Toinen päivä Münchenissä

Heeip!

Perjantaiaamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme heti aamiaisen jälkeen kiertämään vielä kaupunkia. Ensimmäisenä otimme metron Englischer garteniin, suureen puistoon keskellä Münchenin keskustaa. Puisto on tripadvisorin mukaan suosituin paikka Münchenissä ja myös vaihtarikaverimme kehui sitä kovasti, joten pitihän se päästä itsekin kokemaan. Ensinnäkin, se osoittautui aivan valtavan kokoiseksi! Naureskelimme, ettei ole mikään ihme että saksalaiset ovat hyviä jalkapallossa kun heillä on niin valtavasti puistotilaa missä pallotella. Kaikki liikenteen melu kaikkosi samantien kun sukelsi puiston syvyyksiin, ihana paikka. 

per1.JPG

Keskellä puistoa on myös kiinalainen rakennelma nimeltä Chinesischen Turm, tornia ympäröi kymmenet jollei sadat pirtin pöydät, sillä alue tunnetaan myös Olutpuutarhana. Näin aikaisin aamusta alueella ei ollut kuin muutama siivooja, mutta tunnelmaa kannattaisi varmasti käydä haistelemassa iltapäivisin ja/tai iltaisin. Ainakin pöytien määrästä päätellen, hyvin suosittu paikka. 

per2.JPG

Puistossa ei vielä siihen aikaan aamusta ollut kuin muutamia lenkkeilijöitä, mutta voin kuvitella kuinka paljon ihmiset viettävät siellä vapaa-aikaansa. Tilaa on vaikka mihin, pallotteluun, piknikeille, jumppatuokioille, auringon ottoon ja  kuulemani mukaan puiston ristiin rastiin virtaavissa joissa voi nähdä myös surffareita harjoittelemassa! 

per3.JPG

per4.JPG

per5.JPG

Reissun perimmäisenä tarkoituksena oli nauttia ilmapiiristä, pysähdellä ja ihastella eikä ottaa turhaa stressiä nähtävyyksien kiertelystä. Sää oli niin mahtava, että pysähtelimmekin useamman kerran vain istuksimaan puiston penkille lepuuttamaan jalkojamme. Puistokävelyn jälkeen kiertelimme hetken aikaa keskustassa, kävimme Hofbräuhausissa oluella ja viinilasillisella sekä ensimmäistä kertaa eläessäni pääsin Hard rock cafe:en syömään! Hahah, olemme kävelleet se ohi vaikka kuinka monesti milloin missäkin kaupungissa ja maassa mutta tosiaan nyt vasta pääsin maistamaan heidän herkullisia hampurilaisiaan. 

per8.JPG

per9.JPG

Kaksi päivää Münchenissä kuluivat vauhdilla ja paljon jäi vielä näkemättä mutta yhden asian kerkesimme oivaltaa. Nyt ymmärrämme, miksi Wieniä toisinaan sanotaan tylsäksi kaupungiksi! Wien on täynnä toinen toistaan upeampia rakennuksia ja palatsialueita, hyviä shoppailumahdollisuuksia jne.  mutta se taitaa olla niin korkeakulttuuriin nojautuva kaupunki, että ”normaali elämä” on sieltä täysin kaikonnut. Paikallisia ei paljon ydinkeskustassa näy. He oleskelevat jossain muualla, jossain mistä turistit eivät tiedä. He eivät viihdy samoissa puistoissa tai palatsialueilla, eivätkä syö samoissa ravintoloissa. 

per6.JPG

Münchenissä tilanne oli päinvastainen, paikalliset ja turistit jakoivat samat puistot ja samat ravintolat, elämä oli rentoa ja kaikki tuntuivat olevan hyvällä tuulella. Ilmapiiri oli hyvin erilainen, nuorekas ja niin eloisa. Kadut täyttyivät katusoittajien musiikista ja ihmiset olivat aktiivisia. Oli mielenkiintoista, että näinkin lyhyessä ajassa, jonka vietimme Münchenissä pystyimme tekemään havainnon, että kyseessä on kaksi täysin erilaista kaupunkia. Molemmissa on omat puolensa ja matkustelussa onkin parasta se, että pääsee tutustumaan erilaisiin kaupunkeihin ja kulttuureihin. 

per7.JPG

Ihastuin niin kovasti hotelliimme Münchenissä, että tein siitä ihan oman postauksen, jonka ajastin huomisaamulle. Joten, stay tuned! 🙂

kulttuuri matkat

München

Heippa! 

Viime viikolla teimme tosiaan pikaisen visiitin Müncheniin ja niinhän se on, että kun matkustelee paljon on ilmeistä ettei kaikki aina mene ihan suunnitelmien mukaan eikä vastoinkäymisiltä voi välttyä. Meidän (minun…) torstaiset mokailut onneksi kustansivat vain 26 euroa ja tuhansia ylimääräisiä askelia. 

Kaikki lähti siitä kun alkuviikosta klikkailin bussilippuja, erään saksalaisen bussiyhtiön sivuilta, joka operoi myös täällä Itävallassa. Torstaiaamuna lähdimme hyvissä ajoin Linziin, josta kuljetuksen Müncheniin piti lähteä. Edellisenä iltana olin saanut sähköpostiin vielä muistutuksen otsikolla ”Deine busfahrt von Linz nach Salzburg”, eli vapaasti suomennettuna Bussimatkasi Linzistä Salzburgiin (ja siitä edelleen Müncheniin). Katsoin vielä nettisivuilta ohjeet pysäkistä, jolta kuljetuksen pitäisi lähteä ja osoitteeksi mainittiin Linzin rautatieaseman pääsisäänkäynti. Asemalla on myös bussiasema, joten se ei kummastuttanut ollenkaan. Kun kello alkoi lähentelemään kahdeksaa eikä bussia näkynyt, aloimme huolestua. Kysyimme neuvoa, mutta kukaan ei tiennyt mitään eikä infossa ollut henkilökuntaa paikalla. 

mun1.JPG

Kello oli kahdeksan ja aloin käydä läpi jokaisen sähköpostiviestin, joita olin yritykseltä saanut yhteensä 4 kappaletta. Yhden viestin liitteissä oli kopiot meidän lipuista ja sieltä se löytyi, pienen pienellä tekstillä kirjotettu viesti ”Wienistä Salzburgiin yhteistyökumppanin junalla”!!? Me tietysti myöhästyimme siitä, onneksi Linz-Salzburg väli on vilkkaasti liikennöity ja jo parinkymmenen minuutin päästä lähti toinen juna. Pitkän vaihtoajan ansiosta ehdimme myös Salzburgista Müncheniin menevään bussiin. 

mun2.JPG

 

Hankaluudet kuitenkin jatkuivat Münchenissä kun otimme vahingossa väärän metron Olympiapuistoon ja jäimme pois pysäkillä, joka oli nimetty jotenkin siihen viittaavasti. Tämä pysäkki sattui olemaan melko kaukana oikeasta pysäkistä, alueella jossa on parkkipaikat olympiavieraille. Siinä ei auttanut muu kuin rinkan kanssa lähteä suunnistamaan oikeaan kohteeseen, kävelyä taisi tulla noin 3 kilometriä?

Vihdoin perille päästyämme kävimme kiertelemässä Olympiapuistossa, joka oli täynnä ihmisiä ja elämää. Ai että, ihana näky! Ihmiset niin turistit kuin myös paikalliset nauttivat lämpimästä ja aurinkoisesta säästä, ruokkivat sorsia, söivät jäätelöä ja ajelivat polkuveneillä pitkin pientä lampea. Kaikki olivat hyvällä tuulella, mekin kun viimein pääsimme istahtamaan viinilasilliselle ja oluelle. Olympiapuisto oli valtavan kokoinen ja siellä oli mahdollisuuksia vaikka mihin. 

mun3.JPG

mun4.JPG

Olympiapuistosta kipitimme vieressä sijaitsevaan BMW Welt:iin. Münchenhän on BMW:n kotikaupunki, joten visiitti Welt:issä oli ihan must. Esillä oli paljon toinen toistaan hienompia autoja, ajosimulaattori sekä mahdollisuus päästä auton kyytiin kumin polttokierrokselle. 😀 Lisäksi kävimme BMW Museossa, jossa oli esillä autoja koko merkin historian ajalta. 

mun5.JPG

Museo oli hienosti toteutettu ja erityisesti omaa silmääni viehättivät etenkin kaikki vanhat miniautot, kuten nämä kaksi alla oleva. Kuvitelkaapa, jos nykyisin etupenkille mentäisi keulan kautta! Näiden autojen takaosassa oli vieläpä sellaiset minitelineet pienen pienelle nahkaiselle matkalaukulle. En kestä, pakko saada… :’)

mun6.JPG

BMW:n pääkonttori sijaitsee myös Münchenissä. Alla olevassa kuvassa tuo matala harmaa kulhon muotoinen rakennus oli BMW museo.

mun7.JPG

mun8.JPG

Museossa oli esillä myöskin alla näkyvä vahamallinnos autosta, sekä entisaikojen puusta tehtyjä malleja.

mun10.JPG

_MG_9755.JPG

Yhteensä koko alueella oli kymmeniä, ellei satoja autoja ja katseltavaa myöskin näin naisnäkökulmasta ajatellen. Jussin mielenkiinto taisi kohdistua täysin erilaisiin autoihin kuin minun. Mielenkiintoinen visiitti kaiken kaikkiaan ja jos Müncheniin matkustaa, suosittelen ehdottomasti pistäytymään sekä BMW Weltissä että Olympiapuistossa, ne sijaitsevat ihan vierekkäin. Ensikerralla voisi harkita tehdaskierrokselle osallistumista, sekin olisi varmasti kiinnostava kokemus!

Museokierroksen jälkeen teimme vielä yhden mokan, muistelin nähneeni metropysäksin Olympiapuiston vieressä, joten kävelimme sinne. Olihan siellä opasteet, mutta metropysäkki olikin BMW Weltissä, aivan kulman takana siitä mistä lähdimme… Tässä vaiheessa alkoi jo ihan naurattaa, ehkä osuutta oli edellisyön vain muutaman tunnin unilla en tiedä mutta täytyy sanoa, että ei kyllä mennyt ihan putkeen. Kaiken lisäksi jäimme pois pysäkin liian aikaisin, koska emme olleet aivan varmoja hotellimme sijainnista.

Hotelli, jossa yövyimme oli aivan ihana! Kirjoitan siitä ja perjantaipäivästä oman postauksen huomiseksi.  

kulttuuri matkat