Elämänmaku, kuolemanmaku – Runoja syntymästä ja kuolemasta

20161215_142228.jpg

 

Supistus. Täräytys! Säikähdys. Herätys.

Supistus. Tiputus: nopeutus, vauhditus.

Supistus. Kouristus! Supistus. KIDUTUS!

Supistus. Jysähdys! Supistus. KÄRSIMYS!

Supistus. Supistus. SUPISTUS! SUPISTUS!

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Elämän makuinen kirja, syntymän makuinen ja kuoleman makuinen. Tässä teoksessa on kaikki, koko elämän kirjo, odotus, pettymys, menetys, syvin suru ja väkevin onni. Tässä teosessa on verta, hikeä ja puuskutusta, surua, luopumista ja suurinta tuskaa, mutta myös syntymän onni ja suurin rakkaus. Juuri tätä kaikkea äitiys voi olla, tiedänhän sen itsekin. Silti entisenä kirjallisuuden opiskelijana, romantikkona, joka haluaa käärityä huopaan sohvan nurkassa ja löytää ne ihmeelliset ja ylevät maailmat, joihin kirjallisuus voi meidät viedä, olin aluksi hämmentynyt. Kun ensi sivuilla kohtaa KÄRSIMYKSEN, inhotuksen, irvistyksen ja hirvityksen sekä sata SUPISTUSTA, on romantiikka kaikonnut mielestä. Jatkan lukemista eteenpäin ja saan elää koko tunteiden kirjon, ihmeellisen tarinan syntymästä ja kuolemasta, surusta, johon en voi olla osallistumatta, vaikka omalle kohdalle ei olekaan sattunut mitään niin hirvittävää kuin oman lapsen menetys. Saan itseni kiinni typeristä ja yliromantisoiduista odotuksista lyriikkaa kohtaan; mitä sellaisella lyriikalla tekee, joka toistaa vanhoja kauniita fraaseja. Eikö lyriikan olisi tarkoitus nimenomaan olla todellista, puhua sillä kielellä, mikä on totta ja jota voimme ymmärtää. Eikö lyriikan tulisi muuttaa käsitystämme kirjallisuudesta ja saman tien maailmasta. Eikö sen tulisi nostaa esiin tabuja ja muuten vaiettuja aiheita. Juuri näissä vaateissa tämä teos onnistuu loistavasti!!

 

Kun vastakuoriutunut västäräkki ei avaa nokkaansa,

                                          kätilö tuo tuttipullon

—-

Älä itke äiti, älä kyyneleitä

               vaan rakkautta ja vasta-aineita,

vielä rinnat täyttyvät tarkoitukseensa,

                                         linnunpoika nappaa kiinni

                             ja paitaan leviää järvi,

                                  avaruuteen suihkuaa iloinen linnunrata.

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaro tuo teoksessaan lyriikan kielellä kuuluville niin monien äitien ja perheiden läpikäymät asiat, synnytyksen kivun, synnytyksen medikalisoinnin, imetyksen haasteet, keskenmenot ja jopa lapsen kuoleman. Käsittämättömän taitavasti annetaan ilmaukset asioille, joista ei puhuta.

 

Musta kohina monitorissa oma multani.

Lääkäri etsii         mitä toiveista itää

zoomaa seinämiä                pysäyttää kuvaan

             keskeneräisenä

kuoloon käpertyneen.

 

Vielä pari viikkoa sitten taimi taivutti aurinkoon,

pikkuruinen tiuku tykytti

                         tietämättäni niin kauan

olen ollut hauta.

Runo Anna Elina Isoaron teoksesta Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaro tuo näkyville näkymättömän, keskenmenon kokeneet elävät joukossamme: ”Heitä on kuntosalien pukukaapeilla ja markettien kassajonoissa. He pitävät surunsa äänettömällä: jumppakasseissa, kauppakoreissa kuljettavat näkymätöntä.” Hän kuvailee oivaltavasti lääkärien hyvää tarkoittavat, mutta tunteettomat lohdutuksen sanat, tyhjennyspillerit ja kotihoito-ohjeet. Äitinä suren kirjan kertojan kanssa ja sydäntäni kylmää, Isoaro todellakin tavoittaa lukijan. Seuraavana runo, joka kertoo kuolleena syntyvän lapsen synnyttämisestä: SYNNYTYS – TRUE HORROR STORY. Tosi elämän kauhutarina, josta vain harvalla on mitään käsitystä. Valitamme yhdestä, jos toisestakin asiasta: KAUHEAA! Hyvin harva asia lopultakaan on kovin kauheaa: ”sillä todellisesta kauhusta emme tiedä —-  se tapahtuu viereisessä synnytyssalissa, jossa äidin huutoa ei seuraa lapsen parkaisu.” Isoaron runoilu on sydäntäriipivän todellista, kaunistelematonta ja tärkeää.

 

Jossain välissä saan myös boheemin romantikkolyriikkani ja ehdottomasti oman suosikkini koko kirjassa:

— Et halua rivarikolmiotatuulipukuja, et kultaturkkista koiraa,

                kukapa haluaisi,

jos vaihtoehtona on reppureissuja ja krapulabrunsseja,

jugend-talojen ikkulautoja luonnoslehtiöitä

pellavahousuja,

                ja niitä sinä sentään haluat,

                              ja ihmisen

jakamaan asemahallien kaiun, sunnuntaikuoharin —

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Jotenkin itselleni tämä nimenomainen runo on hyvin koskettava ja myöskin hyvin paljastava. Onko runokirjan kertoja, joka on hukkuneena jonnekin maidosta märkien rinnuksien, menetettyjen suremisen ja synnytyskipujen sekaan, kuitenkin vielä se taiteellinen, boheemi nuori, jolla on koko elämä edessä ja aamupalaksi kuohuviiniä. Nimenomainen runo sisältyy lukuun kolme, joka: ”on takauma: nuoruus Kohta Yhä Aina!” Myös tämä viittaa siihen, että elämän ja äidiksi tulemisen haasteellisuuden ryvettämäkin, on yhä se sama nuori, joka haaveili kepeästä ja taiteellisesta elämästä. Runon kertojallakin vatsa pyöristyy, joten ehkä nämä kaksi elämää ovat sittenkin yhdistettävissä ja elämä jatkuu kaikista sen ihmeellisistä vaiheista huolimatta. ”Äidit ovat arjen sankareita, paitsi ne jotka ovat juhlan, miksi jynssätä hellanpieliä kun voi taitella lautasliinat lumpeenkukiksi, —”

Myös isä saa oman kuvansa. Isä on myös mies, puoliso, jolle on omistettu pari hienoa runoa. Isä on äidin tukihenkilö, mutta ansaitsee tulla huomioiduksi oman itsenään:

— kuin kukkakeppi on mies törröttänyt vierellä koko ajan

vaikka tähän mennessä on vouhkattu vain äidistä

ilo on isänkin ilo    koskettaa sama suru

                                       jonka yli hän miehekkäästi tähtää —-

ote Anna Elina Isoaron runosta teoksessa Rakkautta ja vasta-aineita

 

Isoaron runoissa äitiys ei ole ainaista ruusuilla tanssimista; muskarissa menee hermo, äidit arvostelevat ja tuomitsevat herkästi toisiaan ja yhteiskunta esittää vaateitaan, teit niin tai näin, teet aina jotain väärin. Lapsista on ainaista huolta, ja lopulta he itse kulkevat oman tiensä. Teoksen loppupuolella pohditaan sukupolvien jatkumoa, esivanhempien osuutta lapsissa ja heidän perintöään meille. Kokonaisuutena teos on aitoa lyriikkaa, puhutteleva, hieno, ehjä kokonaisuus. Teoksen päälle liimattua tarraa: runoja äidiksi tulemisesta, vähän ihmettelen, sillä, kyllä runoja äidiksi tulemisesta, vaan en ehkä ostaisi ensimmäistään odottavalle tai juuri synnyttäneelle hormonihöyrypäiselle herkälle äitiolennolle tätä kirjaa joululahjaksi, sen verran rosoinen ja kipeä on sisältö. Mutta näin neljän lapsen äidille, joka vatsanahkassaan kantaa päiväkirjaa kaikista neljästä raskaudestaan ja sielussaan jälkeä jokaisesta synnytyksestään, tämä teos on käsikädessä kullkemista ikiaikaisessa äitiydessä ja siihen liittyvässä kivussa ja nautinnossa. Kiitos tästä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *