Tukholmaan Eckerön kautta

Piti testata Eckerö Linjenin kautta reissaaminen Tukholmaan ja takaisin. Laivamatkan ja liityntäbussin varaaminen kävi kätevästi netissä. Terminaalissa varausnumeron perusteella sai lähtöselvitysautomaatista lipun ja henkilöllisyys tarkastettiin ennen kuin pääsi putkeen. Myös autoilijoita oli sankka joukko menossa naapurimaahan.

Matka Eckeröstä Grisslehamniin kesti pari tuntia, Bussiyhteys Tukholman Cityterminaleniin reilut pari tuntia. Kuljettaja kysyi aluksi, onko kukaan matkustajista jäämässä pois ennen Cityterminalenia, haluaako joku jonnekin muualle. ”Till Spanien”, eli joku huikkasi haluavansa Espanjaan.

Grisslehamn näytti oikein kauniilta. Bussi ajeli pitkään kapeita ja kiemuraisia maanteitä maaseudulla. Puoli kahdentoista aikaan kyyti oli perillä Tukholmassa.

Sitten ostoksille. Työkengät olivat ostoslistalla pääasia ja ne löytyivätkin.

Murkinoiminen sujui Vanhassa kaupungissa kahvila Novassa. Lohi-pinaattipiirakka oli maukasta ja sen kanssa sai leipää ja salaattia.

Seuraavaksi olisi pitänyt saada aika kulumaan, kun pakolliset oli saatu hoidettua. Eduskuntatalossa olisi ollut kiertokäyntejä, Kuninkaan linnan pihalta kuului torvisoittoa. Se loppui heti, kun lähti sinne päin.

Käyntikohteeksi valikoitui kuitenkin komea pytinki, jonka fasadissa komeili kultakirjaimin National museum. Kyseinen museo on kansallismuseon yksiköistä  taide- ja designmuseo.

Museon säilytyslokeroiden kanssa en tullut juttuun. Niissä oli ovessa ohjeet, miten lokero lukitaan sähköisellä numerolukolla. Joo, hieno homma. Olisi kyllä ollut kiva saada lokeron ovi ensin auki, että sinne voi laittaa jotakin ja sitten lukita se ovi. Kokeilin ovia, joiden lukossa oli näkyvillä vihreä täplä, jonka olisi voinut kuvitella tarkoittavan sitä, että lokero on vapaana käytettäväksi. Näitä ovia en saanut aukeamaan. Henkilökuntaa ei tietenkään ollut missään.

En sitten laittanut takkia tai laukkua säilytyslokeroon. Kukaan museovahti ei laukustani huomauttanut. Ulko-ovella oli ohjeistus, minkä kokoiset laukut ovat sallittuja ja koska laukkuni ei ollut suuren suuri, se oli kait sallituissa mitoissa.

Museon aulaan tuli morsian. Siis nuori nainen hääpuvussa ja täydessä tällingissä. Sulhasta ei kyllä näkynyt missään, sen sijaan morsiamen seurana oli mustapukuisia naisia, jotka auttelivat laahuksen kanssa. Hetken päästä morsian teki suunnilleen u-käännöksen ja poistui. Mistä oli kysymys, jäi arvoitukseksi.

Nähtävää oli paljon. Vaihtuvana näyttelynä oli romantiikka. Siinä oli sekä romantiikan ajan taidetta sekä esineistöä ja nykytaidetta. Toinen vaihtuva näyttely esitteli amerikkalaista modernia taidekäsityötä.

Näyttelytekstit oli paljoltikin sijoitettu omituiselle korkeudelle, enintään polven korkeuteen. Niitä lukeakseen oli siis kumarreltava ja pyllisteltävä tai kyykittävä. Konttaaminenkin olisi varmaan ollut sopiva tapa saada silmänsä sopivalle korkeudelle. Tällaista tekstien sijoittelua on näkynyt kyllä suomalaisissakin museoissa, etenkin jonkin museota kohdanneen uudistuksen jälkeen. Ihmetyttää vain, ketä tällainen näyttelytekstien sijoittelu palvelee. Konttausikäiset eivät pääsääntöisesti ole lukutaitoisia ja pyörätuoliväellekin tekstit ovat liian alhaalla. Järkevämmälle katselukorkeudelle saadaan tietysti mahtumaan enemmän näyttelyesineitä, jos tekstit sijoitetaan jonnekin muualle. Jätin siis pääosan teksteistä lukematta.

En ole varma, löysinkö kaikki yleisölle avoinna olleet näyttelytilat. Joissakin paikoissa lattiassa oli nuolia osoittamassa kiertosuuntaa, joissakin paikoissa ei. Yleensä nuolen lattiassa huomasi, kun tuli sitä kohti vastakkaisesta suunnasta eli oli kiertämässä näyttelyhuonetta juuri päinvastoin kuin näyttelyn suunnittelija on tarkoittanut. Tuntui, että aina pyörii siellä väärin päin ja on muutenkin tyhmä ja maalainen. Eli jos koet, että ongelmasi on liian vankka itsetunto, niin sinne vaan visiitille.

Pysyviä näyttelyitäkin siellä luonnollisesti oli. Muotoiluosastolla oli myös Alvar Aaltoa. Ylipäätään oli yllättävää kuinka kansainväliset kokoelmat tällä museolla on. Maalaustaidetta oli paljon Keski-Euroopastakin. Olin jotenkin otaksunut, että näyttelyt painottuisivat ruotsalaiseen taiteeseen ja muotoiluun. Nykytaide olikin pääasiassa ruotsalaista, sen sijaan esimerkiksi barokki oli järkiään tuontitavaraa. Ruotsin suurvaltakaudella hienouksia on hankittu Euroopasta.

Museokaupassa oli oikein ystävällinen henkilökunta. Postikorteissa oli romantiikkanäyttelyn osalta panostettu myös kaameisiin aiheisiin,. Romantiikan ajan taiteessa ei herkuteltu pelkästään hempeydellä, vaan myös kamaluuksilla. Taiteilijat olivat maalanneet muun muassa mestattujen irtopäitä ja muita tämän tapaisia aiheita, jotka nykyäänkin kelpaisivat sensaatiouutisiin. Museo taas oli nähnyt hyväksi teettää postikortteja näistä dokumentaarisista maalauksista. En sitten ostanut irtopääpostikortteja.

Mielessä kävi hiukan sekavan tuntuisen museokäynnin jälkeen, että olisiko kierros eduskuntatalossa ollut kuitenkin viihdyttävämpi ja kenties jotenkin jäsennellympi asiakokonaisuus. Upeita esineitä ja taidetta museossa kyllä oli.

Rupesin palailemaan Cityterminaleniin. Ei ollut kiirettä, mutta ei ollut niin pitkää aikaa, että olisi kannattanut enää erikseen lähteä muita nähtävyyksiä katselemaan. Klarabergsviaduktia lähestyessä kuului mekkalaa. Siellä huudettiin iskulauseita, joista ei saanut selvää. Jokin mielenosoitus oli käynnissä. Mielenosoituksen pääsi kuitenkin ohittamaan, koska mielenosoittajat pysyttelivät tietyllä alueella ja käyttäytyivät rauhallisesti, eikä heistä ollut haittaa millään tavalla. Mieltä osoitettiin Iranin naisten aseman puolesta.

Kadulla joku tumma nainen antoi minulle kirjan Den stora striden ja luulin sen liittyvän mielenosoituksen aihepiiriin. Kiitin ja perästä päin totesin, ettei kirjalla olekaan mitään tekemistä Iranin naisasian kanssa. Se oli jokin uskonnollinen teos, jonka julkaisijatahosta ei kirjasta oikein löydy mainintaa, mutta englanninkielinen alkuteos on ilmestynyt 1911. Googlettamalla selvisi, että kirjan kirjoittaja Ellen G. White (1827-1915) oli yhdysvaltalainen adventisti. Näinkin voi käydä.

Aika moni, joka oli tullut samalla laivalla Eckeröstä Ruotsin puolelle, palaili myös samalla laivalla. Ahvenanmaalta on käyty satoja vuosia kauppa-asioilla Tukholmassa eikä se käytäntö ole miksikään muuttunut. Sieltä tultiin muun muassa Gina Tricot’n, Nellyn ja Intimissiman kassien kanssa. Kuka oli käynyt antikvariaatissa, Åhlénsin tavaratalossa, kuka missäkin tekemässä tarvitsemiansa hankintoja.

Paluumatkalla Grisslehamnin bussiin nousi kaksi Securitaksen vartijaa. He kyllä torkkuivat autossa. Syy, miksi autossa oli turvallisuushenkilökuntaa selvisi Grisslehamnin satamassa. Myös Uppsalasta tulevassa ja muissakin satamaan ajavissa liityntäbusseissa oli vartijat mukana. Syy emme olleet me, jotka olimme menossa laivalle, vaan ne, jotka olivat tulossa laivalta. Laivaan pääsyä odottavat ja laivasta maihin nousevat olivat eri käytävillä, mutta käytävien väliseinässä oli ikkunoita. Niistä näkyi hyvin, miten iltalaivalla Eckeröstä tulevien joukossa oli niitäkin, jotka olivat jo tukevasti tinassa. Myös kaljalastien kanssa tulijoita riitti. Aamupäivän bussissa, jolla matkustimme Tukholmaan, ei ollut vartijoita.

Tässä porukassa, joka oli käynyt päivän åståsmatkalla Tukholmassa, ei kännikäisiä näkynyt. Muitakin asioita oli naapurimaassa hoidettu. Samalla laivalla oli aamulla mennyt junioriurheilijajoukkue pelimatkalle Ruotsiin. Nyt pojat palailivat iltalaivalla Ahvenanmaalle.