Maakuntamatkailulla Garstenissa

Hellou!

Täällä ollaan kateellisena katseltu kuvia Suomeen saapuneesta lämpöaallosta, mutta näyttää siltä (toivon) että se olisi nyt saapumassa tännekin! Eilen saimme jännittää alkaako Enns tulvia kun veden korkeus joessa nousi pitkästä aikaa hyvin korkealle ja virtaus voimistui huomattavasti. Vesi oli noussut keskiviikkoaamu kello kuuden ja kahdentoista välissä 1,5metriä. Viime yön aikana tilanne vesi oli kuitenkin jo laskenut taas ”normaalille tasolle”. Veden korkeus vaihtelee päivittäin siten, että korkeus on n. 200-350cm ja nyt vesi nousi 400cm:iin. Tulvan varoitusraja on 470cm ja hälytysraja 520cm, joten aika kaukana se vielä kuitenkin oli.

13148475_10154201990539824_484718502_o.jpg

Tänään päivällä lueskelimme Quality Managementin tenttiin ja täytyy sanoa, että se ei tule olemaan helppo. Valtava määrä uutta sanastoa, vaikka aihe on sinänsä tuttu kun olemme samankaltaisen kurssin käyneet jo aiemminkin. Täytyy siis ehkä heittää hyvästit muille viikonloppusuunnitelmille, vaikka hiukan meitä kiinnostaa käydä tutustumaan Losensteinin linnaan, joka sijaitsee tässä melko lähellä. Katsotaan miten lukemiset edistyy…

Aurinko alkoi paistamaan, joten päätimme ottaa pienen tauon opiskeluista ja lähteä lenkille. Sää oli mitä parhain, suuntasimme tällä kertaa viereiseen kylään Garsteniin. Reitti kulki ensin Enns-joen varttapitkin muutaman kilometrin, jonka jälkeen kiipesimme lehmälaidunten läpi mäen päälle. Täällä jotenkin valtavasti ihastuttaa luonnon läheisyys ja se, että maatiloja on tosiaan ihan muutaman kilometrin päässä keskustan vilinästä. Kaikilla lehmillä oli kaulassa kellot, jotka kilisivät ruohotuppojen nyhtämisen tahtiin.

13128793_10154201990974824_768814752_o.jpg

Tämä kisu oli valtavan huomion kipeä ja meidät huomatessaan juoksi saman tien kerjäämään rapsutuksia. 🙂

13140498_10154201990969824_1705774475_n.jpg

Alla olevassa kuvassa, joen toisella puolella näkyy St. Ulrichin kirkko, josta muistaakseni joskus kirjoitin tännekin? Jos en, niin kävimme siellä kävelemässä joskus maaliskuussa. St. Ulrichista lähtee muutamia vaellusreittejä, joihin meidän olisi tarkoitus lähteä tutustumaan nyt lähiviikkoina.

13140638_10154201990489824_1794538355_n.jpg

Maatilakukkulan toisella puolella avautuikin heti Garstenin kylä. Löysimme ulkouima-altaita, jotka pitää käydä kyllä testaamassa kunhan sää pysyvästi lämpenee. Kävimme keskusaukiolla, jossa sijaitsee 1080-1082 rakennettu luostarikirkko. Kirkon tornit ovat samaan tyyliin rakennettu kuin tässä Stadplatzilla sijaitsevan kirkon tornit.

13140628_10154202110379824_1734475675_n.jpg

Yllätykseksemme bongasimme samasta rakennuksesta myös valtavan kokoisen vankilan! Tätä ensimmäistä kuvaa ottaessa en sitä vielä tajunnut,  mutta kun kiersimme rakennuksen toiselle puolelle näimme melkoiset aidat rakennuksen ympärillä. Kotiin päästyäni otin tietysti hieman selvää pikasta, ja selvisi että se on sijainnut luostarin vanhoissa rakennuksissa vuodesta 1851 lähtien. Vankila on yksi harvoista vankiloista Itävallassa, jossa säilytetään elinkautisvankeja ja mm. Josef Fritzl istuu siellä. Huh, melkoisia yllätyksiä sitä löytääkin kun lähtee vähän tutkimaan.

13170707_10154201990454824_1001955081_o.jpg

13199455_10154201991079824_974441472_o.jpg

Kotiin päin kävellessä jännitimme sorsapariskunnan puolesta, kun he kaikessa rauhassa ylittivät vilkasta tietä. Onneksi autot huomasivat väistää. Olivat lähteneet iltakävelylle uusille seuduille, kuten mekin… Garsten oli hyvin pieni, mutta idyllinen paikka. Ehdottomasti menemme sinne uudestaankin lenkkeilemään ja kesällä uimaan!

Mukavaa viikonloppua teille!

Hyvinvointi Liikunta Mieli Matkat

Vappua Itävallasta käsin

Hyvää vappua Suomeen! Pieni koti-ikävä meinaa iskeä kun missaa yhden parhaista suomalaisista juhlista. Niimpä päätettiin Jussin kanssa juhlia omaa vappua täällä Itävallassa. Harmiksemme kaikki vaihtarikaverimme karkasivat matkoille viikonlopuksi, joten emme voineet heille esitellä tätä hienoa suomalaista perinnejuhlaa muuten kuin instagramin ja snäpin välityksellä.

Perjantaina kävimme Stadplatzilla katsomassa kun keskelle aukiota nostettiin pystyyn Maibaum eli koristeltu puu, jonka latvassa oli pieni kuusi. Unohdin tietenkin ottaa siitä kuvat ja tänään sataa vettä, mutta siitä tulee vähän mieleen ruotsalainen juhannussalko. Perinne on alkanut kuulemma 1500-luvulla ja opettajamme kertoman mukaan puun oksille kiinnitettiin aikoinaan juustoja ja kinkkuja ja se, joka kävi ne hakemassa sai ne pitää. Puun pystytys kesti toista tuntia emmekä sitä ihan koko aikaa jaksaneet seurata, vaan kiertelimme keskustassa  ja kävimme välillä tarkastamassa tilanteen. Koko työ tehtiin käsivoimin pitkien keppien avulla ja jokaisen noston aikana taustalla soitti puhallinorkesteri.

13020620_10154189370184824_1496110920_n.jpg

Lauantaiaamuna sää oli pitkästä aikaa ihanan lämmin ja lähdimme kaupungille jo heti aamusta. Mitään tapahtumia täällä ei eilen ollut, mutta kävimme lounaalla meksikolaisessa ravintolassa sekä ostamassa vappu- ja munkkitarvikkeita. Tein ihka ensimmäistä kertaa munkkeja ja niistä tuli jopa ihan oikean munkin makuisia. Asuntokin on koristeltu serpenttiineillä ja ilmapalloilla.

13090479_10154189370104824_56454657_n.jpg

Tänään on tosiaan taas satanut koko päivän, joten olemme pysytelleet sisätiloissa. Meillä on muuten käynyt mielessä, että onkohan tämä Steyr Itävallan sateisimpia kaupunkeja, nimittäin päivät jolloin täällä ei ollenkaan sataisi ovat harvassa. Toivon kuitenkin, että se vaan kuuluu tähän kevääseen joka voisi jo pikkuhiljaa vaihtua kesäksi.

Ensi viikko menee logistiikan ja Quality Managementin tentteihin lukiessa, sekä muutamaa powerpoint-esitystä tehdessä. Maanantailta loppui nyt yksi kurssi, joten koulua on taas entistä vähemmän, noin 6h viikossa. Hassua, että opintopisteitä saamme tästä keväästä kuitenkin lähes samanverran kuin Suomessa lukukaudesta. Siellä tunteja on valtavasti enemmän!

Mukavaa alkavaa viikkoa Suomeen, toivotaan että hyvät säät jatkuvat sielläkin! 🙂

Ps. Enää 11 päivää ja saan mun lempitytyt tänne kylään pidennetyksi viikonlopuksi!

Hyvinvointi Mieli