Hikinen kantoliina

   Voi niitä kaikkia ystävien ylistyssanoja kuinka kantoliinuilu on ihanaa, no ei meidän vauvan mielestä. Hän kun on sukuunsa tullut eli on punakka ja pönökkä.  Sunnuntaina oltiin ihka ensimmäisellä shoppailu reissulla ylivieskassa, ensin söimme vanhempien lasten kanssa puffassa, no pienin meistä oli ruokaillut puoli tuntia aikaisemmin ja piereskeli sekä röyhtäili muiden iloksi koko ruokailun ajan sylissä tottakai, eihän nyt kukaan kopassa suostu olemaan!

  Lapsemme on siis hyvin hikinen tyyppi noin muutenkin, joten päällä ei ollut kuin ohkainen jumpsuitti ja vaippa. Nakkasin viikarin kantoliinaan ja lähdettiin muille lapsukaisille talvikamppeita ostamaan, 15 minuuttia ja kantoliinasta olisi voinut rutistaa hikeä pois, samoin minun litimärästä paidasta ja voi tuota punatukkaista poikaa joka oli niin punainen naamastaan että siinä olisi otsalla voinut kananmunan keittää. No liina ostoskärryyn ja lapsi olkapäälle yhden käden kanto-otteeseen jottei hiosta. Helpon kuulosta mutta kantakaapas 8 tuntia vähän vajaa 5 kilon kahvakuulaa mukana. Hauikset tykkää

Nyt siis tarvitaan vinkkejä miten lapsi ei hikoa liinassa? Muutenkin näytti muiden lapset tyytyväisiltä toppapuvuissaan meillä semmoista ei voi harkita ennen -20 kelejä..

Muoti Liikunta Suosittelen Päivän tyyli