Ensiräntä ja kirppiskiertelyä

Porissa satoi tänään aamulla ensilumi. Tai oikeastaan ensiräntä, kuten työkaveri asian ilmaisi. Iltapäivällä semihiutaletavara oli kuitenkin jo muuttunut normisateeksi, koska lämpötila pysyi sinnikkäästi vielä muutaman asteen plussalla. Tällaisina harmaina syyspäivinä täytyy keksiä hauskaa hubailua sisätiloissa. Omalla kohdalla ajanvietteenä toimii aina hyvin kirpputorilla möyrintä. 
  20131016_171859_0.jpgPorista löytyy monta hyvää kirppistä, joista yksi lemppari on Paanakedonkadun Superkirppis. Sain varatuksi sieltä itselleni myös myyntipöydän kolmen viikon odotuksen päätteeksi. Pöydän hinta on 16 euroa viikko, ja sen pitoa saa jatkaa halutessaan aina viikon kerrallaan. Roudasin paikalle valmiiksi laputettuna kaksi putkikassillista ja kolme muovikassillista tavaraa. Roju ei mitenkään mahtunut kerralla pöytään! 
 20131016_170631.jpg Toki oli pakko myös kierrellä. Kirppikset ovat siitä mahteja paikkoja, että halvalla saattaa löytää oikeasti todella mahtavia juttuja tai ainakin saa naureskella sitä, mitä kaikkea sälää porukka yrittää kaupata 🙂 
  20131016_174316_0.jpg Minusta kirppisaatteen peruspilari on kierrätys, ei voiton tekeminen. Siksi päädyn ärrimurriksi joka kerta, kun näen ylihinnoiteltuja juttuja. Tämä pannu on kaiketi myyjänsä mukaan jotain designia, mutta silti, 40 euroa??! C´mon. Omia rättejäni kauppaan suurimmaksi osaksi ihan eurolla parilla. Helsingissä Valtterin kirpputorilla myyjät toteuttavat hommaa hienosti; suurin osa tavarasta maksaa tyyliin sen euroa ja aina hinnasta pystyy myös tinkimään. 
  20131016_174853.jpg Löysin sentään jotain ihanaakin! Aitonahkainen viininpunainen käsilaukkunyssäkkä maksoi 2,50 euroa ja lähti mukaani saman tien. Siitä ei tullut vielä napatuksi kuvaa, täytyy muistaa esitellä löytö joskus myöhemmin 🙂 

Kirppistouhuilun lisäksi syyspäivän ehtoo menee Porin Teatterissa. En ole suurella näyttämöllä koskaan ollut ja siksi jännitän, millainen elämys brittifarssi Hillitön hotelli tulee olemaan! 

<3 Laaban 

20131016_175744.jpg

muoti ostokset
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.