Mont Saint-Michel
Vaihto-oppilasvuoteen kuuluu varmaan jokaisen kohdalla niitä hetkiä, kun kielimuuri, kulttuurierot sekä kilometrit kotimaahan tekevät olon vähän yksinäiseksi. Silloin ainakin musta tuntuu tosi, tosi hyvältä tietää, että ihan lähellä on tyyppejä, jotka käyvät läpi samoja juttuja ja jotka välittävät susta yhtä paljon kuin sä välität heistä. Yhteistä on tosi paljon huolimatta siitä, että vielä kuusi viikkoa sitten meidän välillämme oli tuhansia kilometrejä.
Puhun tietysti mun lempparityypeistä, muista vaihto-oppilaista, joiden kanssa mä vietin viime lauantain ja sunnuntain Normandian Mont Saint-Michelissa!
Reilun sadan vaihto-oppilaan tapaamisessa liput liehuivat, kielet vaihtuivat lennosta ja D1650:n, sattumoisin Bretagnen piirin, ollessa paikalla juoksuhiekka ja muta roiskuivat. Juurikin meidän kanadalaiset keksivät ensimmäisenä pomppia juoksuhiekassa, mikä johti siihen, että jokainen polviaan myötä mutaan uponnut tarvitsi neljä apuria päästäkseen takaisin pinnalle, ja juurikin me uhrasimme vaatteemme mutataistelulle ja meressä uimiselle. Paikalla olleet kolme muuta districtia oppivat tuntemaan meidät niinä, jotka pyörivät mudassa, ja me olimme tosi ylpeitä itsestämme!
Mutaepisodin lisäksi lauantaina päästiin illalliselle sekä tanssimaan: ateriaa odotellessa kansantanssiryhmä opasti meitä alueen perinteisten tanssien saloihin, kun taas myöhemmin illalla suomityttö oppi latinoilta siitä, miten ruokasaliin kyhätyssä diskossakin voi pistää lanteet pyörimään. :D Tällä kertaa en kuitenkaan ollut ainoa laatuani, vaan sain tavata kolme muutakin suomityttöä! Tuntui niiin hyvältä jakaa kokemuksia muiden pohjoisen tyttöjen kanssa, mutta olin vähän järkyttynyt huomatessani, miten haastavaa oli käydä suomenkielinen keskustelu ensimmäistä kertaa viiteen viikkoon! Kyllähän mä käytän sitä yhä päivittäin kirjoittaessani, kuunnellessani musiikkia ja toisinaan skypettäessäni, mutta ilmeisesti on ihan eri juttu puhua kasvokkain ja vieläpä tuntemattoman ihmisen kanssa. Maamme-laulu ei kuitenkaan tuottanut ongelmia (kun toinen säkeistö jätettiin pois, heh), kun tuli Suomen vuoro edustaa itseään illallisella!
Sunnuntaina pääsimme näkemään, ettei nätti ulkokuori pettänyt, vaan Saint Mont-Michel näytti tosi kivalta myös itse saarelta käsin, huolimatta siitä, että koko paikka pyöri turistien varassa. Pakko tunnustaa, että olisin ehkä saanut paikasta vielä enemmän irti, jos yöunet olisivat olleet vähän pidemmät, mutta kaipa c’est la vie! Paluumatkalla auton takapenkillä nuokkuikin erittäin nuutunut mutta myös erittäin onnellinen tyttö! 
Terkkuja kotiin!
PS. Vielä kuuden viikon ja tämän reissunkaan jälkeen en ole ottanut (vähän rikkinäisellä) kamerallani yhtäkään kuvaa! Sainkohan viime vuonna Hellot-yliannostuksen :D