Nopea synnytyksen käynnistys ja kissan viikset!
Olen korviani myöten täynnä sairaaloita! Menin viikko sitten maanantaina synnytyksen käynnistykseen, kolmen päivän turhan yrittämisen jälkeen, tai siis eihän se turhaa ollut kärvistelin yötä päivää supistusten kanssa joita tuli 2 minuutin välein, mutta mitään ei siis tapahtunut. Kohdun kaulaa oli yhä edelleen 2,5cm enkä ollut mistään auki.
Ihmettelenkin missä menee raja? Ilman tappelua en olisi edes päässyt näkemään lääkäriä! Noh kaikki meni hyvin kun pääsin omalääkärilleni joka kirjoitti minulle sektio ajan perjantaille. Elikkä pieni miehemme syntyi 28.9.2012 klo 9.46 sektiolla. Minut ratkottiin kasaan ja lauantai iltana ilmoitin huomenna meneväni kotiin. Onneksi RAKAS omalääkärini oli päivystys vuorossa sunnuntaina ja pääsin kotiin pikku nyytin kanssa. Tosin aikaisemmin ei ole kuulemma kukaan sektion jälkeen lähtenyt kahden päivän sisällä kotiin. Kait minulla on sitten kieroutunut kivunsietokyky mutta tunnen olevani elämäni voimissa, en ole syönyt yhtään särkylääkettäkään lauantain jälkeen.
Pieni miehemme on myös mitä mainioin nukkuu 4-5 tunnin yö unet, tosin isin kainalossa tai äitin mahan päällä. Mutta nukkuupa kuitenkin. Päivällä nukkuu omassa huoneessa. Tosin unien välissä tämä pikkuinen tissi-toukka saattaa syödä jopa 2,5 tuntia putkeen.