Sluttiinalla on viime aikoina mennyt melko kovaa. Viikonloppuja kuohujuoman voimalla, miehiä ja rakkautta. Aloitetaan tuttuun tapaan musiikilla jota jälleen tarjoilee eräs lempiartistini: Billie ja Bitches broken hearts. Postauksen aiheena ihastuminen tällä kertaa.

Yritän toipua tässä juuri sydänsuruista, joita aiheuttaa söpskä sekä ihana mieshenkilö, joka asteli elämääni jokunen viikko sitten. Olin juuri hiljentänyt vauhdin Susihukan kanssa ja ystävän kanssa liikenteessä, kun tämä tumma Henkilö tuli juttelemaan. Jotain silmäpeliä oli kuulemma vaihdettu ja hän kiinnittänyt huomionsa minuun. Ensireaktioni oli täysi ei, ei kiinnosta, ei nappaa ja hän ei ole sitä mitä mä haen.

Jäin kuitenkin juttelemaan ja lopulta vietin piiiitkän illan ja aamun hänen kanssaan. Homma ei oikein napannut lakanoissakaan niin kuin yleensä pidän. Oli vähän sellaista nylkyttäjän vikaa, mikä on yleensä ihan täysi turn off minulle, kuten olenkin joskus ehkä saattanut aiemminkin mainita. Ihan sinänsä ok kuitenkin, jokin kemioissa toimi sen verran hyvin, että päädyin hakemaan tän Henkilön infot käsiini.

Parin viikkoa toivottoman ihastuneena

Kaikki vaan lähti lopulta toimimaan ihan mielettömän iisisti, moni asia kolahti ja viikoissa vaihdettiin tuhansia viestejä, kuvia, memejä, gifuja ja suudelmia. Kun yhdessä ei oltu, juteltiin muuten paljon ja alettiin tutustua vähitellen. Yhdessä tuntui, kun olisi tuntenut toisen pitkäänkin, niin helppoa ja vaivatonta. Koska moni muu asia toimi niin pirun hienosti, ei edes seksipuoli yhden pikku fiban takia ollut huonoa: päinvastoin, halut tuntui myös kolahtavan hyvin yhteen ja hän kyllä kompensoi muutoin tätä asiaa, joka minua ehkä häiritsi.

Aloin uskaltautua olemaan täysillä oma itseni ja luottaa siihen, että tää ihminen on mun tunteitten arvoinen. Että voin ihan rauhassa katsella mitä tuleman pitää, ilman että yhtäkkiä menee matto alta jollain tavalla.

No toisin kävi. Pari pientä vahinkoa, jälkiehkäisyä ja muita ei niin miellyttäviä tapahtumia omassa elämässäni. Hän lopetti jutun kyllä kauniisti. Tosin viesteillä. Nyt jännitän pari viikkoa tulevaa, semisti särkyneen sydämen kera. Ihastuminen on ollut vaikeaa ja haastavaa, kun on picky AF.

Pää on pyörällä. Syyt on mielestäni ristiriidassa kokemukseni ja sanojen kanssa. Emotionaalisena ihmisenä, en osaa käsittää, miksi jarrut iskee pohjaan tunteiden yli? Jos on hauskaa, viihtyy, tuntuu hyvältä ja ei ehkä ole varma joistain asioista niin onko joissain viikoissa valmis tekemään sellaisia päätöksiä ihan vaan varmuuden vuoksi?

No, loppuun se, että vaikka koen sydämeni nyt särkyneen, tiedän ettei tämä kestä pitkään. Harmittaa ja suruttaa nyt, mutta lohduttaa myös se, että minulla on loppupeleissä kaikki loistavasti. Ja naisena, minulta löytyy myös kivat kontaktit rebound-kierroksiin, joilla saa ajatuksia hieman muualle ja fyysistä lohdutusta turvallisten varamiesten kainalossa halutessaan. Ja voihan se olla, että tindsku lähti parin viikon tauon jälkeen kuumenemaan ihan pirusti.