Se, joka luo lantaa nopeimmin on Prinsessa?

Katsoin eilen Maatilan prinsessaa. Kyseessä TV5:n esittämä realitysarjataivaan uutuus, jossa lauma enemmän tai vähemmän tuttuja mimmejä on heitetty maatilalle selviytymään ”karuissa oloissa”.

1374841_213092388866998_565109062_n.jpgKuva: Maatilan Prinsessan Facebook.

Naisten täytyy selvitä maatilalla kiperistä tehtävistä. Eilen vuorossa oli mm. lampaan ruokinta ja turkin siistiminen. Sitten kilpailtiin vedenkannossa höystettynä sopivalla määrällä kiljahtelua, paljasta pintaa ja selkäänpuukotusta. Yksitellen mimmit tiputetaan pois ja voittaja kuittaa kymppitonnin potin! Loistoformaatti, toimii aina.

Sarkasmista huolimatta tunnustaudun tiettyjen realityjen kannattajaksi (vaikka mikään ei ole mielestäni niin turhaa, kuin BB). Viidakon tähtösten ensimmäistä kautta seurasin fanaattisesti, ja kun porilainen Matti Liipo osallistui Master Chefiin, töllötin joka ikisen jakson.

Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että realityja, sekä perus- että kisaversioita, on liikaa. Jo kotimaisia on melkoinen määrä, kun kamera tungetaan vuoroin ravintokeittiöihin, viidakkoon, tavallisten ihmisten koteihin, tatuointistudioon ja sairaalaan sekä vielä vartijoiden, poliisin, pelastuslaitoksen ja tullissa työskentelevien matkaan. Ihmisiä haastetaan leivonnassa, kokkaamisessa, sen oikean löytämisessä, vaatesuunnittelussa, mallimarkkinoille punkemisessa, täydellisten häiden järjestämisessä, kodin remointoinnissa, kodin myymisessä, yritysjohtajuudessa, laulutaidoissa ja jossain tapauksissa myös typeryydessä ja itsensä nolaamisessa. Sitten vielä kaikki jenkkiversiot mukaan, joista suurin inhokkini on Huutokaupan metsästäjät. Morjens.

Okei. Pari ideaa:  

1. Joku voisi kuitenkin tehdä realityn porilaisesta tatskastudiosta Dark Art Tattoosta. Sen pitäjät Tuoppi ja Tim olisivat koko äijäjäyhyydessään mahtavia tv-persoonia :D

2. Jos Maatilan prinsessa näkee tuotantokauden nro 2., sen osallistujien tittelilista voisi olla hieman moninaisempi kuin nykyisellään; tosi-tv-tähti, malli, dj, Miss Helsinki 2013, Suomen seksikkäin 2013, kauneusalan yrittäjä, ex-Parviainen, viihdetaiteilija jne.

<3 Laaban

img_5822.png

p.s Tänään oli kaamea tukkapäivä. Pistin piipan. Huomionarvoista on, etten koskaan pipoile sisällä. En osaa oikein käyttää mitää hiusjuttuja. Ponnarit ja pinnit vielä menee, mutta kaikki kukat, koristesulkahärpäkkeet, pannat, huivit, donitsit jne. tuottavat ongelmia. Sitten kaiholla seuraan kauempaa niitä tyyppejä, jotka kantavat edellämainitut kunnialla. Huoh. Ei mene tasan murot.

kauneus hiukset suosittelen hopsoa