Mauthausenin keskitysleiri sekä ruokailua Mostbauerissa

Viime aikoina on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, ettei tämä blogin päivittäminen millään tahdo pysyä perässä. Viikko sitten, ennen Münchenin reissua ESN Steyr, eli paikallinen opiskelijajärjestö, järjesti meille vaihtareille retken Mauthausenin keskitysleirille. ESN sponsoroi koko retken, joten maksettavaksi jäi vain 5 euroa bussimatkasta. Leiri sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Steyristä, joten kyseessä on oikeasti myös tämän alueen ihmisiä koskettanut paikka. Erään opettajamme isovanhemmat kuulemma asuivat melko lähellä keskitysleiriä.

Mauthausenissa jakauduimme kahteen ryhmään ja kiersimme aluetta englantia puhuvan turistioppaan kanssa. Opas oli kotoisin Mauthausenin kylästä ja hän työskenteli vapaaehtoisena oppaana aina muutaman kerran viikossa. Hänellä oli valtavasti tietoa ja kertomuksia leiristä ja siitä, miten se aikoinaan vaikutti Mauthausenin asukkaisiin. 

Mauthausen oli tosiaan natsi-Saksan aikainen keskitysleiri, joka lopulta kasvoi yhdeksi suurimmista työleirikomplekseista. Alaleirejä sijaitsi ympäri Itävaltaa ja Etelä-Saksaa, yksi Steyrissä. Leiri ei niinkään ollut tuhoamista varten, vaan vankeja käytettiin orjatyövoimana kaivoksissa, ase- ja ammustehtaissa, suihkuhävittäjien kokoonpanotehtaissa sekä kivilouhoksissa. Yksi näistä kivilouhoksista sijaitsi aivan Mauthausenin leirin kupeessa. Vangit olivat pääasiassa poliittisia vankeja, eikä sitä niinkään ollut tarkoitettu juutalaisten tuhoamiseen kuten esimerkiksi Auschwitz.

Sen lisäksi, että oppaamme kertoi kaikista niistä kauheuksista joita vangeille tehtiin ja kuinka heitä kohdeltiin, hän toi esille myös sen toisen puolen. Sen mistä yleensä mistään et kuule, siitä ei puhuta. Hän kertoi niistä ihmisistä, jotka työskentelivät leirillä ja niistä jotka tiesivät leirin tapahtumista mutta joutuivat kääntämään katseensa. Heitä oli paljon, niin vartijoita, virkailijoita, farmareita, jotka veivät leirille ruokatarvikkeita ja niin edelleen. He olivat myös ihmisiä. ”Työsuhde-etuna”, jos sellaista sanaa voi tässä yhteydessä edes käyttää, heillä oli leirin ulkopuolella uima-allas ja jalkapallokenttä. Jotta he voisivat saada hetkeksi hengähdystauon kaikesta, jota joutuivat työpäivän aikana katsomaan ja kokemaan. 

Jalkapallokentän vieressä oli leirit sairastuneille vangeille. Koska lääkkeet olivat kalliita ja sairastuneita tulisi jatkuvasti lisää, niitä ei annettu vaan vangit kuolivat yksi toisensa jälkeen. 

Kylän asukkaat tiesivät tapahtumista. Vangit jäivät pois junista keskellä kaupunkia, joten oli selvää että leirin tapahtumat olivat yleisesti tiedossa. Kyläläiset kävivät jopa katsomassa jalkapallo-otteluita, joita järjestettiin keskitysleirin muurien vieressä. Opettajamme, jonka isovanhemmat asuivat Mauthausenissa oli kysynyt isovanhemmiltaan tapahtumista ja siitä, miksei niihin puututtu. Vastaus oli, että heillä oli omiakin ongelmia. Niin kammottavalta kuin se nykypäivänä kuulostaakin, siihen aikaan ei voinut luottaa keneenkään. Sen vuoksi kukaan ei puhunut muurien takana tapahtuvista asioista, riskinä oli joutua itse leirille. Muutaman kerran vankeja pääsi karkuun leiriltä, osa lähellä sijaitsevista maataloista ilmiantoi heidät, osa piilotti ja tarjosi turvaa tai ainakin auttoi eteenpäin.

Pienen matkan päässä jalkapallokentästä sijaitsi Mauthausen Memorial park, jonne useat eri maat ovat lahjoittaneet patsaita ja taideteoksia uhrien muistoksi. Memorial park sijaitsee leirin pääsisäänkäynnin edessä ja sen vierestä lähtee polku ”Kuoleman portaille”. 

Kuoleman portaat johtavat kivilouhokselle, jossa vangit työskentelivät. Portaat olivat kapeat ja jyrkät, eikä niiden alaspäin kävely tuntunut itsestänikään mukavalta saati sitten, että olisi kävellyt niitä ylöspäin reilusti aliravittuna ja heikkona valtava kivenmurikka selässä. 

Leirin muurien sisällä sijaitsivat puusta rakennetut asuinparakit, kuulemma näistä oli jäljellä enää vain murto-osa. Toiminta keskitysleirillä oli samanlaista kuin leireillä yleensä, joten jätän siitä kertomatta. Leirillä tehtiin samalla tavalla valintaa heikkojen ja vahvojen välillä kuin muillakin leireillä, myös täällä oli kaasukammio, tosin huomattavasti pienempi kuin Auschwitz-Birkenaussa. 

Mauthausenin museossa oli muistohuone, jossa oli tarinoita ja valokuvia leirin asukkaista. Museoreitin lopussa oli ”The room of Names”. Tarkkaa lukumäärää leirillä kuolleista ihmisistä ei koskaan ole saatu selville, mutta niiden 81 000 ihmiset nimet, jotka tunnettiin, löytyvät tästä huoneesta. 

 

Kierros kaiken kaikkiaan oli hyvin opettavainen ja jälleen kerran sai ajattelemaan kaikkia niitä asioita, joista olen kiitollinen. 

————————————————————————————————————————————-

Mauthausenin jälkeen hyppäsimme takaisin bussiin ja matkustimme jonkin matkan päässä sijaitsevaan Mostbauer Deisingeriin lounaalle. Mostbauer on maatilan yhteyteen rakennettu ravintola, johon ruoka tulee pääasiassa maatilalta. Siellä tuotetaan myös maatilalla tehtyä alkoholijuomaa nimeltä Most. Ihan tarkkaan en osaa kertoa mitä se on, mutta mausta tulee mieleen vähän siiderin ja viinin sekoitus? Omenasta se kuitenkin useimmiten ilmeisesti valmistetaan. Oma ruoka-annokseni oli leipä, jonka päällä on erilaisia kinkkuja, juustoja sekä piparjuurta, salaattia ja tomaattia. Annos oli todella herkullinen ja täyttävä, kuulemma myös erittäin perinteinen itävaltalainen annos. 

Lähiaikoina pääsemme myös uudelleen syömään Mostbaueriin, sillä käymme Austrian Culture & Civilization kurssin kanssa tutustumassa paikalliseen maatilaan. 

Steyriin saavuttuamme kävimme vielä porukalla hakemassa jäätelöt Buburuzasta, josta saa ehkä maailman parhaimmat jäätelöt ikinä! Ne ovat 100% luonnollisista aineksista valmistettuja ja valikoima vaihtelee päivittäin sillä yrittäjät tekevät jäätelöt ymmärtääkseni aivan itse. Kevään aikana jäätelöitä onkin mennyt yksi jos toinenkin massuun. :p 

Kaiken kaikkiaan päivä oli todella mukava, opettavainen ja jopa sää oli mielettömän hyvä, melkein 30 astetta lämmintä! Yleensä muita vaihtareita tulee tavattua vain koulussa tai sitten keskiviikon studentspubissa tai viikonloppuiltoina, joten oli mukava päästä viettämään aikaa hieman erilaisissakin merkeissä.