtaa. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että kesäkuussa on parempi tilanne, kun rokotettuja on enemmän. En siis oikein ymmärrä, miksi vaalien siirtäminen on niin huono asia joidenkin mielestä. Nythän ehdokkaat saivat kaksi ylimääräistä kuukautta aikaa tehdä vaalityötä.

Silti on heitä, joiden mielestä tämä päätös ei ole järkevä. Joidenkin mielestä tämä on poliittinen päätös, jolla ei ole demokratian kanssa mitään tekemistä. Erityisesti tällaisia kommentteja tulee Perussuomalaisten puolelta, koska he ainoana puolueena vastustivat vaalien siirtämistä. Osan mielestä hallitus on epäonnistunut, kun ei ole ymmärtänyt valmistautua tähän aikaisemmin. Vaalien siirtäminen on kuulemma osoitus siitä, miten huonosti hallitus on koronan hoitamisessa onnistunut.

(*syvä huokaus). Alan olla aika väsynyt. Ja ei. En tarkoita nyt sitä, etteikö omaa mielipidettään saisi kertoa. Toki saa. Peräänkuulutankin nyt suhtautumistapaa. Miksei tähänkin asiaan olisi voitu suhtautua myötämielisesti ja ymmärtäväisesti? Miksi pitää syyttää hallitusta tästäkin asiasta, vaikka lopullisen päätöksen teki Oikeusministeriö? Miksi on aina löydettävä jokin negatiivinen kulma, johon tarttua ja pitää siitä kynsin hampain kiinni? Eikö välillä olisi hyvä keskittyä positiivisiin asioihin? Esimerkiksi siihen, että rokotuksia pyritään koko ajan tekemään ja näitä rajoituksia asetetaan siksi, että tuleva kesä olisi parempi. Tai esimerkiksi siihen, että hallitus varmasti tekee parhaansa tämän pahuksen viruksen eteen. En kiistä, etteikö joitakin asioita olisi voinut tehdä toisin tai paremmin, mutta se on vain niin helppo huudella ja jossitella toiselta puolelta, mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä. Emme ole koskaan aikaisemmin olleet vastaavanlaisessa tilanteessa, joten ei ole olemassa myöskään aikaisempaa kokemusta, jota vasten peilata asioita. Tuntuu, ettei muisteta niitä asioita, joissa on onnistuttu ja että meillä Suomessa koronatilanne on kuitenkin parempi kuin monissa muissa maissa. Mihin unohtuu positiivisuus? Välillä tuntuu, että tekipä hallitus mitä tahansa, aina löydetään jotain valittamisen aihetta. En kerta kaikkiaan jaksa sellaista asennetta.

Tämä asia kuitenkin koskettaa meitä kaikkia. Me kaikki olemme tässä epidemiatilanteessa. Halusimme tai emme. Eikö olisi rakentavampaa ajatella, että me selviämme tästä epidemiatilanteesta? Vielä tulee päivä, jolloin ei tarvitse enää käyttää maskeja tai muistaa turvavälejä. Tulee päivä, jolloin voimme taas huolettomasti matkustaa ympäri maailmaa. Ja tulee päivä, jolloin muistelemme tätä korona-aikaa ehkä jopa pieni hymynkare suupielessä.

Nyt siellä joku lukija varmaan pyörittelee silmiään ja ajattelee, että mikä ihmeen naiivi positiivisuuden lässyttäjä siellä oikein naputtelee läppärinsä näppäimistöä. Voin kuitenkin kertoa, etten minäkään läheskään aina jaksa olla positiivinen. En todellakaan. Hyvin usein vajoan ahdistukseen ja epätoivoon (joskus monta kertaa päivässä), mutta onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka jaksavat valaa toivoa minuunkin ja toki osaan löytää toivon kipinän itsekin. Koronavirus itsessään on jo niin ikävä asia, että kai sitä kaiken tämä epävarmuuden keskellä haluaa vain uskoa parempaan ja siihen, että tilanne kyllä hellittää kesällä. Siksi minua ärsyttää kaikki negatiivisuus, koska se jos mikä kuluttaa henkisesti. Pessimisti ei pety, mutta itse haluan siitä huolimatta kylvää optimistisuutta.

Korona-ahdistus iskee voimakkaimmin silloin, kun mietin tulevan kesän kohtaloa. Meidän olisi avomieheni kanssa tarkoitus mennä elokuussa naimisiin. Välillä olen toiveikas ja luotan, että tilanne tulee olemaan kesällä parempi. Olihan viime kesäkin eikä rokotuksia viime kesänä vielä ollut. Mutta välillä iskee isomman kokoluokan epätoivo ja ahdistus. Entä jos koronatilanne ei olekaan parempi kesällä? Voiko muuntovirus sekoittaa tilanteen ihan täysin? Paniikkia lietsovat myös erilaiset hääaiheiset Facebook-ryhmät, joissa kesän morsiamet pohtivat kuumeisesti, voiko ensi kesänä häitä juhlia isommin. Osa on päättänyt suosiolla siirtää, koska ei usko kesän olevan parempi, kun taas osa on luottavainen ja uskoo, että isommatkin häät voidaan sovitusti pitää. Itse haluan avopuolisoni kanssa kuulua tuohon jälkimmäiseen porukkaan. Ainakin vielä tässä vaiheessa.

Jossain vaiheessa ajattelimme avomieheni kanssa, että menemme joka tapauksessa naimisiin elokuussa, mutta jos isompia juhlia ei voida pitää, juhlitaan sitten tänä vuonna pienemmin vain lähipiirin kesken ja isommin myöhemmin. Yhtenä päivänä kuitenkin tajusin, että kyllähän minä haluan kaikkien häävieraiden näkevän vihkimisen. En halua, että sitä todistaisi vain lähipiiri. Haluan, että kaikki meille tärkeät ihmiset pääsevät näkemään ja kuulemaan, kun sanomme toisillemme ”Tahdon”. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos häitä ei voida juhlia ensi elokuussa isommalla vierasmäärällä (80-90), häät pitää siirtää johonkin toiseen ajankohtaan.

Vielä emme kuitenkaan ole häitä siirtämässä. Katsotaan rauhassa kevät ja alkukesä, miltä se koronan kannalta näyttää. Tässä vaiheessa luotamme, että elokuun 21.päivä tilanne sen verran parempi, että voimme tanssia häitämme isommalla porukalla. Nyt keväällä tartunnat voivat olla nousussa, mutta kesä voi hyvinkin olla parempi.

Viimee keväänä suunnilleen samoihin siteerasin somessa edesmennyttä presidenttiämme Mauno Koivistoa, ja teen sen nytkin:

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

Tuossa ajatuksessa on rutkasti optimistisuutta, valoa, positiivisuutta, uskoa, toivoa ja ehkä rakkauttakin. Niihin minä haluan turvautua. Erityisesti tämän koronaviruksen keskellä.

(Kuva: Pixabay)

Avainsanat: häät, korona, kuntavaalit

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä