Matkustin kesällä junalla Englannissa ja takanani sattui istumaan kaksi toisilleen vierasta rouvaa, jotka keskustelivat niitä näitä omasta elämästään. Toinen kertoi toiselle jokseenkin valittavaan sävyyn, että hänellä oli sisko, joka oli mennyt naimisiin alempaa luokkaa edustavan henkilön kanssa, mutta he rakastivat toisiaan, joten perhe kutenkin tuki sisaren päätöstä. Vaikkakin kyse on rakkaudesta, niin onhan se sääliä, että mies on köyhä. En voinut välttyä ajatukselta, että mitä hemmettiä?! Näin suomalaisen korvaan keskustelu kuulosti ihan täysin absurdilta, elettiinhän kuitenkin vuotta 2019. Vaikka puolison valitseminen tulojen perusteella onkin vieras ajatus, niin raha tai sen puute on aihe, joka vaikuttaa parisuhteeseen.

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, miten parisuhteessa pitäisi raha-asiat hoitaa. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että rahankäytöstä puhutaan avoimesti ja sovitaan yhteiset pelisäännöt, jotta vältyttäisiin riidoilta. Perhetaustat ovat erilaisia ja käsitykset rahan käytöstä vaihtelee ja törmäyskurssille voi joutua, vaikka näkemykset eivät olisi kauhean erilaisia. Jollekin voi olla tärkeä ottaa ylimääräinen työvuoro, jotta taskuun jäisi vähän enemmän rahaa, jolla voi hemmotella itseään ja puolisoaan. Kun taas toinen haluaa viettää vapaapäivän puolisonsa kanssa, vaikka se tarkoittaisikin pienempää palkkaa kuun lopussa.

Yhteiset rahat vai omat rahat?

Mielestäni tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vaihtoehtoa ja riippuu tietysti parisuhteen tilanteesta. Jos toinen on säästäväinen ja toinen tuhlari niin ”yhteiset rahat” -ajattelulla tämä voi vaikuttaa säästöihin, tai oikeastaan siihen, että niitä ei synny. Avioliitossa on myös muistettava, että puolisoilla on elatusvelvollisuus toista kohtaan, joten ”omat rahat” – ajattelu ei myöskään toteudu täysin. Lisäksi täytyy huomioida se, että puolitetaanko kustannukset tasan vai tuloperusteisesti. Itse kannatan tuloperusteista kustannusten puolittamista, mutta mielestäni sen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Kun tienaan enemmän niin koen, että nostaakseni yhteistä elintasoamme, minun kuuluu maksaa enemmän. Jos kustannukset puolitetaan tasan niin silloin täytyisi mennä aina pienempituloisen puolison varallisuuden mukaan. Kokisin sen myös aika kurjana, jos esimerkiksi tuhlaisin omia rahojani yksin ulkomaanmatkalla, johon puolisollani ei ole varaa. Jos tuloerot eivät ole huomattavat niin silloin tätä ei tarvitse ottaa huomioon.

Omassa parisuhteessani olen täysin avoin rahan suhteen, tiedän mitä puolisoni tienaa ja miten paljon on säästöjä ja lainaa ja sama toisinpäin. Meillä ei ole yhteistä tiliä, mutta ajattelemme kuitenkin, että molempien rahat ovat yhteisiä. Välillä minä maksan ja välillä hän, eikä pidetä tarkkaa kirjaa siitä kenen vuoro on milloinkin. Isommat ostokset ovat aina yhteisiä päätöksiä, mutta kaikkea ei kuitenkaan tarvitse raportoida. Tärkeintä on se, että rahan käytöstä puhutaan avoimesti ja meillä molemmilla on samankaltaiset päämäärät.