Savipöllöjä ja merileviä
Ahvenanmaan maakuntamuseossa Maarianhaminassa saman katon alla on oikeastaan kaksi museota, kulttuurihistoriallinen museo ja taidemuseo. Työkaverin nuorison kuvaamataidon työ oli esillä taidemuseon näyttelyssä, jossa oli lukionuorison töitä enemmänkin. Työkaverin nuoriso on oikein mukavaa nuoriosa, niin johan nuorison muovaamaa pöllöä piti lähteä katsomaan.
Samalla tuli katsottua muutkin näyttelyt, kun kerran pääsylippu tuli hankittua. Aikuisille hinta oli kympin, mikä nykyisellään on melko kohtuullinen hinta. Nähtävänä oli kulttuurihistoriallisen perusnäyttely, merilevistä kertova vaihtuva näyttely sekä taidemuseon puolella jo mainittu lukiolaisten näyttely sekä museon kokoelmista koottu näyttely.
Kulttuurihistoriallisen museon perusnäyttelyä olen aina pitänyt melko ikävystyttävänä, vaikka näyttelyssä onkin muutamia sangen kiintoisia esineitä. Historiallinen apteekkimiljöö on näyttelyn parhaimmistoa.
En ollut asiaa pohtinut, mutta nyt tuli mieleen muuan ajatus perusnäyttelyn esillepanosta. Se tuo mieleen takavuosien ei niin järin hienojen kauppaliikkeiden näyteikkunat, joihin oli tungettu tavaraa nähtäväksi niin paljon kuin vain ikinä saadaan mahtumaan. Tavararivistö vitriinissä ei muutu kertovaksi dioraamaksi sillä, että taustalle on laitettu jokin kuvasuurennos.
Lapsille ja lapsenmielisille oli pari puuhanurkkausta. Eckerön posti- ja tullitalossa aiemmin ollut postireittiaiheinen lautapeli on tuotu maakuntamuseoon.
Merileväaiheinen näyttely sitä vastoin oli yllättävänkin kiehtova. En olisi varmaankaan mennyt museoon eritoten merilevänäyttelyä katsomaan, mutta kun nyt kerran olin siellä, tutustuin siihenkin. Muuten informatiivisessa näyttelyssä olisi voinut kertoa selvemmin myös sen, missä Husön tutkimusasema oikeastaan sijaitsee. Eli Finströmin Bergössä. Merilevistä oli hyviä kuvia ja jännittäviä tietoja. Oli myös merilevien inspiroimaa taidetta.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin pääsee käymään. Menee museoon katsomaan jotakin tiettyä näyttelyä ja sitten jokin muu näyttely onkin se, joka osoittautuu museon tarjonnasta kaikkein kiinnostavimmaksi.
Taidemuseon puolella oli tämä lukiolaisten näyttely nimeltä Framtidstro, hopp och kärlek. Kokoelmien tuuletusnäyttely on tainnut poistua kuun vaihteessa. Sen tilalle tulee kuun puolessa välissä Karl Emanuel Janssonista näyttely. Kokoelmista oli kaivettu esille hyvin monenlaisia teoksia. sekä tunnettujen tekijöiden että vähemmälle huomiolle jääneiden taiteilijoiden tuotantoa. Toiset olivat viehättävämpiä kuin toiset.
Ehkä liikuttavin oli rujoudessaan Joel Petterssonin (1892-1937) Kissanukke. Pettersson oli elinaikanaan väärin ymmärretty taiteilija. Hänen kuvataiteensa ei saanut tuolloin arvostusta ja muutenkin hänen elämäntarinansa on melko surullinen. Petterssonin kaunokirjallisia teoksia julkaistiin vasta 1970-luvulla kirjailija ja pappi Valdemar Nymanin (1904-1998) myötävaikutuksella.
Täälläkin oli lapsille puuhanurkkaus ja museon maskotin Busiksen seikkailuista taidemaailmassa kertovia kirjoja. Kirja on tosi ärsyttävällä tavalla opettavainen. Niitä on päätynyt museon rappusilta näkyvän Emmaus-kirpputorin hyllyyn useampi kappale. En yhtään ihmettele, ei taatusti olisi ollut minunkaan lapsuuteni lempikirja, jos olisin nykyhetken lapsukainen. Jos ihmetellään, miksi lapset ja nuoret eivät lue, niin joskus vika voi olla myös eräissä kirjoissa eikä pelkästään ajankäytön ja harrastusten toismuutteellisuudessa.
Lukiolaisten näyttelyssä oli pieniä tupia, naamioita tai sellaiseksi tulkitsemiani töitä ja leegio savitöitä. Siellä oli useampikin pöllö. En tiedä ollenkaan, mikä pöllöistä oli työkaverin nuorison käden jälkeä, mutta ihan hauska näyttely kyllä.
