Pelkään niin paljon!!

      Pelkään menettäväni lapseni, pelko voi toki muiden korviin kuulostaa hullulta, mutta se iski minulle jo maaliskuussa. En ole vieläkään asiaa käsittänyt, olimme ystäväni kanssa onnellisesti raskaana ja hänen piti synnyttää täysin normaalisti täysin terve poika, kunnes kaikki meni vikaan hän menehtyi synnytykseen ja hänen poikansa menehtyi muutama kuukausi myöhemmin. Asia on varmasti monille blogimaailmaa enemmän seuranneille tuttu. Minulle se on henkilökohtainen ja olen onneksi asiasta yhteisen myöskin raskaana olevan ystävämme kanssa puhunut.

    Pelkään kätkytkuolemaa, pelkään sitä niin paljon että en edes älyä pelätä omaa synnytystäni. Olemme kestäneet keskenmenon tuoman surun, mutta tiedän etten tule koskaan kestämään jo sylissä käyneen lapsen menettämistä. Olenkin googletellut ja vertaillut mikä on paras kätkythälytin. Onko kenelläkään kokemuksia? Voiko niitä vuokrata jostain vai vain ostaa?

  Pelkään myöskin menettäväni toisen ystäväni synnytykseen tänä vuonna, hän uskomattoman urhea kahden pienen lapsen äiti jonka kolmas raskaus on alusta asti ollut taistelua niin äidille kuin lapselle. Hänelle tulee eteen vaikea sektio ja vauvalle verenluovutus ja meillä on niin pitkä välimatka etten pääse häntä edes rohkaisemaan, tosin minusta tuntuu että minä olen se joka tarvitsee rohkaisua.

   No tulipahan hiukan sydäntä purettua. Hyvät vinkit ovat tarpeen! Koira terapiaa onneksi saan riittämiin rakkaalta Simolta ja ihana mieheni ymmärtää tukea minua täysin onneksi!

 

 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ystävät ja perhe

Blondi ja pinnasänky

 Eilen Simon kanssa tarmokkaasti aloimme kasaamaan jo latialle asti paloiksi purettua Brion pinnasänkyä, jonka ohjeet tottakai tosinainen vei viikko sitten paperinkierrätykseen. Kolmen tunnin hikoilun jälkeen lasten huoneessa komeilee ihana vihreä Brion pinnasänky patjoineen ja reunapehmusteineen. En aio hommaan uudelleen ryhtyä joten jos meille tulee enemmän vauvoja säilön tuon hemmetin sängyn kokonaisena.

 

Suhteet Oma elämä Raha Höpsöä