hello world
Huomenta maailma. En muista milloin viimeksi oisin heränny sopivasti näkemään auringonnousun. Itäinen taivas tulvi pastellisia sävyjä kaiken aamuhämärän sinisyyden keskelle ja pikkuhiljaa auringonsäteet valaisivat koko ikkunani edessä avautuvan rinteen.Sitä katsellessa oli kiva kumota kupillinen kahvia.
Heräsin tänään aikaisin, koska en eilen jaksanut siivota, olin ihan rättiväsynyt. Oon nukkunu koko viikon taas huonosti ja ero viimeviikkoiseen on yhtä suuri kuin yöllä ja päivällä. Ajatus ei kulje eikä jaksa tehdä mitään ylimääräistä, pakollisetkin asiat vasta kun on ihan pakko. Eilen heräsin myös aikaisin, että kerkesin käydä koululla hoitamassa lähtöön liittyviä asioita ja tunsin olevani ihan poikki jo ennen kuin menin töihin. Töissä sitten meni oikeastaan koko päivä varastossa vastaanottaessa tavaraa ja kantaessa runkopatjoja ja sohvia sekä nostellessa lavoja. Suunnitelmissa oli tehdä töiden jälkeen vielä treeni yläkropalle, mutta suosiolla jätin sen välistä ja vaan joogasin vähän ennen nukkumaanmenoa. Loppurentoutus selinmakuulla tuntu niin järjettömän hyvältä, että hetken aikaa harkitsin jääväni suoraan vaan siihen lattialle nukkumaan. Kömmin kuitenkin sänkyyn ja ensimmäistä kertaa tällä viikolla uni tuli heti!
Tänään saan viikonlopuksi vieraan ja oonkin oottanut tätä päivää ja viikonloppua kuin kuuta nousevaa. Aion ottaa rennosti, syödä hyvin ja nauttia seurasta. Nyt kuitenkin lopetan tuon auringonpaisteen ihailemisen ja laitan musiikin soimaan. Tän tahtiin taion lattialla lojuvat vaatteet takaisin kaappiin.
Ihanaa ystävänpäiväviikonloppua! <3
https://youtube.com/watch?v=CcHn1g0Gz6I