Don’t date december? Vuosi Tinderissä

Pistetääs heti alkuun musiikkia soimaan, että päästään parempaan fiilikseen.

Ajattelin näin tinderin lataamisen vuosipäivän ajankohtana hieman paneutua siihen, mitä kaikkea tämä tinderissä oleminen on tuonut elämään.

Tinder on ollut aika vaihteleva työkalu: matcheja tulee ja keskusteluja voi syntyä päivittäin liikaakin todellisuudessa. Tällä hetkellä mulla on 678 osumaa. Goldissa on odottelemassa jokunen sata, kun olen niitä reidannut pois sieltä säännöllisesti. Poistan osumia parikymmentä viikossa, jos tuntuu ettei natsaa ja uusia ei ole tullut onneksi samaa vauhtia, kun en ole paljon pelannut.

Kyllästyminen on iskenyt koko taskumörköpeliin useaan otteeseen, enkä ole jaksanut keskustella saati nähdä ihmisiä sitä kautta. Voisinkin arvoida käyneeni parillakymmenellä tapaamisella tuon kautta, joista muutamaa olen tapaillut parista viiteen kertaan. Yhden kanssa tapailu loppui siihen, kun päädyttiin sänkyyn ja ei se puoli natsannut mulle hänen kanssaan laisinkaan, yyh, loppui kiinnostus samantien.

Mikä fiilis tinderistä nyt?

Tällä hetkellä olen kunnostautunut tapailussa, olen tavannut kuukauden aikana pari ihmistä. Kolmannet treffit peruutin. Tapaan tänään kolmatta kertaa viikon sisällä yhden herrasmiehen. Fiilis on iloinen, positiivinen ja nään tässä kerrankin potentiaalia.

Susihukka on pitkä, komeahko, järkevä, hauska ja hänen kanssaan on tosi luontevaa olla. Odotan yhä, että milloin paljastuu jotain ikävää! Omat synkät salaisuuteni olen läväyttänyt pöytään jo ensitapaamisella aika pitkälti ja silti kolmas tapaaminen on tulossa.

Kyl se siitä, tee itsesi kanssa ihan mitä lystää
Jospa tinder jäisi nyt historiaan?

Tänään on siis tiedossa halloweenkemut joihin otan tän Susihukan mukaani, sopii asuun ja menee siis asusteesta! Piti siivota oma asunto, jos sattuisin tuomaan hänet yöksi tänne mahdollisesti. Jännittää yllättävän paljon.

Jännittää myös, mitä Gargamel sanoisi, jos tietäisi. Koska kesällä kerroin fiiliksistäni hänelle ja Velhomies itse päätti, ettei halua velvollisuuksia, niin en koe olevani millään tavalla velvollinen kertomaan tapailuistani tai muusta hänelle. Luultavasti tätä tulee kirpaisemaan, jos tämä vuoden jatkunut juttu loppuu, mutta oma on ollut valintansa. Olen sopeutunut ja valmis jatkamaan eteenpäin jos niin käy.

Tinder on myös tuonut muita puolia mukanaan. Useampi varattu, monta avoimessa suhteessa olevaa, älytön määrä naisten vaatteista nauttivia kavereita, sugardaddyjä jne.

Aloin keskustelemaan yhden henkilön kanssa, joka olisi kiinnostunut maksamaan seksistä ja seurasta. Tämä kävi yllättävän nopeasti ilmi, ettei hae samaa kuin minä, vaan lähinnä säännöllistä seuraa, jolle on valmis maksamaan sanojensa mukaan lähes kaiken elämisen. Jäin miettimään, onko kyseessä kenties valta-asetelma vai hyväntekeväisyys vai puhtaasti vanhimman ammatin hyväksikäyttö? No, tämä ei selvinnyt mulle nyt kuitenkaan.

Nyt Sluttiina lähtee meikkiin ja pukeutumaan, valitettavasti en kuitenkaan Smurffiinaksi! Puss XOXO

Suhteet Parisuhde Seksi Sinkkuus