Peruskoulu
Eilen meidän oikeasti koulusta tykkäävä 10-wee ilmoitti ettei mene enää kouluun. No asiaa tiedusteltaessa hän kertoi että luokan häirikkö poika (poika on kiusannut ja uhkaillut koko syksyn vuorotellen jokaista luokallaan olevaa.) oli tuonut kouluun tupakkaa josta meidän viisas nuori herra oli tottakai ohjeiden mukaisesti mennyt kertomaan opettajalle, no tästä tämä häirikkö oli suivaantunut ja uhkaillut hakkaavansa meidän pojan. Asiasta soitettiin luokanvalvojalle joka pitää kaikki tunnit luokalle, hän sanoi ettei ketään voi ruveta syyttelemään ja että hän ei voi asiaan puuttua ennen kuin jotain tapahtuu. Siis mitä helvettiä!! Pitääkö tosiaan meidän pojan saada köniin ennen kuin joku puuttuu tilanteeseen.
Tämän häirikön taustoista sen verran että hän on ollut huostaanotettuna melkein koko elämänsä. Nyt viime keväänä hänet kotoutettiin kun hänen narkkari äitinsä on hommannut toisen lapset joka on siis vielä vauva ja näin näyttänyt olevansa käypäinen huoltaja, niin kenen mielestä?? No sosiaalityöntekijöiden mielestä tottakai. Sitä ennen tämä häirikkö asui perhekodissa, oli iloinen ja mukava poika. Kävi meilläkin leikkimässä ja oli kaikkien kaveri.
Olisiko tosiaan tässä yhteiskunnassa aika paljon parantamisen varaa?!? Nyt minä sitten viisiviikkoisen vauvan kanssa vien ja haen poikaamme koulusta koska hän ei uskalla yksin kävellä kouluun tämän häirikön takia. Samaa tekee neljä muuta vanhempaa tältä luokalta. Ja koulun kanta asiaan on että asiaan ei voi puuttua ketään ei saa syyllistää eikä mihinkään ilmoiteta. Ei ole tämän häirikön vika että hänen perusturvallisuutensa on järkkynyt ja että hänen äitinsä ei ilmiselvästi ole kykenevä lapsia hoitamaan, mutta miksi koulusta ei tehdä lastensuojelu ilmoitusta? Miksi meidän vanhempien täytyy tehdä sekin? Miten oikeasti nämä kasvatustieteitä opiskelleet ihmiset saavat nukuttua kun tietävät että pienellä ihmisellä on asiat niin päälaelleen? En voi asiaa ymmärtää ja se suututtaa minua suuresti. Ja voi kyllä nämä samat kysymykset ja tuhat muuta on esitetty koulun rehtorille joka sanoo vain että jokainen kasvattaa oman lapsensa ja liiba laaba. Miksi emme kaikki ole vastuussa kaikkien lapsista??!! Voi kuinka olisi mukava tietää että muutkin vanhemmat ajattelevat muiden kuin omien lastensa parasta. Meillä ainakin jokainen lapsi on arvokas, oli se sitten oma tai naapurin.