Hyvät lukijat.

Tästä se lähtee. Ensimmäinen blogipostaukseni. 

Kuka minä olen? 

Olen parikymppinen nuori nainen. Olen paljasjalkainen savolainen varustettuna ripauksella herkkyyttä, rauhallisuutta ja tottakai lupsakkuutta. Osaan myös olla aika jääräpää – härkä kun olen. Suorasanaisuus on myös toinen nimeni. Rakastan luonnossa liikkumista, tai no, kesäkuun jälkeen tämäkin harrastus on hiukan jäänyt ja muuttanut muotoaan. Lukiessasi eteenpäin tiedät kyllä miksi. Tykkään myös viettää aikaan mieheni kanssa rauhallisten koti-iltojen merkeissä. Lukeminen ja leipominen ovat myös intohimojani. Luulen että nämä tiedot riittävät näin alkuun. Jossain välissä tulen varmasti kertomaan lisääkin itsestäni. 

Miksi perustin blogin?

Kesäkuussa 2018 eräänä perjantai-iltana maailma pysähtyi. Tai siltä se ainakin silloin tuntui. Taivaalle syttyi uusi tähti, kun rakas pieni koirani siirtyi ajasta ikuisuuteen täysin yllättäen. Hän oli paras ystäväni teini-ikäisestä aina kuolemaansa saakka. Hän opetti minulle paljon elämästä ja tottakai myös koirista, olihan hän ensimmäinen oma koirani. Välillemme muodostui ainutlaatuinen kiintymyssuhde, jota ei voi käsittää, kuin toinen ihminen, joka on kokenut saman. Tätä kiintymyssuhdetta tulen varmasti avaamaan tulevissa postauksissa. 

Olen totutellut koirattomaan elämään nyt neljän kuukauden ajan. Välillä tuntuu, että se elämäni kauhein päivä olisi ollut vasta eilen. Välillä taas tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun pidin rakasta ystävääni viimeisen kerran sylissä. Neljään kuukauteen on mahtunut niin paljon erilaisia tunnetiloja, etten voi käsittääkkään. Suurin niistä on suru.

Kaipaus. Epätoivo. Tyhjyys. Epäusko. Viha. Epäreiluus. Entä jos? Pahimpina ehkä syyllisyys ja itseinho. 

Tämän tunneskaalan vuoksi päätin sitten perustaa tämän blogin, että saisin purkaa näitä ajatuksia syvemmin. Kirjoittaminen on myös lähellä sydäntäni ja se on aina ollut keino, joka helpottaa edes hiukan ahdistustani ja tuo paremman mielen. Ja tottakai toivoisin myös, että tätä kautta löytäisin kenties ystäviä, vertaistukea.. Tai että voisin auttaa muita samojen asioiden kanssa kamppailevia.

Koirani menehtymisen jälkeen olen saanut kuulla lukuisia kommentteja siitä, että hän oli vain koira. Tai että ota uusi, kyllä se sitten helpottaa. Mutta niin kuin aiemmin jo mainitsin, hän oli paljon enemmän minulle, kuin pelkkä koira. Paljon paljon enemmän. Ja mitä uuden koiran ottamiseen tulee, se ei ole ratkaisu mihinkään. Vaikka saisin 10 samanlaista koiraa, oloni olisi yhtä paha. Mutta vaikeahan näitä asioita on selittää ihmisille, jotka eivät ole esim. Koskaan itse omistaneet koiraa. 

Lisää ajatuksia, pohdintoja sekä tämän asian tapahtumia tarkemmin tulossa myöhemmin lisää. 

Kiitos kun olit mukana <3