”Sä oot varmaa ylireagoinut tai ymmärtänyt väärin”
Muutama päivä sitten keskustelin puhelimessa ystäväni kanssi ja puhuimme tytöttelystä ja siitä, miten monta kertaa on sanottu ”sä varmaan vaan ylireagoit”. Mun elämäni on täynnä hetkiä, jolloin mun mielipidettä tai kokemusta ei ole otettu tosissaan ja se on laitettu naiseuden piikkiin, sen piikkiin, että olen nuori nainen tai jopa tyttönen.
Yksi järkyttävimmistä kerroista nousi mieleeni ihan vahingossa koska ajoin tapahtumapaikan ohi autolla noin kymmenen vuotta myöhemmin. Olin mennyt yhden miespuolisen ystäväni luokse kylään, hän oli itseasiassa minun ja silloisen poikaystäväni yhteinen ystävä. Olin teini-ikäinen ja liputin erisukupuolisten ystävyyksien puolesta ahkerasti, vaikka aikuiset aina sanoivatkin, etteivät naiset ja miehet voi olla vain ystäviä. Minulla suurin osa teini-ystävistäni olivat miespuolisia, olin erittäin ylpeä siitä. Olin tämän ystäväni luona siis, katsoimme elokuvaa ja juttelimme ja nauroimme ja ehkä söimme popcorniakin, en muista tarkalleen. Muistan, että oli tosi hauskaa ja miellyttävää kunnes tunnelma alkoi synketä. ”Ystäväni” halusi hieroa niskojani ja minusta siinä, ei ollut mitään outoa. Tilanne kuitenkin eskaloitui erittäin nopeasti, hän yritti suudella ja kävi käsiksi. Alkoi kahmia silloisia pieniä tissejäni ja yritti nostaa paitaani. Säikähdin. Järkytyin ja suutuin ja lähdin pois, juosten ja nopeasti ja löin oven kiinni ja juoksin kerrostalon portaat alas takki olkapäälläni ja laukku maata viistäen. Etsin kännykkäni ja soitin poikaystävälleni itkua vääntäen. Naama punaisena ja silmät itkuisina pyysin häntä tulemaan hakemaan, että nyt on hätä.
Hän ajoi paikalle tuhatta ja sataa, minä kävelin ulkona häntä vastaan. Oli kylmä talvi-ilta. Hän ajoi vierelleni ja pysäytti, nousin kyytiin ja aloin itkeä. Kerroin mitä oli tapahtunut ja hänen kasvoilleen muotoutui pettymyksen ilme. ”Ehkä sä liiottelit tai ymmärsit väärin.” Hän sanoi. En voinut uskoa kuulemaani, olihan sen pakko olla tapahtunut niinkuin minä sen koin. Olihan kaikki tämä nyt todella sopimatonta. ”Tytöt aina ymmärtää tommosia juttuja väärin, ei se nyt mitään tarkottanu.” Olin hiljaa ja nielin kyyneleitäni, yhtäkkiä minun tuli todella typerä olo. Olin hölmö tyttönen itkua vääntämässä kun ei oikeasti edes ollut tapahtunut mitään. Olin, taas kerran, vain ymmärtänyt väärin ja ollut hölmö. Uskoin poikaystäävääni mutten enää soitellut ”ystävälleni”. Asia painui unholaan, en ajatellut koko tapahtumaa vasta kun nyt kymmenen vuoden jälkeen. Ja itkin sitä oloa kun tuntuu siltä, että olet vain tyttönen joka ei ymmärrä maailman menosta mutta kyllä ne miehet sitten auttavat, itkin sitä että uskoin sen enkä pitänyt puoliani. Myöhemmin tämä samainen poikaystävä pahoinpiteli minua niin fyysisesti kuin henkisestikin. Silloinkin olin ymmärtänyt jotain väärin.
