ti 22.8. klo 11.55

Viikon päästä tiistaina, tähän aikaan, mä oon juuri saapunut Charles de Gaullen lentokentälle Pariisiin. Voi olla, että oon jo löytänyt muut vaihto-oppilaat, tai voi olla, että seison keskellä kenttää silmät suurin piirtein lautasen kokoisena. Siitä, mitä sitten tapahtuu, mulla ei oo pienintäkään aavistusta. Kaikista jännintä on varmaan nähdä, miltä musta tuntuu juuri silloin sillä valtavalla lentokentällä – itkenkö mä vielä hyvästejä Helsinki-Vantaalla vai hymyilenkö innostusta niin leveästi, että poskiin sattuu?

Vielä kolme viikkoa sitten vaihtovuosi tuntui kamalan kaukaiselta, mutta se johtui siitä, että matkasin Hennan kanssa ympäri Pohjois-Norjaa. Päivänä, jona Ranskaan lähtöön oli 30 päivää, torkuin teltan ulkopuolella makuupussissani pienen norjalaiskylän kupeessa. Joka puolella kylää kohosi vuoria – pois pääsi vain vuoren sisällä kulkevaa tunnelia pitkin – paitsi siellä, missä heinikko päättyi rantakiviin, joita vasten iskivät Jäämeren aallot. Niiden pauhu sekoittui ohueen päiväuneen, ja mä haaveilin merenrantakaupungista, josta tulisi pian mun koti.

Sitten palasin kotiin ja kauhistuin kaikesta siitä, mitä vielä oli tehtävänä! Siitä on kohta kaksi viikkoa ja oon vieläkin aika kauhistunut, sillä oon jo ehtinyt omaksua ranskalaisen tyylin lykkää asioita vähän myöhemmäksi. Toisaalta en kadu yhtään niitä skootteriajeluita, Disney-leffailtoja ja kahvitteluhetkiä, joita mulle tulee ehkä ensi vuonna ikävä.

—

Sometimes you can nap in Norway, prepare yourself for your exchange and do all the things you’re gonna miss next year in just one month!