Huomenna päättyy elämäni parhain vuosi. Tämä vuosi täytti lähes kaikki minun haaveeni. Menin naimisiin elämäni miehen kanssa, ihanassa prinsessa mekossa. Sain ihanan pienen pojan. Koko perhe on ollut terveenä ja ennen kaikkea olen ollut koko vuoden hyvin onnellinen. Uskallanko toivoa ensi vuodesta yhtä hyvää? Saan viettää ensimmäisen äitienpäivän ÄITINÄ ja ensimmäisen hääpäivän ja kaiken hyvän lisäksi lähden lapsien kanssa heti alkuvuodesta suurelle 10 päivän seikkailulle, mummolaan Espanjaan.

    Olen ollut kokonaiset kolme kuukautta kokonainen äiti, en pelkkä äitipuoli. Tämän kolme kuukautta olen tuntenut että minulla on se mistä kauan vain haaveilimme, mitä pitkään yritimme ja mikä vihdoin ja viimein kun sitä vähiten odotimme ilmoitti tulostaan.

   Tänä aamuna (meillä aamu tarkoittaa kello 5) yllätin mieheni vauva sylissään sohvalta ja kyllä miehen poskilla oli kyyneleitä onnen kyyneleitä. No tämä tottakai laukaisi ketjureaktion ja minä vollotin kahta rakkaintani halaten ja vauva katsoi ensin isää sitten minua ja rupesi ääneen hekottamaan. Ei ole ehkä reilua pitää pilkkanaan itkeviä vanhempia ja kolmen kuukauden ikäisenä.

  Eilen meillä käännyttiin ensi kerran mahalta selälleen! Tämä on ollut hiukan hankalaa kun vauva on malliltaan hiukan pyöreä ja noh koittakaa itse olla kovin ketteriä jos muistutatte koripalloa. Sitäkin enemmän meillä istutaan mennään eteenpäin rapukävelyä ja jutellaan. Meillä vauva on oppinut perheen tavat ja on äänessä aina. Jos ei hekota niin selittää jotain ja hekottaa sitten