12.12.12
Tänä päivänä on monta syytä juhlaan, minulla on syntymäpäivät, meillä on kolmas kihlajaispäivä ja meidän vauva harjoittelee tiuhaan kääntymistä mahalleen!
Meille on tullut lunta varmaan puolimetriä joten olen sulattanut raskauskiloja lumilapiota heiluttaen. Samalla saa hyvin tuuletettua omia ajatuksiaan. Vauva kuumeeni ei tosiaan ole helpottanut vauvan myötä vaan pahentunut. Johtuen varmaan siitä että vauva on niin helppo, ihana ja SÖPÖ! Silti mieltäni kaivelee koko ajan pelko siitä etten saa nauttia tästä vauva huumasta enää koskaan. Haluaisin luottaa siihen että sain yhden voin siis saada lisääkin mutta jostain syystä en usko niin tapahtuvan. No aika näyttää. Nyt aion nauttia tästä vauva ajasta ainutlaatuisena seikkailuna jonka voin saada vain kerran elämässäni.
Ollaan myös näin joulujärkkäilyjen ohessa myös fiilistelty tulevaa mummola matkaa espanjaan. Olemme siis hommanneet jo aurinkolasit sekä Polar o Pyretin uimahousut! Olen kyllä maailman onnellisin kun minulle maksetaan siitä että saan olla tälläisen söpöläisen kanssa kotona!