Huhkimista Hinterstoderin rinteissä
Viikko sitten maanantaina siskoni ja paras ystäväni olivat täällä vieraanamme viimeistä päivää. Koska sunnuntaille suunniteltu pidempi vaellus jäi toteuttamatta, kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, päätimme lähteä maanantaina patikoimaan Hinterstoderiin.
Steyristä ajomatkaa kertyy noin tunnin verran ja tie kulkee lähes koko matkan Steyr-joen vierustaa pitkin. Hinterstoder on paikallisten mukaan ”pieni” laskettelukeskus, jota ympäröivät vuoret kohoavat parhaimmillaan noin 2300 metriin. Kylään saapuessamme lähdimme ajamaan panoramatietä ylöspäin 1400 metrissä sijaitsevalle Hutterböden:in ”välietapille”. Täytyy sanoa, että kyllä siinä sai rystyset valkoisena rattia rutistaa kun ajelimme tietä ylöspäin siitäkin huolimatta, ettei se oikeasti ollut mitään verrattuna Norjan vuoristoteihin… Ylös päästyämme jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään.
Koska olimme laskettelukeskuksessa, patikointireitit kulkivat laskettelurinteiden lomassa sekä rinteiden välisillä metsäkaistaleilla. Korkeimmillaan kävelimme noin 1700 metrissä. Reissun tavoitteena oli, että tytötkin olisivat päässeet näkemään upeat ympäröivät alppimaisemat mutta yllätys yllätys sää oli niin pilvinen, että hädin tuskin näimme lähtöasemalle. Kävelimme noin kolme tuntia ja askelmittarin mukaan matkaa tuli noin 7 kilometriä. Sonjan puhelin mittasi myös korkeuseroja ja sen mukaan olimmekin noussut päivän aikana noin 80 kerrosta ylöspäin, jos kyseessä olisi ollut kerrostalo. En tiedä miten paikkaansa pitävä se tieto on, mutta mielenkiintoinen kuitenkin.
Amerikkalaiset vaihtarikaverimme olivat käyneet Hinterstoderissa edellisenä viikonloppuna ja postanneet mielettömän upeita kuvia Facebookiin. He tosin olivat patikoineet hieman eri alueella kuin me ja käyneet myös Steyr-joen alkulähteellä, joka sijaitsee Hinterstoderin kylästä muutaman kilometrin (?) eteenpäin. Täytyy yrittää, jos pääsisimme sielläkin vielä käymään. Aika alkaa kuitenkin käydä vähiin!
Murmeleita emme vielä näillä korkeuksilla tavanneet, mutta sitäkin enemmän näimme valtavan kokoisia kotiloita, smaragdin vihreitä koppakuoriaisia sekä kaksi muumioitunutta Alppisalamanteria. Googlattuani lisätietoja näistä pikkuotuksista selvisi, että ne voisivat elää jopa 10 vuotiaiksi! Ne elävät 400- 2800 metrin korkeudessa ja levinneisyysalue peittää lähes koko Itävallan ja hieman Italian alppejakin. Panoraamatietä ajaessamme vastaan tuli jopa liikennemerkki, joka varoitti salamantereista.
Tiistaiaamuna jouduimme jo sanomaan heipat tytöille, sillä pidennetty viikonloppu oli tullut päätökseen. Viikonloppu oli mielestäni erittäin onnistunut ja olen kyllä niin onnellinen, että sain Sonjan ja Isabellan tänne kylään. Enää 49 päivää jäljellä, että nähdään taas. <3
