Aloitus

Jostain on aina aloitettava. Ensimmäinen tekstini täällä ja olen todella noviisi näissä blogi ympyröissä, enkä seuraa kuin paria. Halusin itse aloittaa blogin, koska matkustan jonkin verran ja halusin matkoistani jonkinlaista tallennetta.

Kesäkuu alkaa huomenna, joten matkasuunnitelmat alkaa hahmottumaan. Lomani on vasta elokuussa ja suuntana Ranska, niinkuin monena aikaisempanakin vuonna. En oikein osaa tarkasti sanoa milloin minusta tuli Ranska-hullu, mutta luulen Ranskan sisältävän paljon minua kiinnostavia asioita. Ruokakulttuuri on minulle todella tärkeä. Ranskalainen ruoka on ollut lähellä minua ja sitä myöten myös maan viinit. Siitä on seurannut, että olen käynyt paikoissa missä valmistetaan viiniä tai juustoa ja päässyt kokemaan mahtavia kokemuksia Ranskan maaseudulla. Kieltä olen ruvennut opiskelemaan, mutta se on vaikeaa, en ole koskaan ollut lahjakas kieltenopiskelussa ja välillä takaumat  yläasteelta ja turhautumiset yllättää aikuisopiskelijan. Palkitsevaa kuitenkin on kun ymmärtää, vaikka vaan viinipullon takaetiketin tekstin.

Matkustaessa minulle elämyksiä siis tuo ruoka, maisemat ja tunnelma. En ole mikään himoshoppaaja, museoiden kuluttaja ja useimmista nähtävyyksistä riittää, kun käy katsomassa ja fiilistelemässä tunnelmaa. Tykkään myös piristää itseäni pienillä herkuilla, voin ostaa pari osteria ihan vaan viikonloppuvapaan kunniaksi ja hakemaan siivousmotivaatiota. Sunnuntaina voin avata klo 12.00 viinipullon, sillä miksi ei? 

Mutta arkikin on hoidettava ja nyt lähden laittamaan pyykit kuivumaan.

 

IMG_1482.jpg

 

Suhteet Oma elämä