Keho kantaa tunteita

Minä opiskelen parantamaan. Opiskelen jakamaan sen mitä osaan ja mihin pystyn. Opiskelen luottamaan siihen, että pystyn. Minun työkaluni ja voimavarani ovat minussa itsessäni, vaikka saisin oppia ja tukea myös ulkopuolelta. Siksi minun täytyy aivan ensiksi tutustua itseeni ja keskittyä itseni parantamiseen. Jokainen meistä kantaa kehossaan ja mielessään menneiden kokemusten rikkautta ja taakkaa, omien ja toisten. Siksi kehoa ja mieltä on niin tärkeää hoitaa. Vapauttaa painolastia, heittää yli laidan se mitä emme enää tarvitse ja saada voimavaramme esille. On tärkeää saada energia jälleen virtaamaan ja tunnekehomme avautumaan.

Koska haluan rohkeasti parantua, olen itse tällä hetkellä erilaisissa hoitoprosesseissa. Minulla on aivan erinomaisia kehonhuoltajia, mutta he eivät koskettaneet tunnekehoani vaikka toki kehonhuoltokin vapauttaa tunteita jumien hellittäessä esimerkiksi lihaksissa. Silti sellaisessa työssä intentio on aseteltu eritavalla kuin nimenomaan tunnekehoa hoidettaessa.

Valitsin Antti Leponiemen Lepomieli-hoitolan tunnekeho-hoidon kokonaisvaltaisen hoidon saamiseksi. Olin valmistautunut hoitoon muutamilla itse valitsemillani ”esihoidoilla”. Kävin Antin pitämässä kaakaoklubissa ja annoin kaakaon tukea minua itseeni sukeltamisessa, keskukseen löytämisessä ja rentoutumisessa. Huomasin kaakaon myös tukevan intuitiotani ja tiesin paremmin kuinka voisin hoitaa itse itseäni. Luotin käsieni voimaan ja tein rentouttavaa itsehoitoa niille osille kehoani, jotka eniten kaipasivat huomiotani. Antti kannattelee kaakaopiiriä kauniisti läsnäolollaan ja ohjauksellaan, jotta jokaisella olisi turvallinen ja hyvä tila uppoutua itseensä. Kaakao on hyvä tuki ja suunnannäyttäjä, joka tuo olennaisen äärelle ja häly unohtuu. Suosittelen kaakaon virtaa kaikille, jotka haluavat sukeltaa syvemmälle.

Lisäksi kävin Gabriel Sydänvirran luotsaamassa ja ElinMaria Anderssonin minulle tekemässä Aquahara-hoidossa. Siinä sain olla kannateltava ihmiselle niin läheisen, jo kohdusta tutun elementin, veden varassa. Lisäksi Aquahara-hoidossa saa olla täysin toisen ihmisen pideltävänä. Hoidossa siis kellutetaan ja uitetaan hoidettavaa henkilöä kannatellen niin, että hän pääsee totaaliseen rentouden tilaan. Itse koin hoidon hyvin rentouttavana ja tässä tilassa koin paljon anteeksiantoa, niin itseäni kuin läheisiäni kohtaan.

Näiden rentouttavien ja avaavien kokemusten jälkeen olin valmiimpi antautumaan tunnekeho-hoidolle ja sen vaikutuksille. Antilla on vastaanotto Tampereen keskustassa harmonisissa ja rauhallisissa tiloissa. Sain ensin kertoa miksi olen hakeutunut hoitoon ja mikä elämäntarinani pääpiirteittäin on. Sitten asetuin hoitopöydälle ja yritin vain hengitellä itseni antautumaan hoidolle. Antti hoiti ensin päätäni ja kallonpohjaani intuitiivisella kosketuksellaan välillä höyhenenkevyesti, välillä voimakkaammin hieroen ja painellen. Kun loppumaton perheenäidin to-do-lista tulvi mieleeni, alkoi kosketuskin tihentyä ja to-dot oli taas helpompi hengitellä syrjään. Hiljakseen Antti myös kehotti minua päästämään irti, kun hän koki vastustusta kehoni tasolta.

DSC05487.JPG

Antti työskentelee taitavasti ja hyvin intuitiivisesti, ollen jatkuvassa kommunikaatiossa hoidettavan kehon kanssa. Kaikki tehdään kehon ehdoilla ja sen tahdilla, eikä hoidon kulkua voi näin ollen määrätä etukäteen. Kosketus kaikkine vaihteluineen tuntuikin juuri tältä ja Antti löysi kertomatta kipeimmät kohtani.

Vähitellen siirryttiin enemmän lantioon ja jalkoihin, missä itselläni on paljon kireyksiä. Näillä alueilla tuli vastaan myös enemmän vastustusta, mutta Antin hyvässä ja läsnäolevassa ohjauksessa pystyin sallimaan hoidon vaikutusten ulottua minuun syvemmillekin tasoille. Paljon tunteita, ikävää ja surua sekä erilaisia mielikuvia nousi mieleeni hoidon tässä vaiheessa. Kun annoin kyynelten tulla, myös lihakset alkoivat vapautua vähitellen. Näin keho ja mieli toimivat aina yhteistyössä. Työstin hoidon tässä vaiheessa hyvin vanhoja asioita, joita en enää tiennyt kantavanikaan. Suru vaihtui huojennukseksi, sillä niin helpottunut olin voidessani hyvästellä vanhoja asioita kauniilla tavalla.

DSC05477.JPG

DSC05475.JPG

Hoidon jälkeen sain palailla rauhassa tähän hetkeen ja Antti sanoikin, että se on hoidon tärkein kohta. Siltä tuntuikin ja sain itselleni hyvin tärkeän näyn ja tunteen kannattelusta juuri tässä lopun rentoutuneessa ja pysähtyneessä hetkessä.

Hoidon jälkeen olo oli unelias, mutta helpottunut ja kevyt. Antin läsnäolo ja taitava kosketus on ihmeellisen parantavaa. Suosittelen hoitoja kaikille, joilla on jumeja kehon ja mielen alueella ja halua päästä vihdoin eteenpäin kevyemmin ja virtaavammin.

Antti on tantraohjaaja, hyvinvointivalmentaja ja tunnekehohoitaja. Hänen intohimonsa on auttaa ihmisiä voimaantumaan ja ymmärtämään, ettemme ole ulkoisten olosuhteiden uhreja. Luot itse oman todellisuutesi.

Lisätietoa Antista ja hänen palveluistaan http://www.lepomieli.fi/

Hyvinvointi Mieli