Jalkaleikkaus takana – vihdoinkin kotona!
Neljä päivää sitten molemmat jalkani leikattiin täällä Luxemburgissa. Leikkaus tehtiin nukutuksessa, onneksi, koska en olisi kahta tuntia jaksanut kuunnella instrumenttien ja sirkkeleiden ääniä. Molemmissa jaloissa oli vaivaisenluut molemmilla puolilla (pikkuvarpaiden vaivaisenluita sanotaan myös räätälinpateiksi, mikä tällaiselle himoneulojalle sopii hyvin) sekä romahtanut jalkapöytä. Ruuvien ja katkottujen luiden lukumäärää en vielä tiedä, mutta se selviää viikon päästä, kun menen jälkitarkastukseen. Kun tokenin leikkauksesta, kipu oli niin valtava, että oksennusta pukkasi. Koska olen allerginen tramadolille sekä tulehduskipulääkkeille (mahakatarri), kivunhallinta oli oma lukunsa. Mutta siitäkin selvittiin – KUNNES ensimmäisenä aamuna vuoteessa suoritetun aamupesun ja aamiaisen jälkeen oli lähdettävä ”lenkille” fysioterapeutin avustuksella. Kolmen metrin jälkeen tuntui kuin olisin juossut maratonin kumpparit jalassa. Pomppukengät eivät ole mitenkään helpot käveltävät, ainakaan jos niitä ei ollut kokeillutkaan etukäteen. Kengät olivat odottamassa minua sairaalassa, oikein hienot ja varmaankin myös kalliit (hinta ei ole vielä tiedossa). Jätän ne perinnöksi äidilleni ja siskolleni, jotka joutuvat käymän läpi saman leikkauksen lähivuosina. Kyynärsauvat ostettiin vuosia sitten kuopukselle. Hän harrasti skeittausta, ja jalka oli kipsissä vähän väliä. Olikin niin hienoa liikkua sauvojen kanssa, jossa on paikallisen skeittikaupan tarra!
Ruoka tälläkin kertaa oli hyvää – sain itse valita listasta etukäteen, mitä haluan aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi. Mutta ensimmäisenä päivänä olin niin kipeä, että jäi herkut syömättä. Morfiini teki huonon olon, enkä voinut edes maistaa ruokaa, mutta lääkkeen vaihto auttoi, ja ruoka alkoi maistua (sekä eväänä olleet suklaat!).
Kahden yön jälkeen pääsin kotiin – kipuja oli paljon ja kotimatka pahimpaan ruuhka-aikaan venyi yli tunnin mittaiseksi, joten jalat turposivat ja kipeytyivät entisestään. Yön sain nukuttua lääkkeiden avulla. Aamulla luulin, että olin taivaassa, kun ei ollut yhtään kipua missään. Mutta lakanat, peitto, patja ja lattia olivat veressä. Vasemman jalan sisäreunan haava oli vuotanut aika tavalla. Onneksi kotisairaanhoitaja oli tulossa tunnin kuluttua, joten lopetin panikoinnin ja päätin luottaa hänen arvioonsa, tarvitseeko lähteä sairaalaan vai ei. Hän putsasi tottuneesti haava-alueet ja totesi, että haava ei enää vuoda, vaan vuoto oli johtunut vissiin siitä ylimääräisestä paineesta, jota edellisiltainen turvotus teetti. Uudet siteet laitettiin ja ukkokulta opetettiin pistämään verenohennuspiikki veritulpan välttämiseksi. Hyvin hän osasi pistää, ei kovinkaan paljon edes kirvellyt!
Nyt touhuan kotona kyynärsauvojen ja pomppukenkien kanssa kuin vanha tekijä. Oli ihan pakko vähän imuroidakin (miesten huushollaaminen ei ole niin pikkutarkkaa). Mutta tarpeen tullen menen vaan sohvalle makoilemaan ja passuutan itseäni – mielestäni olen sen ansainnut!
Nyt kerään voimia parin viikon kuluttua tapahtuvaan napsusormileikkaukseen. Molemmista peukaloista vähän leikataan jännettä vapaaksi. Se on sitten ihan oma lukunsa. Toivottavasti kävely sujuu jo ilman sauvoja – muuten voipi olla liikkuminen hankalaa.
Kävin hakemassa voimia ennen leikkausta paikallisessa kenkäkaupassa. JOS kirurgi ymmärsi yskän, voin käyttää jo parin kuukauden (lue puolen vuoden) kuluttua sellaisia kenkiä kuin haluan. Ja nämä haluan, ainakin!
Jos joku menee kuitenkin pieleen, siskokulta on luvannut auttaa minua. Hän säästää miehensä crocsit, jotka heidän itäsiperianlaikansa on järsinyt pilalle. Ovat eri paria, mutta melkein samanväriset. Niillä sitten mennään, jos ei ”Labutiinot” vielä jalkaan istu!
http://www.facebook.com/korukissa