Illan mietiskelyt

 Rupesin taas pohdiskelemaan näin keskiviikko illan ratoksi. Tällä kertaa teen sitä koneella enkä pihalla puutarhan parissa niinkuin yleensä. Mieleeni kumpusi kasa kysymyksiä, vaikaita päätöksiä ja ihmetystä siitä miten nykymaailmassa asiat ovat ihan päälaellaan.

 Pahimmalta tuntuu se että suomessa kuka vain narsisti saa tehdä mitä vain, eikä heille valitettavasti ole tarpeeksi hoitoa tarjolla. Asia säälittää minua varsinkin kun narsisteillakin tuntuu olevan oikeus lapsiin ja nämä viattomat pikkuihmiset joutuvat kärsimään tälläisen hirviön olemassa olosta.

 En itse ole mistään täydellistä idyllisestä supersuvusta, ja voi kyllä moni ei uskokkaan kuinka monesti tämä elämä on potkaissut minua päähän hiukan liian kovaa. Silti jaksan uskoa että ihmiset saavat kannettavakseen vain sen mitä jaksavat eivät enempää, koska jostainhan on aina löytynyt voimaa puskea seuraavaan aamuun.

 Eniten minua harmittaa se, että vaikka en omassa lapsuudessani päivääkään kärsinyt asiasta että minulla ei koskaan ollut kuin yksi mummo kun toisella nyt sattuu hiukan olemaan mielenterveysongelmia, minua on nyt vanhempana harmittanut se että minulla ei ole mummoa ketä auttaa tai rutistaa oikein kovaa kun on murheita. Ja kun tämä sama kaava tuntuu toistavan itseään minun lapsellani ei ole kuin yksi mummo ja yksi iso mummo. Näin sen takia että anoppini on osoittanut viimeisen kolmenvuoden aikana olevansa täysin kelvoton hoitamaan yhtään mitään tai ketään. Sitä ennen hänen valheensa upposivat vielä minuunkin. Oiva esimerkki narsistista! Onksi lapsellani tulee olemaan koko joukko ukkeja jotka rakastavat ehdoitta ja hyväksyvät aivan kaikki.

Jospa minä voin muuttaa edes lastenlasteni elämää ja olla heille se mummo jota voi tulla rutistamaan. Tiedän että oma äitini sitä on, kumpa vain luoja soisi että hän saisi nauttia ajasta minun pojan kanssa. Jospa joku kuulisi rukoiluni ja antaisi heille aikaa!