Minulla on kaksi vahvaa jouluperinnettä. Matkustus joulunviettoon lapsuudenkotiin Nurmijärvelle ja taantuminen. Viimeksi mainittu johtuu siitä, että jouluna perhekuvio muuttuu jälleen sellaiseksi, kuin se joskus kotona asuessani oli. Vaikka olen muuttanut omilleni jo lähemmäs 10 vuotta sitten, aikanaan opitut tavat istuvat tiukassa. 

Joululomalla kotiin palaavat muutamaksi päiväksi nimittäin myös kaksi pikkuveljeäni sillä seurauksella, että taannun huomaamatta jonnekin alakoulun ja lukio välivaiheille. Tai niin taitaa käydä meille kaikille lapsille. Tuntuu, että kotona tehdään samoja asioita kuin aina ennenkin. Pelataan pelikonetta, nukutaan pitkään, kiukkuillaan kun äiti herättää klo 13.30 iltapäivällä, kysytään koska ruoka. Tapellaan tv-kanavista. 
   Itse äksyilin siitä, että vanhempi pikkuveikkani oli muka varannut takkahuoneen sohvan omakseen koko joulun ajaksi, vaikka asiasta ei ollut ollut oikeasti mitään puhetta. Siispä fiksun aikuisen tavoin varasin sohvan itselleni mielenosoituksellisesti ”aina jouluisin seuraavan 30 vuoden ajan”. Kävin jopa valittamassa äidilleni, että miksi veli muka pääsee nukkumaan takkahuoneeseen, jolloin äitini nosti kädet pystyyn ja totesi, että tämän saatte selvittää keskenänne. Velikiusaa!-huutoni jäi siis noteeramatta. Hävytöntä! Olen vasta 29-vuotias. 

Tänään aatonaattona ovesta pöllähti vielä kylään kaksi pikkuveljeni vanhaa lapsuudenystävää, naapuritalojen poikia, jotka olivat niin ikään tulleet viettämään joulua perheidensä luokse. Niitä samoja poikia, jotka riehuivat meillä ihan pieninä.

Vaikka pojat puhuivatkin nyt tyttöystävistään, kännyköistään ja autoistaan siinä missä ennen uusimmista pleikkaripeleistä ja äksönukkeleista, oli menosta tunnistettavissa samaa iloista hölmöilyä kuin joskus vuosikaudet aiemmin. Ja minä taannuin yhä edelleen 12-vuotiaaksi, jolla on kaksi veikkaa, 9- ja 5-vuotiaat, ja joka pohtii että mahtaako tänä vuonna pukki vielä tulla, kun nuorin lapsista ei ole vielä koulussakaan. Tulihan se, muistaakseni. 

Ihanaa joulua!

<3 Laaban